Toki on olemassa riski, että tämä parempaan suoritukseen pyrkiminen menee tunteiden tukahduttamisen puolelle ja silloin seurauksena on passiivista aggressiivisuutta, mikä on lähes yhtä tuhoisaa itselle ja ympäristölle kuin aktiivinen aggressiivisuuskin. Mutta tämä on vältettävissä.

Ajattelen usein lasta ja pientä punaista lelua, johon hän on kiintynyt. Jos lelu katoaa tai pikkuveli yrittää lainata sitä, saattaa väsyneelle ja nälkäiselle lapselle syntyä reaktio, joka vastaa kutakuinkin sitä miten aikuinen ihminen reagoisi, jos hänen kotikaupunkiinsa olisi pudotettu vetypommi.

Kavaessaan lapsi oppii asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja hillitsemään omistushaluaan, jolloin reaktiotkin muuttuvat vähemmän dramaattisiksi. En peräänkuuluta tunteiden tukahduttamista, vaan tallaisen oppimisprosessin jatkamista myös aikuisena.