Aloitetaan kritiikillä. Miksi kirjan nimi on Venäjäteesit? Kirja rakentuu kuuden Venäjäaiheisen teesin varaan ja sekä kymmeneen napakampaan neuvoon, miten voimme parhaiten edistää Venäjän demokratisoitumista.

Sanakirjan mukaan teesi on ”lyhyesti esitetty väite, joka asetetaan väittelyn tai keskustelun kohteeksi tai otetaan todistettavaksi, väittämä.” Teesin esittäjän tulisi siis olla todistettavaksi nostamansa väittämän kanssa samaa mieltä. Näin ei ole Hautalan teesien kanssa, vaan ensimmäistä ja viidettä lukuun ottamatta kyse on oikeastaan myyteistä eli uskomuksista, jotka Hautala sitten kumoaa.

Epäilemättä juuri siksi teesit ovat lainausmerkeissä, mutta se ei mitenkään selkeytä kirjan rakennetta. Toinen ärsyttävä piirre on teesejä seuraava lainaus, jonka esittäjää ei mainita.

No se pilkunviilauksesta, nyt asiaan. Kirja on erinomainen lähde niille, jotka haluavat tietää lisää Putinista, Politkovskajasta, patsaskiistasta, poliittisista vangeista ja Nord Streamin putkesta.

Hautala aloittaa kertomuksensa vuonna 1987 järjestetystä ihmisoikeusaiheisesta kokouksesta neuvostoliittolaisen toisinajattelija Sergei Grigoriantskin kotona Moskovassa, kertoo riipaisevasti venäläisen opposition ja kansalaisjärjestömaailman ahdingosta, antaa uutta tietoa ulkomaalaisilta suljetusta Tšermenista ja Ingušiasta, jossa on käytännössä sotatila. Kirjasta käy ilmi Transparency Internationalin tieto, että Putinin kaudella korruptio on kasvanut hurjat 700 prosenttia.

Ensimmäisessä teesissä, ”Suomessa ei saa arvostella Venäjää,” Hautala käy läpi eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa 1.6.2006 pitämänsä puheesta saamansa risut ja ruusut. Lipposen mukaan Venäjän nykydemokratian arvostelu juhlatilaisuudessa ei ollut sivistysvaltion tapojen mukaista.

Heinäluoman mukaan puhe oli käsittämätön: ”Ensin kutsutaan vieraita ja haukutaan heidät sitten.” Keskustalaisen Kauko Juhantalon termeillä puhe oli limbo, ja vasemmistoliiton Outi Ojala kutsui sitä tarpeettomaksi tölväisyksi. Aleksanteri-instituutin tutkijan Markku Kangaspuron mukaan siinä tulkittiin ”historiaa enemmän kuin vapaalla kädellä.”

Hautala kuittasi kritiikit toteamalla kuolemattomasti, että ”on aina sellainen riski, että parlamentissa esitetään poliittisia mielipiteitä.” Hän myöntää että kyse oli kärjistyksestä, mutta puolustautuu toteamalla, että kolmen minuutin puheen 30 sekunnin historia-osuudelta on turha odottaa tyhjentävää akateemista analyysia.

Myös lehtien pääkirjoitussivuilla kritisoitiin Hautalan tyylitajuttomuutta, huonoja käytöstapoja ja hallituskelvottomuutta. Kansalaiset kommentoivat tapahtumaa lähettämällä Hautalalle viitisensataa sähköpostia, joukossa sekä ymmärtäjiä että kriitikoita.

Keskustelu levisi ulkomaille asti. Dagens Nyheterin mukaan Hautalan saama kritiikki osoitti, että ”Venäjän valtionjohdon arvostelu on Suomessa edelleen sopimatonta.” Brittiläisessä Guardianissa kirjoitettiin, että ”hermostuneet reaktiot Hautalan puheeseen tuovat vaimean kaiun itsesensuurista neuvostoajalta, jolloin luotiin käsite ”suomettuminen” kuvaamaan maita, jotka hiljaa muovasivat politiikkansa ja toimintatapansa Moskovalle sopiviksi”. Myös tanskalaisessa Jyllands-Postenissa tulkittiin reaktion osoittavan, ettei suomettumisesta olla vieläkään päästy.

Virolaisessa Postimees lehdessä ihmeteltiin, miksi keskustelu pyörii sen ympärillä, saiko juhlassa esittää kritiikkiä vai ei, eikä sen, oliko Hautala oikeassa vai ei.

Lapsia leikkimässä Slyudyankan kaupungissa, Baikal-järven rannalla keväällä 2005.

Kirjassa annetaan myös paljon järkyttävää tietoa Venäjän valtionjohdon levittämästä vainoharhaisesta suhtautumisesta länsimaihin. Useilla esimerkeillä Hautala osoittaa, kuinka länsimaiset tai länsimaiden rahoittamat säätiöt, kansalaisjärjestöt, yliopistot ja toimittajat leimataan valtionvihollisiksi ja vakoilijoiksi. Ikään kuin Putinin porukalla olisi noussut poliittinen realismi hattuun, ja he eivät kerta kaikkiaan voisi ymmärtää, että ihmisillä ja yhteisöillä voisi olla joitakin ylevämpiäkin tarkoitusperiä kuin oman maan edun ajaminen muiden maiden kustannuksella.

Tšetšenian sota ei todellakaan ole ohi, vaan hiljaisuus uutisrintamalla johtuu siitä, ettei Venäjä päästä ulkomaisia tiedotusvälineitä ja kansalaisjärjestöjä alueelle. Järkyttävää luettavaa on todistusaineistot sen puolesta, että Moskovassa ja useissa muissa kaupungeissa syyskuussa 1999 tapahtuneet kerrostalojen räjäytykset olivat vallanpitäjien keino oikeuttaa toinen Tšetšenian sota. Tästä näkökulmasta puheet Putinin tuomasta vakaudesta on syytä lopettaa. Meidän täytyy nähdä Moskovaa pidemmälle, kirjoittaa Hautala.

Mutta mikä oli Venäjän suhde Irakin sotaan? Sivulla 120 Hautala kirjoittaa, että ”Venäjä liittyi halukkaasti mukaan ”sotakoalitioon” eikä varmastikaan pelkästään solidaarisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan. Terrorismilainsäädäntö, jota Euroopan unionissa on innokkaasti kopioitu Yhdysvalloista, on vaarallinen ase autoritääristen hallitusten ja diktaattorien käsissä.” Pari sivua myöhemmin hän kuitenkin kirjoittaa, että ”Venäjä arvosteli voimakkaasti Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin.”

Parasta kirjassa on sen viimeinen kappale, jossa Hautala antaa konkreettisia toimintaohjeita Venäjän demokratiakehityksen nopeuttamiseksi.

Medvedevia on jaksettava muistuttaa hänen omista demokratia- ja korruptionvastaisista puheistaan. Sanasta miestä, härkää sarvista. Korkean tason neuvottelut on uskallettava tarvittaessa katkaista, jos toinen osapuoli ei pidä lupauksiaan. EU:n on voitettava hajaannuksensa ja lopetettava tanssiminen pikkuasioiden, kuten Puolen ja Venäjän lihantuontikiistan ympärillä.

EU:n ja Yhdysvaltojen on lakattava näyttämästä huonoa esimerkkiä Venäjän kaltaisille autoritäärisille valtioille vesittämällä kansainvälistä oikeutta.

Viisumivapautta on edistettävä vastavuoroistesti. Vaihto-ohjelmia ja verkostoja on luotava, opiskeluvaihtoja lisättävä, taiteilijoille annettava mahdollisuuksia kansainvälisiin näyttelyihin ja historiantutkijoille seminaareihin. Sukulaiskansojen yhteistyötä on lisättävä ja Suomen valtiojohdon on sitkeästi vaadittava Neuvostoliiton aikaisten arkistojen avaamista tutkijoille. Venäjänkielisen väestön syrjintään Suomessa on puututtava ja heidän tarpeensa otettava paremmin huomioon. Suomessa toimivaa venäjänkielistä mediaa on tuettava.

Ylipäätään kirjan Venäjä-kritiikki on rakentavaa ja kirjoittamistyyli huokuu aitoa välittämistä Venäjästä ja venäläisistä. Demokratian ja laillisuuden lisääntyminen, korruption vähentäminen ja viranomaisten mielivallan poistaminen hyödyttää niin venäläisiä, länsimaita kuin yritysmaailmaakin.

Nimi: Venäjäteesit – vakaus vai vapaus?
Kirjoittaja: Heidi Hautala
Kustantaja: Tammi / Huutomerkki no 2 / 08
Vuosi: 2008
ISBN: 978-951-31-4245-2

On aina se riski, että parlamentissa esitetään poliittisia mielipiteitä, oli Heidi Hautalan vastaus, kun häntä kritisoitiin hänen eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa pitämästään puheesta. Puheessaan hän oli eräänkuuluttanut Venäjälle oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja demokraattista vastuuta.

Europarlamenttivaalit järjestetään sunnuntaina 7.6. (ennakkoäänestys 27.5 – 2.6.). Oma äänestysvalintani on Heidi Hautala. Alla ensin Wikipediasta kaivettua tietoa Euroopan Parlamentista ja Euroopan vihreästä puolueesta, sen jälkeen Heidi Hautalan kolme teesiä. Yläkuvaa klikkaamalla pääset Heidin vaalisivuille, ja alempaa logoa klikkaamalla Euroopan vihreiden sivuille.

Valtaoikeudet

Euroopan parlamentin asema ja toimivalta ovat vahvistuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Sen asema EU:n toimielimenä ei kuitenkaan ole samanlainen kuin jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien kunkin maan lainsäädännössä. Euroopan parlamentin toimivalta voidaan ryhmittää viiteen kokonaisuuteen:

1. Parlamentti nimittää Euroopan komission puheenjohtajan ja hyväksyy jäsenvaltioiden esityksen pohjalta komission jäsenet. Parlamentilla on mahdollisuus epäluottamuslauseen antamiseen komissiolle.
2. Parlamentti osallistuu EU:n lainsäädäntöprosessiin yhteispäätösmenettelyssä sekä antamalla mietintöjä tai lausuntoja. Parlamentilla on mahdollisuus pyytää komissiota tekemään lainsäädäntöehdotuksia, mutta varsinaista aloiteoikeutta parlamentilla ei ole.
3. Parlamentti osallistuu EU:n talousarvion käsittelyyn
4. Parlamentti osallistuu EU:n uusien jäsenvaltioiden hyväksymiseen
5. Parlamentti valvoo komission ja neuvoston toimintaa erilaisten raportointien kautta. Lisäksi yksittäisillä parlamentin jäsenillä on oikeus suullisten ja kirjallisten kysymysten esittämiseen neuvostolle ja komissiolle. Parlamentti myös nimittää Euroopan oikeusasiamiehen.

Sijaintipaikat

Euroopan parlamentin virallinen päätoimipaikka on Strasbourg, minkä lisäksi sillä on toimipaikka Brysselissä. Parlamentin sihteeristö puolestaan sijaitsee Luxemburgissa. Käytännössä parlamentti kokoontuu Strasbourgissa vain neljän päivän ajan kuukaudessa suorittamaan äänestyksiä täysistunnoissa. Muut täysistunnot, valiokuntatyöskentely ja erilaiset kuulemistilaisuudet tapahtuvat Brysselissä, missä parlamentilla on käytössään eniten tiloja.

Toimipaikat on vahvistettu viimeksi Amsterdamin sopimuksessa, eikä parlamentilla ole itsellään mahdollisuutta niitä muuttaa. Monet europarlamentaarikot haluaisivat vahvistaa Brysselin parlamentin ainoaksi sijaintipaikaksi, sillä kaksi sijaintipaikkaa hankaloittavat parlamentin toimintaa ja aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia, jotka on arvioitu 200 miljoonaksi euroksi vuosittain.

Paikkajakauma 2004–2009

Vuodesta 2004 vuoden 2006 loppuun europarlamentaarikkojen määrä oli 732, mutta Romanian ja Bulgarian liittyessä EU:n jäsenmaiksi 1.1.2007 määrä nousi 785:een. Vuoden 2009 vaalien jälkeen jäsenten määrä lasketaan 751:een. Europarlamentaarikot eivät järjestäydy maittain, vaan seitsemän maanosanlaajuisen poliittisen ryhmän tunnusten alle. Seuraavassa poliittiset ryhmät suuruusjärjestyksessä (tilanne joulukuussa 2007):

* Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä (EPP-ED) 285
* Euroopan sosialidemokraattisen puolueen ryhmä (PES) 215
* Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmä (ALDE) 102
* Unioni kansakuntien Euroopan puolesta -ryhmä (UEN) 44
* Vihreät/Euroopan vapaa allianssi -ryhmä (Greens/EFA) 42
* Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto (GUE/NGL) 41
* Itsenäisyys ja demokratia -ryhmä (IND/DEM) 24
* Sitoutumattomat (NI) 32

Maiden paikkamäärät

EU-mailla on paikkoja Euroopan parlamentissa seuraavasti 2009 vaaleihin saakka. Paikkajako ei vastaa suoraan väkilukua, vaan pienillä mailla on suhteessa enemmän paikkoja kuin suurilla. Tulevissa vaaleissa Suomella on 13 paikkaa.

* Saksa 99
* Ranska, Italia, Yhdistynyt kuningaskunta 78
* Espanja, Puola 54
* Romania 35
* Alankomaat 27
* Belgia, Tšekki, Kreikka, Unkari, Portugali 24
* Ruotsi 19
* Itävalta, Bulgaria 18
* Tanska, Slovakia, Suomi 14
* Irlanti, Liettua 13
* Latvia 9
* Slovenia 7
* Kypros, Viro, Luxemburg 6
* Malta 5

Euroopan vihreä puolue

Euroopan vihreä puolue (EGP) on Euroopan laajuinen vihreiden puolueiden yhteistyöpuolue. Euroopan vihreä puolue perustettiin 2004, jolloin sen puheenjohtajiksi valittiin suomalainen Pekka Haavisto ja italialainen Grazia Francescato. Tällöin Euroopan vihreä puolue korvasi edeltäjänsä, vuonna 1993 perustetun Euroopan vihreiden federaation.

Järjestöllä on 35 jäsenpuoluetta paitsi EU-maista myös muista Euroopan maissa. Suomesta jäsenenä on Vihreä liitto. EGP:n nuorisojärjestö on Euroopan vihreät nuoret.

Euroopan parlamentissa Euroopan vihreä puolue kuuluu Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmään (Greens/EFA). Vihreillä on europarlamentissa 42 paikkaa. Ryhmällä on kaksi tasavertaista puheenjohtajaa, jotka ovat Daniel Cohn-Bendit ja Monica Frassoni.

Euroopan parlamentin vaaleissa 2004 Euroopan vihreillä oli ensimmäinen yhtenäinen koko EU:ssa toteutettu vaalikampanja.

Teesejä Heidin sivuilta:

Reilu EU maailmassa

Haluan olla tekemässä EU:sta reilumpaa toimijaa maailmassa. Viime kuukausina on tuntunut siltä, että EU tekee sitä mitä sen pitääkin, kun se pyrkii sulkemaan veroparatiiseja ja saattamaan finanssimarkkinat valvontaan. Kehityspolitiikka on entistä tärkeämpää, koska taantuma iskee pahimmin juuri maailman köyhiin. Ihmisoikeuksia ei saa uhrata kaupallisille eduille. Tarvitaan uusi teollinen vallankumous, jossa hyvinvointi tuotetaan huomattavasti vähemmillä luonnonvaroilla ja energialla.

Tasa-arvoinen EU

Yhdenvertaisuutta korostava pohjoismainen yhteiskuntamalli on saanut paljon kannatusta muuallakin Euroopassa, koska se yhdistää oikeudenmukaisuuden ja talouden menestyksen. Haluan olla mukana vahvistamassa kaikkinaisen syrjinnän vastaista lainsäädäntöä ja edistämässä naisten ja miesten tasa-arvon mahdollistavia uudistuksia, kuten työn ja perheen yhteensovittamista.

Avoin EU

Olen ollut tekemässä EU:sta avoimempaa, mutta komissio haluaa nyt supistaa avoimuutta. Tämän takaiskun haluan estää. Juuri nyt on myös tärkeää varmistaa, että EU:ssa sovitusta kansalaisaloitteesta tulee totta. Se auttaisi kansalaisia yhdistämään voimansa koko unionin laajuisesti tärkeinä koettujen tavoitteiden taakse. Päätöksentekijöiden yhteydet lobbareihin on saatava läpinäkyviksi.