Ei niin kauhean vakavamielistä urheilua
Aamulehdessä viime sunnuntain kulttuurisivuilla arvosteltiin ruotsalaisen syöpätutkijan ja professorin Stefan Einhornin kirja, jonka mukaan kiltteys on voimavara, josta hyödymme itsekin ja samalla saamme paremman maailman. Kirjoittajan mukaan kyynerpäätaktiikalla ihminen ei saavuta elämässään mitään todella tavoittelemisen arvoista.
Samaisen lehden urheilusivulla nostetaan epäurheilijamainen tappeluun haastaja sankariksi. ”Anttila pudotti hanskat ja käänsi kamppailun,” otsikoidaan juttu. Kuvatekstin mukaan tappelupukari – eikä suinkaan ratkaisevan maalin tehnyt – ”näytti itärajan joukkueelle kuka määrää Hakametsässä.”
Kun samassa lehdessä oli myös juttu Italian kuolonuhrin vaatineista jalkapallomellakoista, mieleen tulee George Orwellin toteamus, jonka mukaan vakavamielinen urheilu on sotaa, josta puuttuu ampuminen. Herää jopa kysymys, kuinka hyödyllistä on tällaisen toiminnan tukeminen verovaroista.
Italiassa homma ei karannut käsistä puutteellisten turvajärjestelyiden ansiosta, vaan juurikin sen asenteen ansiosta, jota Einhornin kirjassa kritisoidaan ja jota mainitussa urheilu-uutisessa ihannoidaan.
Ilveksen kannattajana ymmärrän, ettei pehmoilu ole se taktiikka, jolla SaiPa voitetaan. Mutta ehkä Einhornin kirjassa ei olekaan kyse kiekon antamisesta vastustajalle, vaan pelin sääntöjen noudattamisesta ja yleisön, vastustajan ja oman itsensä kunnioittamisesta. Kunnioituksen arvoinen teko olisi myös vähemmän väkivaltaa ihannoiva urheilu-uutisointi.
(Lähetin tämän kirjoituksen Aamulehden yleisönosastolle, mutta en tiedä julkaistiinko sitä koskaan.)
Vastaa