Rhinebeck, New York
Sallyn lähdettyä tanssikurssille jäin lapseni kanssa teltalle. Oliverin kitinä esti tavaroiden purkamisen, joten lähdimme kävelylle metsään. Näimme oravia, metsämurmeleita ja oranssin sisiliskon. Kani pomppi polkua pitkin ohitsemme parin metrin etäisyydeltä.
Puron solina sai Oliverin nukahtamaan. Jatkoin syvemmälle metsään nukkuva lapsi sylissäni. Valkohäntäpeura katseli menoamme aikansa, ennen kuin säntäsi juoksuun oksat paukkuen ja lehdet rapisten.
Hämärän laskeudutta etäältä pilkahti kirkas valo. Pian toinen, ja sitten kolmas, nyt paljon lähempänä. Pian valokärpäsiä oli kaikkialla, ja metsä välkkyi kuin lumottuna.
Seuraavana päivänä Oliver näki sammakon ja kävi elämänsä ensimmäistä kertaa uimassa.
Luonto ei ole ensimmäinen asia joka tulee mieleen tätä maata ajatellessa. Suomalaisten käsitykset Yhdysvalloista ovat kuitenkin suhteellisen realistisia verrattuna burmalaisten käsityksiin Suomesta, ainakin mitä tulee ystäväni Timothyn kommenttiin ajaessamme pari viikkoa sitten Liljendalin kuvankauniiden metsien läpi: “En tiennyt että Suomessa on metsiä.”
Kyseessä oli hänen ensimmäinen matkansa länsimaahan. Hän kertoi luulleensa, että kehitys tarkoittaa samaa kuin talojen ja teiden rakentaminen, ja että kehittyneissä maissa ei ole jäljellä lainkaan metsiä. Parhaillaan hänen kotimaansa “kehittyy” kovaa vauhtia hakkaamalla metsiä luonnon monimuotoisuudesta piittaamatta ja myymällä puuta Kiinaan, Thaimaaseen ja Indonesiaan.
Vastaa