Puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala antaa Helsingin Sanomien haastattelussa 11.10 ymmärtää, että siviilipalvelusmiehiä on Suomessa 800 vuodessa, että siviilipalveluksen voi suorittaa kotona väitöskirjaa tekemällä ja että siviilipalvelus ei ole yhteiskunnalle merkityksellistä työtä.
On syytä korjata, että siviilipalveluksen suorttaa Suomessa vuosittain noin 1 800 miestä ja että siviilipalvelusta ei voi suoritta kotonaan omaa väitöskirjaa tekemällä (siviilipalveluslaki § 8). Oheisessa Pax -lehdelle kirjoittamassani kolumnissa pohdin kysymystä, mikä on yhteiskunnalle merkityksellistä työtä:
”Siviilipalvelus ja sen pituus puhututtaa taas sekä Suomessa että ulkomailla. Norjassa siviilipalvelu lyhennettiin kesällä varusmiespalveluksen pituiseksi. Itävallassa siviilipalvelus jätettiin kuukauden pidemmäksi kuin kahdeksan kuukauden varusmiespalvelus. Suomessa siviilipalveluksen uudistamistyöryhmä on ehdottanut muun muassa siviilipalvelusmiesten asumiskustannusten siirtämistä palveluspaikoilta valtiolle, aseistakieltäytymisoikeuden laajentamista kriisinaikaan sekä kertauskoulutuksen käyttöönottoa.
Blogit ja keskustelupalstat ovat taas käyneet kuumina tutusta aiheesta. Vaikka siviilipalveluksen pituus ei kuulunutkaan työministeriön asettaman työryhmän toimeksiantoon, myös se on puhututtanut kansaa. Keskeisimmäksi teemaksi on noussut, kuka kantaa kortensa kekoon, kuka pääsee laiskottelemalla ja kuka joutuu raatamaan yhteisten asioiden puolesta.
Maaseudun tulevaisuudessa (27.10.) haastateltu siviilipalvelusmies Jaakko Halla perustelee päätöstään suorittaa asevelvollisuutensa siviilipalveluksena nimenomaan yhteiskunnan auttamisella. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa hän katsoo hyödyttävänsä isänmaataan paremmin siviilityötä tekemällä kuin sotataitoja opettelemalla.
Varusmiehen mielipide asiaan epäilemättä on, ettei hänkään itsensä takia metsässä ryynää, vaan yhteisön. Varusmiespalvelus on epämiellyttävää ja raskasta, mutta jonkun se täytyy tehdä. Vielä raskaampaa se on, jos sota syttyy. Silloin tarvitaan yhteisen edun nimissä yksilöitä, jotka ovat valmiita tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Äärimmäisissä tapauksissa tämä tarkoittaa itsensä uhraamista muiden puolesta.
Pasifisti ei jää sanattomiksi, onhan myös moni aseistakieltäytyjä joutunut uhraamaan oman henkensä aatteensa puolesta. Kumpikin pitää toimintaansa jalona ja epäitsekkäänä: sotilas katsoo uhrautuvansa isänmaansa, pasifisti ihmiskuntansa paremman tulevaisuuden puolesta.
’Työ ja sen välttely’ -teemaa jatkaa myös puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala. ”Jos siviilipalvelus halutaan vertailukelpoiseksi ja sille halutaan merkitys, sen sisältöä on muutettava. Nyt siviilipalveluksella ei ole suurta merkitystä, vaan se on lähinnä pakotie yhteiskunnallisista velvollisuuksista.”, räväyttää Kaskeala Helsingin Sanomissa 11.10.
Presidentti Halonen jatkaa, että siviilipalvelus voisi olla nykyistä vaativampi. Hänen mielestään siviili- ja varusmiespalvelusta pitäisi uudistaa ja kehittää toisiaan täydentäviksi. Myös siviilipalveluslain uudistamistyöryhmä ovat samoilla linjoilla: he ehdottavat nykyinen ympäristö- rauhan- ja kansainvälisyyskysymyksiin keskittyvä koulutusjakson korvaamista siviilikriisinhallintaan keskittyvällä koulutuksella.
Nykyisen siviilipalveluslain mukaan siviilipalveluksen tarkoituksena on yhteiskunnalle hyödyllinen työ. Käytännössä siviilipalvelusmiehet työskentelevät muun muassa valtion ja kuntien virastoissa, kouluissa, päiväkodeissa, yliopistoissa, sairaaloissa ja kansalaisjärjestöissä. He tekevät esimerkiksi atk-tukihenkilön, henkilökohtaisen avustajan, siivoojan ja kouluavustajan töitä, ja mikäli heillä sattuu olemaan koulutusta, he toimivat palkatta esimerkiksi lääkäreinä, tutkijoina tai opettajina.
On vastuutonta väittää, että kriiseihin valmistautuminen on ainoaa yhteiskunnalle merkityksellistä työtä. Hoitoaloilla kaivataan kipeästi henkilökuntaa, joilla olisi aikaa potilaille ja vanhuksille. Varhaiskasvatuksessa on huutava pula miesroolimalleista. Nuorisorikollisuus, rasismi, perheväkivalta, alkoholi- ja huumeongelmat ovat asioita, joita on mahdollista ehkäistä valistuksella, hyvillä esimerkeillä ja asennekasvatuksella. Norjan mallin mukaisesti siviilipalvelusmiehiä voisi mielestäni hyödyntää entistä tehokkaammin tässä työssä.
Ennemmin kuin siviilipalvelusta armeijan suuntaan, kehittäisin mieluummin armeijaa siviilipalveluksen suuntaan. Kansainvälisyys- ja suvaitsevaisuuskasvatus ei olisi pahitteeksi varusmiehillekään. Maanpuolustuskorkeakoulun olisi syytä tutustua Thoreaun ja Gandhin väkivallattoman vastarinnan periaatteisiin ja tutkia niiden puolustuspoliittisia soveltamismahdollisuuksia.”
(Kirjoitus on julkaistu Pax -lehdessä 3-4 / 2006)
Vastaa