Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutin mukaan maailmassa yhteenlasketut asevarustelumenot olivat viime vuonna 2 443 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Kun pyysin tekoälyä muuntamaan summan euroiksi ja laskemaan, kuinka paljon asevarusteluun kului viime vuonna rahaa per sekunti, sain vastaukseksi pökerryttävät 72 000 euroa.
Olisiko naivia ja idealistista kuvitella, että nuo rahat voitaisiin käyttää johonkin hyödyllisempään? Ehdotan että otetaan riski ja kuvitellaan. Kuvitellaan, että ihmisten tappamiseen tarkoitettujen välineiden sijaan nuo rahat käytettäisiin ihmisten elinolosuhteiden parantamiseen, kuten esimerkiksi terveydenhoitoon, koulutukseen, tutkimukseen, köyhyyden vähentämiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen, luontokadon pysäyttämiseen tai vaikkapa kansainvälisen yhteistyön, demokratian ja oikeusjärjestelmän kehittämiseen. Tai vaikka jaettaisiin köyhille käteisenä (miljardille köyhimmälle se olisi vuodessa 2 442 dollaria per henkilö). Tai vaikka poltettaisiin nuotiolla. Pyydän teitä kuvittelemaan, kuinka paljon turvallisempi maailma silloin olisi.
Paradoksaalisesti näin ei tehdä, vaan rahat laitetaan aseisiin, nimen omaan turvallisuutemme lisäämiseksi. Minusta on äärimmäisen tärkeää kysyä, mistä tämä paradoksi johtuu.
Vastausta voimme etsiä esimerkiksi peliteoriassa käytetystä vangin dilemma -pelistä. Tällä pelillä pyritään mallintamaan miten esimerkiksi laumaeläinten yhteistyö kannattaa lauman selviämisen kannalta, vaikka se yksilön näkökulmasta vaikuttaa kannattamattomalta.
Oheisella videolla kerrotaan muun muassa antiloopeista, jotka poistavat toisiltaan punkkeja nuolemalla, vaikka se vie tältä lajitoveriaan auttavalta yksilöltä sylkeä, elektrolyyttejä, aikaa ja huomiota, jotka kaikki ovat elintärkeitä resursseja Afrikan kuuman auringon alla.
Vangin dilemma -pelissä pelaajat valitsevat, tekevätkö yhteistyötä vai kieltäytyvätkö yhteistyöstä. Mikäli kumpikin tekee yhteistyötä, kumpikin saa kolme pistettä. Mikäli kumpikin kieltäytyy yhteistyöstä, kumpikin saa pisteen. Mikäli toinen tekee yhteistyötä ja toinen kieltäytyy, itsekkäästi pelannut saa viisi pistettä, mutta yhteistyöhaluinen ei yhtään.
Mikäli suuri joukko pelaajia pelaa satunnaisen määrän kierroksia toisiaan vastaan, päädytään samantyyppiseen paradoksiin kuin globaalissa asevarustelussa: yhteistyöstä kieltäytymisellä yksittäinen valtio varmistaa, ettei häviä yksittäisen kierroksen yksittäistä peliä, mutta kokonaisuutta katsottaessa kaikki hyötyisivät yhteistyöstä.
Kun tietokoneohjelmat laitettiin pelaamaan näillä säännöillä toisiaan vastaan, voittava taktiikka oli 1) lähtökohtaisesti yhteistyöhaluinen, 2) kosti kokemansa vääryyden ja 3) antoi anteeksi. Vaikka ihmiset eivät tätä vielä tunnu ymmärtävän, se, että sekä antiloopit että tietokonemallit tämän ovat jo oivaltaneet, antaa toivoa.
Vastaa