(Julkaistu Terho Pursiaisen kotisivun Vieraat -palstalla 6.11.2006 sekä Sivari & Totaali -lehden yleisönosastolla 3/2006)
Terveisiä Turusta rakkaat rauhanystävät. Osallistuin siellä neljän siviilipalvelusmiehen kanssa yläkoululaisille järjestettyyn Relax -messutapahtumaan. Urheilupuistoon oli kokoontuneena eri opinahjoja, harrastusmahdollisuuksia, kansalaisjärjestöjä, joitakin kaupallisia tahoja, maanpuolustuskorkeakoulu sekä Lapinjärven koulutuskeskus eli valtakunnallinen siviilipalveluskeskus.
Telttamme pystyyn saatuamme astelin ensi töikseni maastopukuisten kollegojeni luokse. Sivarikouluttajaksi itseni esiteltyäni upseerit innostuivat heti vakuuttelemaan rauhantahtoisuuttaan.
– Samalla asiallahan tässä ollaan, sanoi yksi.
– Ei olla mitään sotahulluja, lisäsi toinen.
Oikeassahan he ovatkin, kukapa tässä nyt sotaa haluaisi. Ei saa yksinkertaistaa. Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, he sanovat. Jos haluat rauhaa, valmistele rauhaa, sanomme me. Mitäpä siinä sen enempää väittelemään, kun kerran on yhteinen päämäärä.
Rauhaa rakentavasta keskustelustamme huolimatta jouduin pian jättämään heidän telttansa, koska siellä alkoi olla ahdasta. Upseerit olivat tuoneet mukanaan laserilla toimivan kiväärin, jolla lapset saivat kokeilla ampumista.
Meidän telttamme ei ollut ollenkaan niin suosittu, koska meillä oli mukanamme vain lippuja, lappuja, vihkosia, kyniä ja rauhanmerkkejä. Viimeksi mainittuja nuoret messuvieraat sentään kahmivat niin kauan kuin niitä riitti.
Aloite osallistumisestamme tuli kymmenen vuotta pyörineen messun järjestäjiltä, jotka kaipasivat vastapainoa armeijan vuosia kestäneille kampanjoinnille. Niin kaipasivat lapsetkin, vaikka he eivät sitä ääneen sanoneet. Ääneen he sanoivat lähinnä painokelvottomia asioita siviilipalvelusmiesten seksuaalisesta suuntautumisesta ja heidän oletetun työnkuvansa yksityiskohdista.
Tiedot tuntuivat olevan erittäin puutteellisia niin lapsilla kuin heidän opettajillaankin. Kukaan oppilaista ei osannut vanhustenhoitoalan lisäksi mainita mitään muuta sivarityötä. Kukaan opettajista ei tuntenut Arndt Pekurista, ja osa oppilaista ei tuntenut edes rauhanmerkkiä. Ajatus siitä, että vuoden kestävä palkaton palvelu kirjastossa, kirkossa, sairaalassa, koulussa, yliopistossa tai yleishyödyllisessä järjestössä on isänmaata hyödyttävää työtä, oli monelle uusi.
Tässä on mietittävää tulevalle eduskunnalle, joka tulee saamaan tehtäväkseen siviilipalveluslain uudistamisen. Nykyisessä siviilipalveluslaissa luetellaan kyllä pitkä liuta tehtäviä siviilipalveluskeskukselle, mutta tiedottamisesta ei puhuta mitään.
Mistä nuoret miehet tietävät, mitä siviilipalvelus on ja miten sinne hakeudutaan? Minkälaisia hommia siviilipalvelusmiehet tekevät, kuinka kauan palvelus kestää ja kuinka moni valitsee siviilipalveluksen? Missä muissa maissa on voimassa yleinen asevelvollisuus?
Kyse on perustiedosta, jonka levittäminen on kaikkien etu. Tieto lisää asiallista keskustelua, poistaa ennakkoluuloja ja vähentää konflikteja. Mitä arvoa on korkealla maanpuolustustahdolla, jos se perustuu tietämättömyyteen? Miten voimme kehittää maamme lakeja, jos kansalaiset eivät ole selvillä nykylainsäädännöstä tai saati sitten siitä, miten muut maat ovat hoitaneet asian?
Ennakkotiedotus myös vähentäisi armeijan kautta sivariin tulevien määrää, joita on näppituntumani mukaan jo lähes puolta sivareista. He eivät ehdi saada armeijassa kuin huonon mielen, he lisäävät byrokratiaa ja yhteiskunnan muita kustannuksia, koska heidän opiskelu- ja uraputkensa katkeaa kahteen kertaan.
Sivareiden maineenkohotuskampanjan voisi toteuttaa paitsi levittämällä faktatietoa esimerkiksi kouluihin, myös yksinkertaisella julistekampanjalla. Julisteissa olisi kuvia eri töiden parissa puuhastelevista nuorista miehistä ja kuvien alla teksti: olen sivari.
Siviilipalveluskeskuksella olisi näihin kampanjoihin resursseja ja osaamista, mutta nykyinen siviilipalveluslaki ei anna siihen valtuuksia.
Vastaa