Kategoria: Kiina

  • Pekingin verilöylystä 20 vuotta

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Eilen tuli kuluneeksi 20 vuotta Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan vaimoni Sallyn muistoja Pekingistä vuosilta 1989 ja 2005. ”Arviot kuolonuhrien määrästä vaihtelevat rajusti. Pekingiläisten yliopistojen mukaan kuolonuhreja oli 23. Yhdysvaltojen puolustusministeriön vuonna 1999 julkiseksi tulleen raportin mukaan kuolonuhreja oli 180 – 500, kun taas The New York Times arvioi uhrimääräksi 400 –…

  • Mörkö

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Valokuvatorstain aiheena on tällä viikolla mörkö. Koska mörkö on epämääräinen, outo ja hämärä, lähdin etsimään mörkökuvia epäonnistuneiden kuvien kansiosta. Kuva on otettu Pekingissä, keisarin kesäpalatsissa keväällä 2005. Sen kytkeminen viikon teemaan vaati hiukan runoilua, joten osallistun tällä kertaa myös runotorstaihin: Lapsi, jonka isä on juuri tappanut köyhyyden hirviön, juoksee rahan, elintason ja kulutuksen portaita. Nyt…

  • Paluu Taivaallisen rauhan aukiolle

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Palattuaan kuudentoista vuoden jälkeen Kiinaan Sally Armbrechtin on vaikea tunnistaa maata samaksi, joissa hän seurasi opiskelijamielenosoitusten dramaattisia käänteitä keväällä 1989. Tuolloin eristyksissä olleen maan kaupunkikuvaa hallitsevat nyt pilvenpiirtäjät ja kansainvälisten suuryritysten valomainokset. Ostoshype on saavuttanut mittasuhteet, josta länsimaat voivat vain haaveilla. Aiemmin koiransyönnistä kuuluisan maan pääkaupunki on yhtäkkiä täynnä puudeleitaan ulkoiluttavia miehiä ja naisia. Kahdeksankymmentäluvun…