Kuva (cc): Duncan Rawlinson. Lisää kuvia löytyy hänen blogistaan The Last Minute Blog.
Sain Facebookissa kutsun liittyä ryhmään TÄYSIMITTAINEN KAPINA MEDIAMAKSUA VASTAAN. En liittynyt ensinnäkään siksi, että minulla ei ole liittyä ryhmiin joiden nimi on kirjoitettu kokonaan isoilla kirjaimilla. Sosiaalisissa medioissa pitäisi päteä sama kohteliaisuussääntö kuin kommunikaatiossa yleensä: ei saa huutaa. Toinen syy on se, että televisiottomuudestani huolimatta kuulun mediamaksun kannattajiin. Olen Ylen suurkuluttaja, kuuntelen Ylen radiokanavia ja selailen uutisia, arkistoja ja muuta materiaalia netistä päivittäin. Mielestäni on täysin välttämätöntä, että meillä on yksityisten mediatalojen lisäksi Yleisradio, jonka pääsääntöisenä tehtävänä ei ole voiton tuottaminen vaan kansan sivistäminen – niin vanhanaikaiselta kuin se kuulostaakin – ja kieli-, kulttuuri- yms. vähemmistöjen mediapalveluiden turvaaminen.
Nykyinen tv-lupamaksujärjestelmä on epäonnistunut, siitä lienemme kaikki samaa mieltä. Lainkuuliaiset maksavat, röyhkeät luistavat ja me televisiottomat joudumme vakuuttelemaan televisiottomuuttamme henkilölle, joka pitää meitä valehtelijana. Absurdi tilanne. Ylen rahoittaminen valtion budjetista on parempi malli kuin nykyinen televisiomaksu, mutta sen ongelma on, että silloin kulloinenkin hallitus voisi kiristää ja löysätä Ylen budjettilompakon nyörejä sen mukaan miellyttääkö Ylen anti heitä vai ei. Se olisi toisaalta äänestäjien tahdon toteuttamista, mutta toisaalta se veisi pois itsenäisyyttä, pitkäjännitteisyyttä ja pahimmillaan tekisi mediatalosta jotain mitä se ei missään tapauksessa saa olla: vallanpitäjien hännystelijän. Eikä tuollaista summaa – 400 miljoonaa – sitä paitsi valtion budjetista niin vain löydy.
Yleä siis tarvitaan, mutta jotain jättäisin Ylen annista pois, nimittäin nimittäin superkalliit urheilun kansainväliset suurtapahtumat. Ilokseni sain huomata että myös Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) on tällä kannalla. Urheilu on sotaa ilman aseita, kirjoitti George Orwell aikoinaan. Omasta mielestäni kyse on aikuisten leikistä, joka parhaimmillaan on terveellistä, piristävää ja elämänlaatua parantavaa, mutta jonka yhteiskunnallinen asema on noussut sfääreihin, missä sen ei missään nimessä saisi olla. Asemaa voi mitata esimerkiksi rahalla: Tiger Woodsin vuosiansiot olivat viime vuonna 110 miljoonaa dollaria ja Kimi Räikkösen 45 miljoonaa dollaria. Baseballpelaaja Alex Rodriguez, joka on julkisesti tunnustanut käyttäneensä dopingia, on solminut kymmenen vuoden ja 252 miljoonan dollarin pelisopimuksen.
Mistä nämä rahat tulevat? Onneksi ei sentään teidän televisiolupamaksusta, sillä golfia, formuloita ja baseballia ei Ylen kanavilla näytetä. Mutta olympialaisia, jalkapallon ja yleisurheilun MM- ja EM-kisoja, jääkiekon ja hiihdon MM-kisoja näytetään. Nykypäivä -lehden artikkelin mukaan YLE maksaa kuluvana vuonna urheilun lähetysoikeuksista 20 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat pelkät oikeudet lähettää kuvaa ja ääntä, päälle pitää laskea roppakaupalla tekniikan ja henkilöstön kuluja, lehti huomauttaa. Ylen televisomenoista urheilu vei viidenneksen, vaikka sen osuus lähetystunneista oli vain seitsemän prosenttia.
Sasin ehdotuksen toteuttaminen ei poistaisi kansalaisten tärkeimmäksi näkeviä kisoja ”ilmaisilta” kanavilta. ”Jos Sasin ajatus ottaisi tulta, näkyisivät isoimmat urheilutapahtumat siis edelleen ilmaisilla kanavilla, mutta mainoskatkojen kanssa. Kehitys olisi oikeastaan vain jatkoa jo aiemmin tapahtuneelle. MTV3 ja Nelonen näyttävät jo nyt esimerkiksi yleisurheilun Grand Prix -kisoja, mäkihyppyä Keski-Euroopan mäkiviikkoineen ja formuloita, jotka kaikki olivat aiemmin Ylellä.”, kirjoittaa Nykypäivä.
Urheilun lähetysoikeuksista ja muista kuluista säästyneet rahat voitaisiin käyttää joko uutis-, kulttuuri-, tiede- ja lastenohjelmiin, tai sitten pitämään kansalaisten vuosittain maksamaa mediamaksua kohtuullisella tasolla.
Vastaa