Alla oleva kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä kirjassa Ymmärrys hoi! Kirja, läppäri ja muuttuva oppiminen, toim. Kimmo Suomi & Katriina Kajannes, Kustannusosakeyhtiö HAI 2011. Yllä oleva kuva on Ron Mueckin taideteoksesta ”Angel” vuodelta 1997. Kuvan on ottanut nimimerkki Metropilot (some rights reserved).
Ihminen on eläin, joka on syntymässä enkeliksi, kirjoitti Leo Tolstoi aikoinaan. Pidän tästä vertauksesta, sillä se hyväksyy vajavaisen ihmisen kaikkine puutteineen, mutta on silti optimistinen. Ihminen ei ole puhtaasti hyvä eikä paha. Päällimmäiseksi vertauksesta jää mieleen meissä oleva potentiaali hyviin tekoihin ja jalouteen. Suunta on kohti enkeliä.
Vertaus herättää kysymyksen, miten kehitämme tätä jaloutta, miten synnytämme meissä asuvan enkelin. Tai kuten vietnamilainen buddhalaismunkki, rauhanaktivisti ja kirjailija Thich Nhat Hanh asian ilmaisi: meissä kaikissa asuu sekä väkivallan että hyvyyden siemen, ja on meistä itsestämme kiinni, kumpaa ominaisuutta itsessämme ravitsemme.
Kumpaa ominaisuutta mahtaa ihmisessä kehittää esimerkiksi niin sanottujen räiskintäpelien pelaaminen? Räiskintäpeleissä pelimaailma esitetään pelihahmon näkökulmasta. Kuvan alalaidassa näkyy ase, jolla pelihahmo ampuu ihmisiä tai olioita, joita hän etsii liikkumalla eri näkymissä: kaupungeissa, taistelukentillä tai avaruusasemilla. Olen nähnyt tällaisia pelejä pelaavia nuoria miehiä internetkahviloissa eri puolilla maailmaa: Suomessa, Liettuassa, Intiassa, Venäjällä, Vietnamissa, Yhdysvalloissa ja Bosnia Hertsegovinassa. Surullisin yksittäinen näky oli Kiinassa, jossa eräässä suuressa internetkahvilassa istui kaksi ihmistä: parikymppinen mies uppoutuneena virtuaalimaailmaansa ja ampuen siellä kaikkea mitä ympärillään näki. Hänen vieressään istui nuori nainen, joka seurasi poikaystävänsä leikkimielistä ihmisteurastusta tylsistynyt ilme kasvoillaan.
Olin iloinen saadessani lukea Helsingin Sanomista elokuun 2011 alussa, että kunnioituksesta Norjan ampumatragedian uhreille monet norjalaiskaupat olivat poistaneet sotapelejä hyllyltään. Toivon että ne myös jäisivät sinne tiskien alle ja varastoihin, ja että niiden myynti hiipuisi ihmisten keksiessä rakentavampia ajanviettotapoja.
Jos Jokelan, Kauhajoen ja Norjan tragedioille pitäisi nimetä yksittäinen syy, vastaisin että se on vastakkainasettelua ja väkivaltaa ihannoiva kulttuuri. Se ilmentyy niin viihteessä, politiikassa, taloudessa, urheilussa kuin mediassakin. Tämän ajattelumallin mukaan yhden hyvinvointi ja menestys on poissa toisen hyvinvoinnista ja menestyksestä. Tositelevisio-ohjelmat, keltainen lehdistön sosiaaliporno, poliittiset väittelyt, jossa ymmärtämisen ja rakentavan keskustelun sijaan pyritään mustamaalaamaan toinen ja hänen puolueensa, taloudenpito, jossa osakkeidenomistajien taloudellinen hyöty menee moraalin edelle sekä huippu-urheilu, jossa voitosta tulee tärkeämpää kuin ilo, terveys ja elämä, ovat osa sitä. Politiikkaa rakennetaan pelolla, pahaa vastustetaan pahalla ja turvallisuutta yritetään luoda lisäämällä valvontaa, kiristämällä rangaistuksia ja ostamalla aseita. Elämän tarkoitus on itsensä viihdyttäminen ja onnellisia ovat vain kauniit, rikkaat ja nuoret. Väkivaltaviihde yleensä ja räiskintäpelit erityisesti ovat tämän kulttuurin äärimmäisin ilmentymä: joka puolella on vihollisia, jotka on tapettava ennen kuin he tappavat sinut.
Räiskintäpelien poistaminen kauppojen hyllyltä ei poista tätä kulttuuria, mutta olisi askel oikeaan suuntaan. On syytä panna merkille, että Norjan tapauksessa kyse ei ollut sotapelien kieltäminen lailla, vaan kauppiaiden omaehtoisesta toiminnasta ja vastuun kantamisesta. Juuri tällaista vastuun kantamista tarvitsemme nyt: että yksittäiset ihmiset, olivatpa he missä asemassa hyvänsä, tekisivät voitavansa väkivaltakulttuurin hegemonian murtamiseksi.
Kieltoja ja rajoituksia tärkeämpää tässä työssä on väkivallattomien käytäntöjen, tapojen ja ajatusmallien levittäminen. Mielestäni Norjan pääministeri Jens Stoltenbergin ampumatragedian jälkeiset lausunnot ovat tästä erinomainen esimerkki: ”Olemme yhä järkyttyneitä siitä mitä tapahtui, mutta me emme ikinä luovu arvoistamme. Vastauksemme on lisää demokratiaa, lisää avoimuutta ja lisää humanismia.” Tämän jälkeen hän lainasi Helle Gannestadin sanoja, josta on syystäkin tullut Norjan paremman tulevaisuuden symboli: ”Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa, kuinka paljon rakkautta me voimme näyttää yhdessä.”
Väkivallan kulttuurille on olemassa vaihtoehto. Aikuisten väkivaltaviihteestä juonensa ja jännitteensä kopioivien lastenohjelmien sijaan on mahdollista valita taiteellisilla motiiveilla luotuja lastenohjelmia. Poliittisten vastustajien sijaan poliitikolla on mahdollisuus suhtautua kollegaansa ystävänä: samaan virkaan pyrkii useita päteviä hakijoita, äänestäjät saavat päättää, kuka on tehtävään sopivin. Medialla on mahdollisuus nostaa rauhantekijöitä sankareiksi. Historiankirjoittajat voivat muistuttaa meitä onnistuneista väkivallattomista konfliktinratkaisuista. Oikeusoppineet voivat kehittää oikeusmenettelyitä, joiden tavoitteena on sovittelu ja väkivallankierteen, pelon, koston ja katkeruuden loppuminen. Me kaikki voimme omalta osaltamme kehittää ja levittää arkipäivän väkivallattomuutta ja miettiä, miten parhaamme mukaan miten voimme voittaa pahan hyvällä, vihan rakkaudella, valheen totuudella ja väkivallan väkivallattomuudella.
Alussa esille nostettu kysymys, mikä on ihminen, on tässä yhteydessä mitä keskeisin. On tärkeää korostaa, että onnellisuutta tuottavat asiat kuten ystävyys, onnistumisen elämykset ja turvallisuus, eivät ole rajallisia resursseja. Minun iloni, onneni ja rakkauteni ei vie mitään pois keneltäkään, vaan päinvastoin lisää muidenkin onnea.
Miten opettaisimme tämän lapsillemme? Tuskin teoriassa, tuskin etäopetuksena ja tuskin näyttöpäätteen kautta. Todennäköisimmin arkea elämällä, esimerkkiä näyttämällä ja läsnä olemalla. Ei petona eikä enkelinä, vaan kohti enkeliyyttä pyrkivänä aikuisena, omana itsenämme.
Vastaa