Kuvassa vasemmalta: SKR:n puheenjohtaja Risto Pontela, varpuheenjohtaja Timo Virtala, Porlammin lukion rehtori Marketta Takkala, opettaja Kirsi Nurkkala, oppilaskunnan puheenjohtaja Kim Kujala ja kiitoksia lausumassa kunnan Lapinjärven kunnan sivistystoimenjohtaja Juha Ronkainen.
Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen edustajana minulla oli viime perjantaina kunnia olla luovuttamassa vuoden 2013 rauhanpalkintoa Kirsi Nurkkalalle ja Porlammin lukiolle. Myönsimme palkinnon kouluväkivaltaa ennaltaehkäisevästä työstä. Nurkkala organisoi myönteisen vaihtoehdon lukion ykkösluokkalaisten perinteisesti nöyryyttäville kastajaisille. Kastajaisten sijaan lukiossa toteutettiin ryhmäytymispäivä, jonka sisältönä oli mm. yhteistä ruuanlaittoa ja mukavaa yhdessäoloa.
Näkemyksemme mukaan tällainen työ on parasta ja tehokkainta koulukiusaamisen ja muun kouluväkivallan ennaltaehkäisyä. Juuri tätä koulut tarvitsevat: tekoja, joilla lisätään yhdessä tekemistä, rohkaistaan oppilaita ja parannetaan heidän itsetuntoaan. Tämän palkinnon myöntämisen myötä tietysti toivomme, että tästä tapahtumasta tulee uusi traditio, ja että sitä edelleen kehitetään samassa hengessä yhä paremmaksi.
Myöntämällä tämän palkinnon haluamme kiinnittää huomiota, rohkaista ja kiittää paitsi Kirsi Nurkkalaa ja Porlammin lukiota, myös kaikkia muita opettajia eri puolilla Suomea, jotka päivittäin ahertavat arkisessa työssään poissulkevuuden, väkivallan ja vastakkainasettelun kulttuurin kitkemiseksi.
Kirjassa ”Väkivallattoman tulevaisuuden etsintä” Mohandas Gandhin lapsenlapsi Arun Gandhi kirjoittaa maailman olevan kuin keuhkosyöpään sairastunut ketjupolttaja. Sairastuttuaan keuhkosyöpään hän ryntää lääkärille ja anoo apua. Lääkärin varoitusten kauhistuttamana hän vannoo lopettavansa tupakoinnin. Mutta parantumisen jälkeen hän alkaa taas polttamaan.
Arun Gandhin mukaan maailma on sairastunut väkivaltaan, ja suurten tragedioiden jälkeen – oli ne sitten kouluampumisia, sotia tai maailmansotia – vannomme parannuskeinojen nimiin, mutta parannuttuamme alamme taas toistamaan tuhoisia tapojamme. Suurten kouluväkivaltatragedioiden jälkeen on tapana lähteä vaatimaan lisää varoja nuorisopsykiatrille ja aselainsäädännön tiukennuksia. Nämä ovat oikeutettuja ja hyviä vaateita, mutta vielä näitäkin tärkeämpää – ja tehokkaampaa – ovat Kirsi Nurkkalan toteuttamien kaltaiset koulun yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, suvaitsevaisuutta korostavat eleet.
Rinnastus tupakointiin on toisellakin tapaa osuva. Väkivalta – oli kyse sitten kiusaamisesta, nimittelystä, syrjimisestä tai fyysisestä vahingoittamisesta – ei ole sen luonnollisempaa kuin sisäelinten tuhoaminen tupakoinnillakaan. On olemassa aikakausia ja ihmisyhteisöjä, joissa väkivaltaa tapahtuu paljon, ja sellaisia, joissa väkivalta on harvinaista. Velvollisuutemme on kehittää yhteiskunnastamme niin rauhallinen
Pelottelemalla potilasta voi saada hänet muuttamaan tapansa väliaikaisesti. Lääkitsemisellä – esimerkiksi nikotiinilaastarilla – voi olla hiukan pidemmät seuraukset, mutta tämäkään metodi ei poista niitä syitä, jotka saivat henkilön aloittamaan tupakoinnin. Ratkaiseva askel lopulliselle parantumiselle, oli kyse sitten tupakoinnista tai väkivallasta, on antaa potilaalle syyn elää – jonkun korkeamman päämäärän – niin hän löytää motivaation elintapojen pysyvälle muuttamiselle ja parantumiselle. Tästä on meidän mielestämme kyse Kirsi Nurkkalan ideassa. Tälle asenteelle, ja tämänkaltaisille teoille, toivomme koko sydämestämme onnea ja menestystä, paitsi Porlammin lukiossa, myös kaikissa maailman kouluissa.
(Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Loviisan Sanomien Vieraskynä-palstalla.)
Vastaa