Tämä porukka on tosissaan. Heillä on visio. Olen tavannut heitä, ja uskon heidän vilpittömään haluunsa ja kykyynsä olla osana Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisua.
Gazan sota ei lopu väittelemällä ja konfliktin syyllisiä etsimällä. Tarvitaan konkreettisia tekoja vihan ja pelon vähentämiseksi, ja näitä tekoja voi tehdä paitsi konfliktialueella, myös täällä meilläkin.
Pystyäkseen toimimaan tämä järjestö tarvitsee taloudellista tukeamme. Tämän linkin kautta pääset tutustumaan heidän toimintaansa ja tukemaan heitä. Lahjoittaminen on helppoa, riskitöntä ja kestää noin kolme minuuttia.
Oheisella videolla esiintyvä Sulaiman Khatib vieraili israelilaisen ystävänsä ja työparinsa Rony Segolyn kanssa Loviisan Rauhanfoorumissa vuonna 2010. Alla olevassa, Impivaarasta pyramideille -kirjassa julkaistun kirjoitukseni Kohtaamisia kasvotusten osiossa kerron heidän tarinansa.
”Viime vuoden [2010] Rauhanfoorumissa kohtasivat toisensa ja yleisön muun muassa Roni Segoly ja Sulaiman Khatib, jotka tulivat Loviisaan Israelista ja Palestiinasta Anna Lindh Foundationin tuella ja Combatants for Peace -järjestön edustajina. Ennen rauhanaktivistin uraansa Roni suoritti armeijan, sympatisoi äärioikeistoa ja työskenteli muun muassa Israelin salaisen palvelun, Shin Betin, leivissä. Sulaiman Khatib puolestaan kutsuu itseään entiseksi palestiinalaistaistelijaksi. Teini-ikäisenä, tietämättä käytännössä mitään konfliktin poliittisesta ja historiallisesta taustasta, hän teki samaa mitä asuinalueen muutkin nuoret: härnäsi israelilaissotilaita heiluttamalla tuolloin vielä kiellettyä Palestiinan lippua, heitteli poliiseja kivillä ja lopulta, seitsemäntoistavuotiaana, yritti ystävänsä kanssa kaapata aseen israelilaissotilaalta. Viimeksi mainitun tempauksen ansiosta hän vietti seuraavat kymmenen ja puoli vuotta israelilaisessa vankilassa.
Kummassakin tapauksessa käänne rauhanaktivistiksi tapahtui kielen opiskelun kautta. Ronin työhön Israelin salaisessa palvelussa kuului palestiinalaisten liikkeiden ja mielenliikkeiden seuraaminen, ja tätä työtä silmällä pitäen hän opiskeli arabian kielen. Palestiinalaisaktivistien ajatuksiin paremmin perehdyttyään hän tajusi olevansa ikään kuin konfliktin väärällä puolella. Lapsena hän oli nimittäin ihaillut brittihallinnon aikaisia juutalaisia itsenäisyystaistelijoita, jotka vaativat ja lopulta voittivat Israelille itsenäisyyden. Nyt palestiinalaiset taistelevat itsehallinnon puolesta Israelin miehittämillä alueilla. Ajatus jäi vaivaamaan. Nuoren perheenisän arkityö, johon toisinaan kuului myös väkivallan käyttäminen, alkoi tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta.
Uutta perspektiiviä Ronille antoi myös vierailu Romaniassa, josta hänen vanhempansa olivat joutuneet pakenemaan toisen maailmansodan aikana. Siellä he etsivät hänen äitinsä vanhaa kotitaloa, mutta paikalliset suhtautuivat heihin epäkohteliaasti. Roni muisti hyvin vastaan tapauksen omasta lapsuudestaan, kun heidän kodistaan aikoinaan poishäädetty arabiperhe oli ilmestynyt heidän kotiovelleen. Heidät oli päästetty sisään, mutta heihin oli suhtauduttu epäkohteliaasti. Viimeinen sysäys rauhantyöhön siirtymiselle oli hänen internetissä näkemänsä video, jossa israelilainen puskutraktori tuhoavat palestiinalaisten oliivilehdon sotilaiden kävellessä ylpeänä vieressä. Roni sai tarpeekseen ja liittyi entisille sotilaille ja taistelijoille tarkoitettuun järjestöön, ja kiertää nykyisin Sulaimanin kanssa kertomassa elämäntarinaansa ja näkemyksiään rauhanratkaisuista.
Sulaiman Khatib puolestaan oppi heprean vankilassa ollessaan. Hän luki israelilaisia lehtiä ja kirjoja, ja näki niiden kautta konfliktin uudessa valossa. Hän ei esimerkiksi aiemmin tiennyt israelilaisten historiasta ja toisen maailmansodan holokaustista juuri mitään. Heprean kielen osaaminen mahdollisti myös henkilökohtaiset tuttavuudet israelilaisten kanssa. Hän oppi näkemään aiemmat vastustajansa ennen kaikkea ihmisinä ja tajusi kuinka epätoivoisen koston ja katkeruuden kierteen keskellä he elävät. Ainoa tie siitä pois on väkivallaton ratkaisu. Sekä Roni että Suleiman peräänkuuluttavat väkivallatonta neuvotteluratkaisua, mutta korostavat silti ajavansa nimenomaan oman kansakuntansa etua. Toisen osapuolen kunnioittaminen, rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja rauhanomainen ratkaisu on kummankin maan etu.
Vastapuolen kohtaaminen kasvotusten, sen kieleen, kulttuuriin ja ajatusmaailmaan tutustuminen auttoi Ronia ja Suleimania näkemään konflikti laajemmin ilman vihan, pelon ja itsekkyyden sumuverhoa. Se auttoi heitä näkemään Lähi-idän ongelmaan rakentavan ratkaisun ja työskentelemään sen puolesta.”
Kuva: Tree Planting at Walaje’ by Combatants for Peace.
Vastaa