Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Uudenmaan Vihreiden sivuilla 17.12.14.
Viettäessämme viikonloppuna Uudenmaan Vihreiden 30-vuotisjuhlaa Järvenpään Uuno-baarissa katse oli vahvasti tulevaisuudessa, valitsimme muun muassa kolme uutta eduskuntavaaliehdokasta: opiskelija Emil Bulut’in Vantaalta, Vihreät Vegaanit ry:n puheenjohtaja Tatu Chanthin Porvoosta ja lastenoikeusaktivisti Noora Koposen Espoosta. Mutta kuten synttäreillä usein on tapana, muistelimme myös menneitä. Yksi muistelemisen aiheista oli se, kuinka 80-luvulla ympäristön tilasta huolestuneet empivät, perustaisivatko poliittinen puolueen vai pyrkisivätkö vaikuttamaan päätöksentekoon kansalaisjärjestönä puoluekentän ulkopuolelta.
Keskustelu toi mieleeni filosofi Jiddu Krishnamurtin, joka kritisoi kovin sanoin paitsi puoluepolitiikkaan osallistumista, myös kansalaisjärjestöihin ja uskonnollisiin yhteisöihin kuulumista. Kirjassaan Yrjö Kallisen elämä ja totuus Matti Salminen kirjoittaa, kuinka suomalainen kansanvalistaja ja myöhemmin ministerinäkin vaikuttanut Yrjö Kallinen osallistui Hollannissa vuonna 1929 luentotilaisuuteen, jossa Krishnamurti nosti asian esille.
Kristhnamurtin huoli oli, että puolueen, järjestön tai minkä tahansa uskonnollisen yhteisön jäsenyys rajoittaa aina yksilön rehellisyyttä ja vaikeuttaa totuudenetsintää. Jokaisella ryhmittymällä on omat auktoriteettinsa ja pyhät, tai ainakin lähes pyhät tekstinsä, joiden kyseenalaistaminen on sisältäpäin hankalampaa kuin ulkoa. Laumasieluisuuden sijaan yksilöiden tulisi etsiä totuutta yksilöinä rohkeasti, rehellisesti, laajalta alueelta ja kaikki mahdolliset auktoriteetit kyseenalaistaen. Tämä onnistuu Krishnamurtin mukaan parhaiten niin, ettei kuulu mihinkään yhteisöön.
Sitten Krishnamurti, Idän tähti -nimisen uskonnollisen liikkeen johtajana ja intellektuaalisena auktoriteettina, veti opetuksistaan ja asemastaan ainoan mahdollisen johtopäätöksen, ja julisti siltä seisomalta kyseisen yhteisön hajotetuksi. Hänen viestinsä oli kutakuinkin tämä: menkää kotiinne, ajatelkaa itse, älkää seuratko edes minua, lukekaa eri uskonnollisia ja filosofisia tekstejä, mutta älkää nostako mitään tekstiä, ketään ihmistä tai mitään yhteisöä ehdottoman totuuden haltijaksi. Inspiroitukaa, poimikaa eri opetuksista viisaimmat neuvot, kehittäkää ajatteluanne ja etsikää totuutta itsenäisesti parhaaksi katsomallanne tavalla.
Nämä ovat viisaita sanoja. Myös Kallinen piti kuulemastaan, olihan hän itsekin pohdiskellut ja kirjoittanut ylös samansuuntaisia ajatuksia jo vuosia aiemmin. Tästä huolimatta Kallinen pysyi osuuskuntaliikkeen aktiivisena jäsenenä ja työntekijänä, nousi myöhemmin kansanedustajaksi ja ministeriksi asti SDP:n jäsenenä.
Järjestönsä lakkauttamisjulistuksen jälkeen Krishnamurti jatkoi työtään ahkerana ja suosittuna luennoitsijana ja kirjoittajana aina kuolemaansa asti vuoteen 1986. Hän oli ilmiömäinen puhuja ja kynänkäyttäjä, eikä kaivannut tuekseen organisaatioita. Olisimmeko me tehokkaampia maailmanparantajia, jos emme muodostaisi avuksemme verkostoja, järjestöjä ja puolueita? Vaikea kuvitella.
Mielestäni puolueemme perustajaisät ja -äidit tekivät oikein kallistuessaan puoluepolitiikan kannalle. Yhdessä olemme voimakkaampia, järjestäytymällä pystymme vaikuttamaan ympäröivään todellisuuteen tehokkaammin. Mutta viisaina pysyäksemme meidän on syytä pitää mielessä Krishnamurtin kehotus ajatella itse ja joka tilanteessa suhtautua kriittisesti myös oman organisaation tapoihin, tottumuksiin ja ohjeisiin.
Vastaa