Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteessä oli erinomainen, toimittaja Lari Malmbergin kirjoittama artikkeli aseettomasta vastarinnasta.
Siinä hän muun muassa tiivistää terävästi mistä Gene Sharpin aseettoman vastarinnan teoriassa on kysymys. Tässä kohtaa hän viittaa nimen omaan epädemokraattisten maiden väkivallattomiin vallankumouksiin:
”Valta on aina suhde. Se on jotain, jonka kansalaiset ovat luovuttaneet hallitsijalleen. Näin ollen hallitsijan väkivaltakoneisto on hänen käytössään vain niin kauan kuin sotilaat ja kansalaiset suostuvat palvelemaan hallitsijaa. Pienempi ei voi voittaa suurempaa aseilla, mutta se voi kieltäytyä yhteistyöstä. Ja kun väkivallaton vastarinta käy tarpeeksi voimakkaaksi, hallitsijan on lopulta todettava tappionsa. Ellei hallitsija tee niin, hänen armeijansa luultavasti tekee päätöksen hänen puolestaan. Sotilaat suostuvat käyttämään väkivaltaa, jonka he kokevat oikeutetuksi, mutta kun aletaan ampua aseettomia ihmisiä, taistelumotivaatio luhistuu nopeasti.”
Kuvakaappaus Hesarin sivulta. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan artikkelia.
Malmberg ei tyydy käsittelemään vain diktatuurien kaatamisia, vaan ottaa ennakkoluulottomasti askeleita kohti aseettoman maanpuolustuksen ideaa:
”Historian esimerkeistä huolimatta aseettoman vastarinnan teoriat tuntuvat hieman naiiveilta. Mutta vielä naiivimpaa on mielestäni ajatella, että tappamalla toisia ihmisiä voitaisiin synnyttää jotain hyvää. Sitä on jo kokeiltu muutamat tuhat vuotta, joten en usko, että aseiden määrän lisääminen tälläkään kertaa muuttaisi mitään.”
Kirjoituksen keskeisimmäksi kysymykseksi nousee, onko väkivallalla joskus saavutettu jotain hyvää.
Tämä kysymys on absoluuttisen pasifismin ytimessä, ja aivan liian harvoin esitetty. Toivoa sopisi, että mahdollisimman moni lukisi kyseisen artikkelin huolella ja miettisi vastauksia siinä esitettyihin kysymyksiin rehellisesti.
On valitettavaa, ettei tämän kysymyksen herättämä keskustelu ole yleensä kovin hedelmällistä. Asiaan skeptisesti suhtautuvat kun alkavat luetella esimerkkejä tapauksista, jossa väkivalta oli heidän mielestään oikeutettua, ja pasifisti vastaa selittämällä, miksei näissä ääritapauksissakaan väkivalta ollut oikeutettua tai riittävän pitkällä aikavälillä tarkasteltuna järkevää.
Keskustelu menee helposti historialliseksi hiustenhalkomiseksi ja jossitteluiksi, sen sijaan että keskusteluosapuolet yhdessä etsisivät keinoja väkivallan minimoimiseksi tulevaisuudessa.
Vaihtoehtoinen tapa lähestyä väkivallattomuuden teoriaa on lähetä liikkeelle olettamuksesta, että väkivalta on joissakin ääritilanteissa sallittua, mutta korostaa, että se on lähes poikkeuksetta pitkällä tähtäimellä vahingollista, ja että on olemassa toisenkinlainen vallan muoto, väkivallattomuus.
Väkivallattomuuden voiman käytöstä on satoja esimerkkejä, esimerkiksi Global Nonviolent Action Database on listannut ja analysoinut yli 600 väkivallatonta kampailua, ja Erica Chenowethin ja Marie Stephanin yli kolmeasataa väkivaltaista ja väkivallatonta kampanjaa koskettava tutkimus on todistanut, että väkivallattomat kampanjat ovat lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin väkivaltaiset.
Tätä voimaa meidän tulisi tutkia nykyistä perusteellisemmen, ja kehittää siitä yhä realistisempi vaihtoehto väkivaltaiselle konfliktinratikasulle.
Yläkuva (some rights reserved): Rusty Stewart.
Vastaa