(Ote matkapäiväkirjasta USA: 2006-08)
Germany Valleyn leppoisien päivien aikana sain viimein luettua loppuun intialaisen jesuiittapappi Anthony de Mellon (1931 – 1987) elämää suuremman kirjan Havahtuminen.
Hidas lukuvauhti johtui siitä, että kirjan jokainen kappale, toisinaan yksittäiset lauseetkin, olivat niin painavaa tekstiä, että ne vaativat useiden päivien sulattelua. Kuunnelkaapa esimerkiksi tätä:
”Olettakaamme, että joku näyttäisi tien, jolla todella rakastaisimme toinen toisiamme ja meillä olisi rauha ja rakkaus. Voitteko kuvitella mitään yhtä käytännönläheistä? Mutta sen sijaan ihmiset ajattelevat, että liike-elämä on käytännöllisempää, politiikka on käytännöllisempää, tiede on käytännöllisempää. Mitä järkeä on lähettää ihminen kuuhun, kun me emme osaa elää maan päällä?”
”On olemassa vain yksi syy, miksi ette koe sitä, mitä me Intiassa kutsumme nimellä anand – autuus. On vain yksi syy ja se on se, että kohdistatte ajatuksenne sellaiseen, mitä teillä ei ole. Vain se estää teitä kokemasta autuutta juuri nyt, tällä hetkellä. Keskitätte ajatuksenne sellaiseen, mitä teillä ei ole. Juuri nyt teillä on kuitenkin kaikki, mitä tarvitsette ollaksenne onnellisia.”
Astetamme onnellisuudellemme ehtoja. Olen onnellinen, jos saavutan sitä tai tätä, jos omista sen tai tämä esineen tai jos tuo ihminen osoittaa minulle kiintymystä. Nämä ehdot ovat onnellisuutemme esteitä, huomauttaa De Mello.
”Teidän ei tarvitse olla rakastunut. Kuka käski teidän olla rakastunut?”
De Mello kirjoittaa naisesta, joka on onneton, koska toistelee jatkuvasti mielessään: kukaan ei rakasta minua, kukaan ei rakasta minua, kukaan ei rakasta minua. Nainen menee elokuviin ja katsoo hyvän komedian, nauraa ja nauttii elämästään. Elokuvan jälkeen hän on taas onneton.
Elokuvalla ei ollut mitään tekemistä hänen “kukaan ei rakasta minua” -ongelman kanssa, mutta kuitenkin se ratkaisi tuon ongelman hetkellisesti. Eli kumpi itse asiassa on ongelma: se, ettei kukaan rakasta häntä vai se, että hän ajattelee, ettei kukaan rakasta häntä?
”Tarpeenne on olla vapaa. Tarpeenne on rakastaa. Se on teidän luontonne. Mutta tosiasiallisesti kerrotte, että tahdotte olla haluttuja. Haluatte, että ihmiset taputtavat teille käsiään, haluatte olla puoleensavetäviä, haluatte kaikkien pikku apinoiden juoksevan perässänne. Haaskaatte elämäänne. Herätkää! Ette te sellaista tarvitse. Voitte olla autuaan onnellisia ilman kaikkea tätä.”
Tuo oli vasta alkua. Tässä tulee kaikkein hurjin väite:
”Mikään tapahtuma ei oikeuta kielteisiä tunteita. Maailmassa ei ole ainoatakaan tilannetta, joka oikeuttaisi kielteisen tunteen. Tätä kaikki mystikot ovat huutaneet kurkkunsa käheiksi. Mutta kukaan ei kuuntele. Kielteiset tunteet ovat teissä.”
Anthony de Mello
Ehkä tässä hän selittää saman asian ymmärrettävämmin, esimerkin kautta:
”Ajatelkaa asuin- tai työtoverianne, josta ette pidä. Hän herättää teissä kielteisiä tunteita. Autetaanpa teitä ymmärtämään, mitä oikein tapahtuu. Ensimmäiseksi teidän on oivallettava, että kielteiset tunteet ovat teissä itsessänne. Te olette vastuussa kielteisistä tunteesta, ei tuo toinen ihminen. Joku toinen voisi teidän sijassanne olla kyseisen henkilön seurassa täysin tyyni ja rentoutunut, tällä ei olisi vaikutusta häneen. Mutta teihin hän vaikuttaa. Ymmärtäkää nyt toinenkin seikka: te vaaditte häneltä jotakin. Odotatte jotakin tältä henkilöltä. Tajuatteko tämän? Sanokaa sitten tälle henkilölle: ’Minulla ei ole oikeutta vaatia sinulta mitään.’ Näin sanoessanne heitätte odotuksenne pois.”
Raamattu on hänen mukaansa viittaus tai vihje, ei kuvaus. Jumalasta tiedämme yhtä vähän kuin syntymästään sokea vihreästä. Tästä huolimatta väittelemme, tappelemme ja sodimme, koska emme voi sietää, että toinen sokea kutsuu vihreää pehmeän musiikin kaltaiseksi, kun se on meidän mielestämme kuin pehmeää satiinia. “Kun vilpitön uskovainen luulee tietävänsä, hänen fanaattisuutensa aiheuttaa enemmän pahaa kuin kahdensadan roiston yhteisyritys.”
Kielen vajavaisuudesta hän kirjoittaa muidenkin käsitteiden kuin Jumalan suhteen. “Kaikki ihmismielen pyrkimykset eivät voi tyhjentävästi selittää edes yhden ainoan kärpäsen olemusta.” Kielen avulla leimaamme, pirstaloimme ja jaottelemme: hän on suomalainen, autokuski, mies, tietyn ikäinen, tietyn näköinen ja tietyt adjektiivit kuvailevat häntä. Mutta kuinka pinnallisesti käsitteet lopulta kuitenkaan kertovat jostain esineestä, asiasta – saati sitten ihmisestä? Käsitteet ovat hyviä apuvälineitä, mutta niihin ei saa takertua. “Miten monet ihmiset käyttävätkään elämänsä syömällä ruuan sijasta ruokalistan?” Anthony De Mello kysyy.
Kustantaja: Like
Alkuteos: Awakening
Suomentaja: Rissanen, Vuokko
ISBN: 952-471-077-3
Sidosasu: pokkari, 160 s.
Ilmestymisvuosi: 2002
Vastaa