”Kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”

Useissa Bosnian sotaa käsittelevissä lähteissä todetaan, että kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin. Toisinaan tätä tosiasiaa pidetään hyväksyttävänä selityksenä sille, että varsinkin sodan ensimmäisinä vuosina länsimaat suhtautuivat kolmeen sotivaan osapuoleen varsin neutraalisti. On totta, että myös bosniakit syyllistyivät sotarikoksiin. YK:n Jugoslavia-tuomioistuimen mukaan Bosnia-Hertsegovinan armeijan sotilaat murhasivat syyskuussa 1993 Grabovican kylässä lähellä Mostaria 13 kroaattia, joista osa oli sotilaita, osa sotavankeja ja osa siviilejä. Keväällä 2012 puolestaan uutisoitiin, että Bosnian sodan jälkiselvittelyissä on tuomittu ensimmäistä kertaa nainen syytettynä sotarikoksista. Hän on taustaltaan bosniakki ja syyllistyi kolmen kroaattisiviilin ja kolmen kroaattisotavangin teloitukseen bosniakkien hallitsemassa Trusinan kylässä vuonna 1993. Kolmannessa lähteessä mainitaan bosniakkien vandalisoineen tyhjiä keskiaikaisia luostareita. Suurin joukkosurma, josta bosniakkeja syytetään, on Križančevo selon tappamiset, joissa kroaattilähteiden mukaan tapettiin 52 sotavankia ja siviiliä. YK:n rikostuomioistuin ei kuitenkaan ole ainakaan vielä julistanut tuomiota tästä tapauksesta.

Muitakin tapauksia epäilemättä on, mutta on kuitenkin täysin kohtuutonta olla vertaamatta sodan yhden osapuolen tekemisiä toisiin, ja olla ottamatta huomioon tekojen mittasuhteita. Etninen puhdistus, johon etupäässä serbit, ja vähemmässä määrin myös kroaatit syyllistyivät, tarkoitti alueiden systemaattista tyhjentämistä vähemmistöistä. Kyseessä oli ylimpien poliittisten tasojen laatiman strategian toteuttaminen, jonka seurauksena arviolta 2 700 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa Bosnian sodan aikana. Sarajevon piirityksessä kuoli yli 12 000 ihmistä, Srebrenican verilöylyssä yli 8 000, Prijedorin joukkomurhassa 5 200, Bihaćin piirityksessä kuoli tai katosi yli 4 800, ja Fočan joukkomurhissa yli 2 700 ja Zvornikin joukkomurhassa tapettiin 700 – 900 ihmistä, kaikkiaan Zvronikin alueelta kuoli tai katosi yli 4 100 henkilöä. Kaikki nämä olivat serbinationalistien tekemiä, ja kaikissa näissä tapauksissa uhreina oli pääasiassa bosniakkeja. YK:n naisten asemaa konflikteissa valvovan erityisedustaja Margot Wallströmin mukaan Bosnian sodassa oli 50 000 – 60 000 raiskaustapausta. Todistajanlausuntojen perusteella raiskaajat oli määrätty raiskaamaan. Osa sanoi motiiviksi sen varmistaminen, etteivät uhrit enää palaisi kotiseudulleen. Arviot tapettujen, kidutettujen, raiskattujen ja karkotettujen määristä vaihtelevat eri lähteistä riippuen paljonkin, mutta suuruusluokka on kuitenkin selvillä, ja se on YK:n rikostuomioistuimen vahvistama: kyseessä on Euroopan historian suurin ihmisoikeusrikkomus sitten toisen maailmansodan.

Toisin kuin serbien ja kroaattien, bosniakkipoliitikkojen agendalle ei missään vaiheessa kuulunut etnisesti yhtenäisen alueen luominen. Sekä puheissaan että teoissaan he korostivat toistuvasti Bosnia-Hertsegovinan sitoutumista monikulttuurisuuteen ja eri etnisten ryhmien tasa-arvoisuuteen. Voi olla, että he näkivät monikulttuurisuuden rikkautena. Voi olla, että he olivat tulleet tähän lopputulokseen elämänkokemustensa perusteella, mutta voi myös olla, että he olivat päätyneet tähän lopputulokseen olosuhteiden pakosta. Toisin kuin Serbiassa, Kroatiassa ja Sloveniassa, yksikään etninen ryhmä ei ole Bosniassa enemmistönä. Eri etniset ryhmät asuvat eri puolilla maata niin sekaisin, kuten oheinen kartta osoittaa, että maantieteellisten jakolinjojen vetäminen eri etnisten ryhmien välille on täysin mahdoton tehtävä. Säilyäkseen hengissä, kehittyäkseen ja kukoistaakseen, Bosnialla ei ollut, eikä ole muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä eri etnisten ryhmien tasavertaisuus, ja oman ryhmän lyhyen tähtäimen edun tavoittelun sijaan keskittyä yhteistyön tekemiseen.