Thoreaun haaste

Henry David Thoreaun patsas lähellä paikkaa, jossa muinoin sijaitsi hänen vatimaton mökkinsä.

Yhdysvaltain Massachusettsin osavaltiossa, parikymmentä kilometriä Bostonin kaupungista pohjoiseen sijaitsevan Walden -lammen rannalla lapset polskivat lämpimässä rantavedessä, laiskat loikoilevat rannalla ja kuntoilijat uhmaavat järveä ympäröivän luontopolun lenkkeilykieltoa. Järven kiertävä polku on aidattu tiukasti kummaltakin puolelta, niin etteivät retkeilijät erehdy häiritsemään luonnonpuiston rauhaa. Kierroksen loppupäässä yksinäinen turisti on pysähtynyt lukemaan jykevin kivipaasein ja rautaketjuin eristettyä muistolaattaa. Laatassa lukee, että kyseisellä paikalla sijaitsi aikoinaan kirjailija ja yhteiskuntakriitikko Henry David Thoreaun mökki, jossa hän eli vaatimatonta ja omavaraista elämää vuosina 1845 – 1847.

Muuttamalla asumattomalle seudulle ja rakentamalla itse asumuksensa, huomauttaa Verlyn Klinkenborg Thoreaun Walden -kirjan esipuheessa, Thoreau toisti erästä amerikkalaisen mielikuvituksen perustarinaa: siirtymistä eurooppalaisesta mukavasta elämästä villiin luontoon, oman pellon raivaamista, oman asumuksen rakentamista ja omavaraista elämää.

Henry David Thoreau (1817 – 1862) uskoi ihmisen hyvyyteen, suurten instituutioiden korruptoivuuteen, vaati orjuuden lakkauttamista ja julisti vegetarismin erinomaisuutta. Vuosikymmenten aikana hänen kirjoituksensa ovat saaneet laajan lukijakunnan ja niillä on ollut vaikutusta amerikkalaisten, eli maailman ensimmäisten kansallispuistojen perustamiseen, brittiläisen työväenliikkeen syntyyn, Intian itsenäistymiseen, Amerikan 50- ja 60 -lukujen ihmisoikeustaisteluihin, hippiliikkeeseen, ympäristöliikkeen syntyyn ja epäilemättä nyt viime vuosina myös downshiftaamiseen.

Thoreau on kuuluisa paitsi Walden – elämää metsässä -teoksestaan, myös kansalaistottelemattomuudesta -esseestään, jossa hän ensimmäisenä otti käyttöön kansalaistottelemattomuuden käsitteen. Tämä essee teki lähtemättömän, mahdollisesti jopa ratkaisevan vaikutuksen niin Leo Tolstoihin, Mahatma Gandhiin kuin Martin Luther Kingiinkin. Esseessään Thoreau korostaa, että ihminen on ensisijaisesti teoistaan vastuussa oleva moraalinen toimija, ja vasta toissijaisesti lakeja totteleva kansalainen. Lakeja ja säädöksiä tulee kyllä noudattaa yleensä, mutta mikäli lait ja asetukset ovat ristiriidassa yksilön moraalikäsityksen kanssa, yksilöllä on oikeus – tai oikeastaan jopa velvollisuus – olla tottelematta niitä.

Kiviröykkiö paikalla, jossa kerran sijaitsi Henry David Thoreaun mökki.

Meille on selvää, että kansallissosialistisen Saksan ja Kambozan punakhmerien hallintojen luomat lait olivat epäinhimillisiä ja moraalittomia, eikä niiden noudattamatta jättämisessä ollut mitään pahaa. Mutta mihin vetää raja näiden, ja niin sanotusti hyvien hallintojen välille? Minkä valtion lakeja meillä on aina velvollisuus noudattaa ja minkälaisissa tilanteissa meillä on oikeus ja velvollisuus olla noudattamatta lakeja? Thoreaun ratkaisu on, että yksilön ei pidä pitää minkään valtion lakeja suvereeneina, vaan yksilöllä on aina ja kaikissa olosuhteissa velvollisuus kuunnella omantuntonsa ääntä ja ottaa vastuu tekemisistään.

Thoreau eli aikana, jolloin orjuus oli yhä laillista ja Yhdysvallat kävi hyökkäyssotaa Meksikoa vastaan. Hän kieltäytyi maksamasta veroa näin moraalittomasti toimivalle valtiolleen, ja joutui tästä syystä vankilaan. Legendan mukaan Thoreaun filosofiystävä Edison oli kulkenut vankilan ohi ja kysynyt: ”Herra Thoreau! Miksi te olette vankilassa?” Tähän Thoreau oli vastannut: ”Kysymys kuuluu, herra Edison, miksi te ette ole vankilassa? Miten ihmeessä joku suostuu maksamaan veroja valtiolle, joka osallistuu näin moraalittomaan toimintaan?”

Meidän on helppo olla Thoreaun kanssa samaa mieltä: orjateollisuus, eli ihmisten ryöstäminen, myyminen ja hyväksikäyttö, kuten myös hyökkäyssodat, ovat moraalisesti väärin. Mutta Thoreaun suuruus olikin siinä, että hän näki tämän jo 160 vuotta sitten, silloin kun häntä ympäröivä yhteiskunta ei tätä vielä nähnyt, tai ei ainakaan uskonut että asialle voitaisiin tehdä jotain.

Meidän nykyajan ihmisten ei tule vain julistaa hänet oikeamieliseksi, aikaansa edellä olevaksi ajattelijaksi, vaan ottaa hänen kirjoituksensa haasteena. Meidän on syytä katsoa ympärillemme ja miettiä, voisiko meidän yhteiskunnassamme olla jotain laillisia ja yleisesti hyväksyttyjä asioita, jotka ovat kuitenkin moraalisesti vääriä? Mitä meistä ja toiminnastamme tullaan ajattelemaan 160 vuoden kuluttua?

Tämä haaste on tärkeä kahdellakin tapaa. Ensinnäkin siksi, että nykyisten tapojen, tottumusten ja rakenteiden kyseenalaistaminen ja uusien, entistä parempien luominen on ratkaisevan tärkeää kehittäessämme yhteiskuntiamme parempaan suuntaan. Juuri näin tekivät nykyisin sankareiksi nostamamme, omana aikanaan konservatiivien keskuudessa kovaa kritiikkiä osaksi saaneet uudistajat: suurten uskontojen perustajat, valistusajan filosofit, Amerikan perustajaisät, ammattiyhdistysliikkeen perustajat, suomalaisuusaatteen sankarit ja demokratian ja ihmisoikeuksien esitaistelijat eri aikakausina ja eri puolilla maailmaa.

Toisekseen Thoreaun haaste on tärkeä siksi, ettemme saa ikinä unohtaa ja olla ottamatta opiksemme siitä tosiasiasta, että maailmanhistorian julmimmat raakuudet Britannian, Ranskan ja Belgian siirtomaissa, natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa ja Kiinassa tehtiin kyseisten valtion lakeja noudattaen.

Luennoidessani Lapinjärven koulutuskeskuksessa olen esittänyt Thoreaun haasteen siviilipalvelusmiehille. Epäilemättä olosuhteista johtuen lähes poikkeuksetta yksi ensimmäisistä vastauksista liittyy yleiseen asevelvollisuuteen. Yleinen asevelvollisuus on kieltämättä epäoikeudenmukainen vääryys erästä vähemmistöä, eli Suomen mantereella asuvia Jehovan todistajat -nimisen uskonnollisen yhdyskunnan ulkopuolella olevia miehiä kohtaan. Tästä huolimatta en kuitenkaan usko että 160 vuoden kuluttua meitä, kolmannen vuosituhannen alun pohjoismaalaisia nuoria miehiä, tultaisiin millään muotoa pitämään nykyjärjestelmän uhreina. Päinvastoin.

Mikäli tulevina vuosikymmeninä, niin kuin toivoa saattaa, onnistumme kehittämään maailmaa nykyistä parempaan ja eettisempään suuntaan, voisin kuvitella että meidän aikaamme muisteltaessa tullaan kauhistelemaan ennen kaikkea köyhien ja rikkaiden maiden välistä elintasokuilua, luonnon monimuotoisuuden tuhoamista, asevarusteluun tuhlattuja resursseja, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtyjä liian pieniä toimenpiteitä, kansainvälisen yhteisön tehottomuutta aseellisten konfliktien ennaltaehkäisyssä, matkustelu- ja asumisoikeuksien rajoituksia kansallisvaltiojärjestelmään vedoten sekä tehoeläintuotantoamme, tai kuka tietää, ehkäpä ylipäätään lihansyöntiämme. Voi myös olla että tulevaisuudessa tullaan kauhistelemaan yleisellä tasolla sitä että me, monellakin mittarilla mitattuna maailmanhistorian etuoikeutetuimmassa asemassa olevat, keskityimme aivan liian suuressa määrin vaatimaan itsellemme lisää oikeuksia, sen sijaan että olisimme paremmin huolehtineet velvollisuuksistamme kanssaihmisiämme ja koko luontoamme kohtaan.

Henry ja Oliver.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Ydin-lehdessä 4/2012.