Sain kunnian olla mukana Loviisan Seurakuntien Kino Marilynissa järjestämässä Mandela – Pitkä tie vapauteen -elokuvaesityksessä ja sen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa. Elokuva perustui vapaustaistelijan, Etelä-Afrikan presidentin ja Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Nelson Mandelan (1918-1913) samannimiseen omaelämänkertaan. Kyseessä on kehityskertomus, jossa Mandela kasvaa pojasta mieheksi, väkivallattomuuteen luottavasta juristista muutoksen hitauteen turhautuvaksi sabotööriksi, ja edelleen 27-vuoden eli 10 000 vuorokauden vankeustuomion karaisemaksi, anteeksiannon ja sovinnon nimiin vannovaksi valtiojohtajaksi.
Kyseessä ei ole pyhimystarina, vaan Mandela esitetään virheineen ja puutteineen. Elokuvan uskottavuutta lisää, ettei muitakaan osapuolta – Winnie Mandelaa, tummaihoista enemmistöä ja valkoihoista eliittiä – kuvata täydellisen hyviksi tai pahoiksi. Vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa koston, katkeruuden ja väkivallan kierrettä kuvataan ahdistavan realistisesti. Kansallisen ja kansainvälisen painostuksen seurauksena hallitus haki Mandelan lopulta 1980-luvulla vankilasta salaisiin neuvotteluihin.
Elokuvan tärkein sanoma tulee esille näissä neuvotteluissa: ”Miksi meidän pitäisi muka uskoa, ettet haluaisi kostoa?” Mandelalta kysyttiin. ”Kyllä minä haluan,” Mandela vastasi, ja jatkoi: ”Mutta haluan myös jotain enemmän. Haluan elää ilman pelkoa ja vihaa. […] Minulla ei ole valinnanvaraa. Olen nähnyt mitä pelko on tehnyt teille. Olette aina pelänneet meitä, ja se on tehnyt teistä epäoikeudenmukaisia ja raakoja. Ajatelkaa asiaa meidän kannaltamme. Tiedämme, että jonakin päivänä olevamme vapaita ja tämän maan johtajia. Mutta haluammeko elää siinä samassa helvetissä, jossa te nyt elätte? Silloin sulkisimme itsemme, lapsemme ja tulevat sukupolvet takaisin vankilaan. Kun me nousemme valtaan, kostoa ei tule.”
Neuvottelut päättyivät Mandelan vapauttamisekseen ja Etelä-Afrikan ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin, jotka järjestettiin tasan kaksikymmentä vuotta sitten, huhtikuun lopussa 1994. Presidenttikaudellaan jota elokuvassa ei enää kuvattu, hän teki kaikkensa koston kierteen katkaisemiseksi ja maansa yhtenäisyyden rakentamiseksi. Yksi hänen suurimmista saavutuksistaan oli totuuskomission perustaminen. Totuuskomission tavoitteena oli selvittää apartheidin aikaiset ihmisoikeusrikkomukset, tuoda rikolliset ja uhrit yhteen, antaa korvaus rikoksen uhreille, ja antaa rikoksen tekijöille mahdollisuuden anoa armahdusta täydellistä rehellistä tunnustusta vastaan.
Elokuvassa ei jäänyt epäselväksi, millaisesta voimasta on kyse, kun suuret massat saavat epäoikeudenmukaisuuksista tarpeekseen ja päättävät muuttua politiikan uhreista politiikan toimijoiksi. Juuri tästä oli kyse myös Ukrainan vallankumouksessa vuodenvaihteessa, ja juuri tätä – kuten tutkija Juhana Aunesluoma huomautti Ylen haastattelussa – Putin pelkää tapahtuvan myös Moskovassa.
Saadakseen kannattajansa luopumaan väkivallasta Mandela vetosi omiin vankilakokemuksiinsa: ”Kävellessäni ulos vankilan portista tiesin, että ellen jätä katkeruutta ja vihaa taakseni, olen yhä vankilassa.” Esimerkillään hän näytti, ettei väkivalta ole ainoa – eikä edes tehokkain – vallan muoto. Väkivallattomuustutkijat ovat sittemmin todistaneet saman tilastotieteellisesti: demokratiaan siirtymisen tiellä väkivallattomat vallankumoukset ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin väkivaltaiset.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Loviisan Sanomissa ti 29.3.2014. Kuvalähde: plus.google.com.
Vastaa