Esikoiseni ja (tietääkseni) ainokaiseni aloitti eilen esikoulun. Kymmenen vuoden kouluputki edessä. Millaiset eväät koulu tulee antamaan hänen elämälleen? Tuleeko se lisäämään hänen uteliaisuuttaan vai uneliaisuuttaan? Tuleeko se ruokkimaan hänessä jo olevia innostuksen kohteita ja antamaan uusia, vai latistaako se, lannistaako, pakottaako muottiin?
Ylen Kultakuumeessa haastateltiin viime viikolla Herää, koulu! -pamfletin kirjoittanutta opettaja Maarit Korhosesta, joka on omassa luokassaan poistanut pupletit ja tuonut tilalle viherkasveja, räsymaton, keinutolin, säkkituolin, toimistopöytiä ja pehmustettuja toimistotuoleja. Hänen kokemuksensa perusteella tämä toimii: oppilaat ovat motivoituneempia, viihtyvät koulussa paremmin ja oppivat enemmän.
Korhonen ehdottaa muitakin radikaaleja uudistuksia kouluihin: puolet nykyisistä pakollisista opetussisällöistä tulisi muuttaa vapaaehtoisiksi, niin että opetuksessa voitaisiin keskittyä niihin teemoihin, jotka ovat kunkin oppilaan ja luokan kiinnostuksen kohteita ja intohimoja.
Useille diginatiiveille – kuten myös kuvassa olevalle – intohimon kohden numero yksi on tabletti. Korhonen kauhistelee puhelinparkki-keksintöä, koululuokan oven vieressä roikkuvaa pahvista telinettä, johon oppilaat jättävät kännykkänsä luokkaan astuessaan. Puhelimien ja tablettien kieltämisen sijaan niitä tulisi käyttää koulussa osana opetusta.
– Tämä näyttää ehkä enemmän nuorisotalolta kuin luokkatilalta. Lapsia ei meinaa saada koulupäivän jälkeen täältä pois, vaan he haluaisivat jäädä tänne olemaan. Lapsista on hauska tulla kouluun, ja heistä on hauska oppia. Se on minusta se pointti, tiivistää Korhonen.
Hilda Käkikosken koulussa, jossa Oliver parhaillaan lopettelee toista koulupäiväänsä, on pulpetteja, mutta muuten tunnelma on hyvin lähellä Korhosen yllä kuvailemaa. Ja mikäpä olisi hyvää tunnelmaa tärkeämpää.
Koulukäytäntöjen uudistaminen ei ole mikään helppo tehtävä, mutta on syytä pitää mielessä, että tavoite Korhosen kaltaisilla uudistajilla ja tällaisten uudistusten vastustajilla on suurinpiirtein sama: halutaan koulu, jossa viihtyvät sekä oppilaat että opettajat, ja jossa oppilaat saavat yleissivistystä, oppivat etsimään tietoa ja kasvavat vastuuntuntoisiksi, itsestään ja toisistaan välittäviksi ja aktiivisiksi yksilöiksi ja yhteiskunnan jäseniksi.
Kysymys kuuluu, onnistuuko tämä parhaiten perinteisillä menetelmillä, ja mihin suuntaan Korhosen opit koululaitosta veisivät. En näe mitään syytä, etteikö näitä oppeja kannattaisi kokeilla laajemmassakin mitassa.
PS. Katso myös Päivi Leppäsen Ylen sivuilla tänään julkaistu juttu asiasta, sekä alla oleva aiheeseen liittyvä animaatio.
Vastaa