Yllä olevan kuvan on ottanut Shaun Walker, Guardian-lehden Moskovan kirjeenvaihtaja, ajaessaan eilen illalla autolla Venäjällä kohti Ukrainaa. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin, eilen klo 23.28, hän twiittasi nähneensä joukon Venäjän armeijan virallisilla kilvillä varustettuja panssarioitua henkilönkuljetusvaunuja ajavan rajan yli Ukrainan puolelle.
Seuraavassa twiitissään ja Guardianiin kirjoittamassaan jutussa Walker tarkentaa, että kyse mitä ilmeisimmin ei ole täysimittaisesta miehityksestä, sillä panssaroituja ajoneuvoja oli kuitenkin ’vain’ 23. Mutta kyseessä on kuitenkin, Walker jatkaa, kiistämätön todiste sen puolesta, mitä Ukrainan hallitus on jo pitkään sanonut: Venäjän armeijan joukot ovat aktiivisia Ukrainan puolella.
Mitä tästä, Krimin liittämisestä Venäjään ja länsimaiden Venäjälle asettamista kauppapakotteista tulisi ajatella?
Loviisan Rauhanfoorumin Ukraina-seminaarissa suurlähettiläs Heikki Talvitie ja dosentti Arto Luukkanen olivat kutakuinkin kaikesta eri mieltä – lähtien jo tilanteen peruslähtökohdista eli siitä, onko Krimin niemimaa tilanne Venäjän vai länsimaiden syytä. Mutta pakoteasiasta he olivat itselleenkin yllätykseksi yksimielisiä: heidän kummankin mielestä EU:n nykyiset pakotteet ovat tehottomia ja kriisiä entisestään syventäviä.
Luukkasen mielestä kovemmat, Yhdysvaltojen johdolla tosissaan tehtävät pakotteet saattaisivat toimia. Mutta kysymykseeni, kannattaisiko hän tällaisia toimia, emme saaneet suoraa vastausta.
Myöskään oppositiojohtaja Timo Soini ei kannata pakotteita, koska vastapakotteet iskevät niin rajusti suomalaisiin maatilallisiin ja elintarviketeollisuuden työntekijöihin. HS:n haastatteleman Soinin mielestä ”Nyt pitää keskittyä siihen, että Suomelle tulisi mahdollisimman vähän vahinkoa.”
Mutta mikä on tässä asiassa Suomen etu? Entä jos Krimin sijaan Venäjään olisikin liitetty Ahvenanmaa? Entä jos yläkuva olisikin otettu Imatralta? Miten me suomalaiset silloin toivoisimme länsimaiden asiaan reagoivan: toivoisimmeko nykyisenkaltaisia tai kovempia pakotteita, sotilaallisia vastatoimia, intensiivistä diplomatiaa vai mitä?
Ulkoministeri Erkki Tuomioja rinnastaa (23.7) Ukrainan tilanteen Gazaan, ja toteaa, että molemmissa tapauksissa kyse on ”alueiden laittomasta miehityksestä ja haltuunotosta, ja molemmissa tapauksissa on yhtä johdonmukaisesti vaadittava kansanvälisen oikeuden kunnioittamista ja suhtauduttava sitä rikkoviin samalla tavoin.” Kestävä poliittinen ratkaisu ei hänen mielestään synny siten, että jokin osapuoli ajetaan nurkkaan ja kaikki sen argumentit mitätöidään, vaan ”tarvitaan myös valmiutta asteittain tiukennettaviin toimiin ja pakotteisiin, mutta ne on rakennettava siten ne tarjoavat myös mahdollisuuden kunnialliseen sovintoratkaisuun.”
Olen tästä ulkoministerin kanssa samaa mieltä. Kansainvälisen oikeuden rikkomisella täytyy olla seurauksia. Toisaalta ei saa ajaa nurkkaan, ei saa sulkea pois ministerin mainitsemaa mahdollisuutta kunnialliseen sovintoratkaisuun. Tämän käytäntöönpaneminen ei ole mikään helppo juttu, mutta sitä on yritettävä ja tosissaan. Kuten Soinikin sanoi: ”Nyt kaikki tarmo kannattaa keskittää tämän riidan ratkaisuun. Se vaatii ulkopoliittista taitoa, poliittista diplomatiaa ja yhteydenpitoa.”
YK:n peruskirjan mukaan sotilaallinen voimankäyttö valtion poliittisten tavoitteiden edistämiseksi on laitonta. Länsimaiden reaktiot tämän lain rikkomiseen eivät ole olleet johdonmukaisia. Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin vuonna 2003 oli YK:n päätöslauselmien ja peruskirjan vastainen, mutta Yhdysvaltoja vastaan ei silloin suunnattu pakotteita.
Tarvitsemme voimakkaampaa YK:ta, itsenäisten valtioiden on luovutettava sille lisää poliittista valtaa ja tuettava sitä voimakkaammin taloudellisesti. Asevienti kansainvälistä oikeutta rikkoviin valtioihin on lopetettava välittömästi. Kansainvälinen asekauppa on asetettava verolle. Kuluttajien on syytä olla valveutuneimpia. Ja jos en vielä tässä blogitekstissä ole maininnut, väkivallattomuuden voiman tutkimiseen, kehittämiseen ja testaamiseen on panostettava, ja sen käyttöä kansainvälisessä politiikassa on lisättävä.
Vastaa