Kymmenisen päivää sitten kirjoittamani juttu maailman väestönkasvun taittumisesta herätti keskustelua. Yksi kommentoijista tulkitsi, että Afrikan väestön mahdollisesti edessä oleva nelikertaistuminen on mielestäni ’ihan ok juttu’.
Tätä en toki tarkoittanut. Kommentoijan mainitsemat kriisit – nälänhädät, ympäristötuhot, muuttopaine Eurooppaan, sisällissodat, elinympäristöjen tuhoutumiset – ovat olemassa olevia, todellisia ja vakavia ongelmia. Niiden torjuminen vaatii radikaaleja toimia niin meiltä länsimaalaisilta kuin afrikkalaisilta itseltäänkin. Näitä ongelmia ei saa vähätellä, vaan ne pitää ottaa tosissaan.
Opiskelin aikoinani kehitysmaatiotoa Karlstadin yliopistossa, ja olen sittemmin luennoinut ja kirjoittanut näistä ongelmista jo lähes kaksikymmentä vuotta. Näistä asioista puhumalla on hyvin helppo saada ihmiset ahdistumaan. Todellisuus on monestakin näkökulmasta katsottuna hyvin karu.
Pystyäksemme olemaan vajoamatta apatiaan, kyetäksemme toimimaan, tarvitsemme myös toivoa.
Tästä syystä innostuin niin professori Hans Roslingin uudesta dokumenttielokuvasta. ”En ole pessimisti, en ole optimisti, olen possibilisti,” sanoo hän dokumenttinsä lopussa.
Dokumentin viesti on, että jättimäisistä ongelmista huolimatta meidän ei ole syytä vajota epätoivoon. Myös positiivisia signaaleja on, ja dokumentissä esitellään niistä yksi: hyvin monet merkit viittaavat siihen, että maailman väestönkasvu on taittumassa.
Dokumentissä myös näytetään, kuinka apinakin (=sattuma) tietää enemmän köyhien maiden tilanteesta kuin englantilaisen yliopiston opiskelijat. Tietämys kehitysmaiden tilanteesta on surkeaa: kuusikymmentäluvulla levitetyt, silloin paikkansa pitäneet faktat ovat jääneet elämään.
Voidaksemme työskennellä tilanteen parantamiseksi, ensimmäinen askel on, että tutustumme perusasioihin. Tämän dokumentin katsominen auttaa pääsemään kärryille.
Yläkuvan otin Vietnamin pääkaupunki Hanoissa syyskuussa 2005.
Vastaa