Lapinjärven Latokartanon palstan hakkuihin on toistaiseksi otettu aikalisä. Tähän päädyttiin Luonnonvarakeskuksen, Metsähallituksen ja ympäristöjärjestöjen palaverissa tänään iltapäivällä Helsingissä. Osapuolet sopivat tekevänsä alueelle tutustumiskäynnin ja selvittävänsä yhdessä tilannetta ennen seuraavaa siirtoa.
Kävin tänään tutustumassa tilanteeseen suunnitellulla hakkuualueella. Vaikka kyseessä oli nimen omaan kuusen geenireservimetsä, oli siellä myös paljon mäntyjä ja jonkin verran koivuja. Metsähallitus suunnitteli alueelle ’erirakenteisen metsän hakkuita’, mikä olisi käytännössä tarkoittanut pienaukotusta ja harvennusta, ja Metsähallitukselle pienaukkohakkuu voi tarkoittaa jopa hehtaarin aukkoja. Erään tiedon mukaan alueelta oltiin poistamassa 1/3 puustosta.
Tässä tilanteessa on hyvä ottaa aikalisä ja yhdessä ympäristöjärjestöjen kanssa kartoittaa tarkemmin mitä kyseiselle metsälle kannattaa tehdä, jos mitään.
Kirjanpainajatoukka on aiheuttanut suuria tuhoja Lapinjärvellä, eikä sen uhkaa saa vähätellä. Tärkein opetus kyseisen ötökän hyvin kalliiksi tulleista tihutöistä Etelä-Suomessa viime vuosien aikana on mielestäni se, että tulevaisuudessa meidän metsät eivät saa olla näin yksipuolisia ja siten haavoittuvia yksittäisille tuholaisille. Metsien pitää antaa olla metsiä, eikä niistä pidä tehdä puupeltoja, jotka vedetään sileäksi tasasin väliajoin. Meidän on syytä antaa metsissämme kasvaa eri lajeja ja eri ikäisiä puita.
Näin siis jatkossa, mutta nyt tuhannen taalan kysymys kuuluu, mitä pitäisi tehdä metsälle, jonne kirjanpainajatoukka on jo iskenyt. Latokartanon palstallakin näitä tuhoja näkyi paikoitellen runsaastikin. Metsähallitus suunnitteli alueelle ’erirakenteisen metsän hakkuita’, mikä olisi käytännössä tarkoittanut harvennus- ja pienaukkohakkuuta. Metsähallitukselle pienaukkohakkuu voi tarkoittaa jopa hehtaarin aukkoja. Pienaukkohakkuun ongelma on, kuten jo eilenkin kirjoitin, että hakkuissa metsään jätettävien puiden juuret ja oksat haavoittuvat ja vaurioituna ne ovat entistäkin alttiimpia tuholaisille. Lisäksi kirjanpainajatoukat nimen omaan viihtyvät aukkojen läheisyydessä, jossa on enemmän valoa ja siten myös lämpimämpää. Toisaalta avohakkuu tällaisella luonnonarvoltaan korkeassa vanhassa metsässä olisi vielä suurempi katastrofi.
Tärkeää on myös muistaa, että Latokartanon palsta ei ole Metsähallituksen talousmetsäkäytössä, vaan Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsäkäytössä, ja alueen keskellä sijaitsee Ilveskallion 15 hehtaarin suojelualue.
Greenpeacen Matti Liimataisen kirjoituksen mukaan kyseiseltä alueelta tunnetaan ”18 punaisen kirjan eli Suomen lajien uhanalaisuus-arviossa listattua lajia: näistä 12 on alueellisesti ja kaksi valtakunnallisesti uhanalaisiksi luokiteltuja; vanhojen metsien jäkäliä, sammalia, kääpiä ja lintuja, jotka etenkin Etelä-Suomessa ovat uhanalaistuneet ja vähentyneet rajusti sopivien elinympäristöjen hävittämisen takia. Lisäksi alueella on runsaasti vanhojen metsien ns. indikaattorilajeja; lajeja joita tavallisista talousmetsistä löytyy harvemmin ja jotka kertovat metsien suojeluarvoista. Linnuista mainittakoon esimerkiksi pohjantikka, puukiipijä, pikkusieppo ja metso.” Lajilöydöt on merkitty yllä olevaan karttaan punaisina pisteinä. Hakkuualue on kartassa violetilla.
Vuonna 2011 Metsähallitus teki Ilveskallion suojelusalueen pohjoispuolelle yllä olevassa kuvassa näkyvän 10 hehtaarin avohakkuun, ja lohkosi siten yhtenäisen vanhan metsäalueen pahasti. On erittäin tärkeää estää tämmöistä katastrofia tapahtumasta uudestaan. Miläli Luke haluaa tutkia avohakkuualueita, niitähän on Suomi täynnä, tällaista tutkimusta varten ei valtion omistamia vanhoja metsiä tarvitse tuhota.
Myös yläkuva on otettu alueelta. Kuvat: Greenpeace / Esa Mäkinen, marraskuu 2014.
Vastaa