Kirjoituksessani Saako Jumalaa pilkata? nostin esille ajatuksen, jonka lähteen nyt löysin. Se on esitetty, kuten arvelinkin, Juha Sihvolan kirjassa Maailmankatsomuksen uskonto, aivan sen ensimmäisellä sivulla:
”Myöhäiskeskiajalla elänyt kristillinen mystikko Mestari Eckhart (1260-1327) väitti, että Jumalaa ylistetään silloinkin, kun häntä pilkataan. Hänen mielestään ihmisjärki ei voi koskaan lopullisesti tavoittaa olemassaolon syvintä perustaa. Jumala jää välttämättä inhimillisen ymmärryksen yläpuolelle, joten kaikki Jumalaa koskevat mielikuvat ja kuvaukset ovat vajavaisia ja harhaanjohtavia. Jumalan pilkkaamiselta vaikuttava toiminta on oikeastaan tekohurskauden ja uskonnollisen tyhmänylpeyden pilkkaamista. Kun pilkka osoittaa väärät mielikuvat naurettaviksi, se samalla ylistää oikeaa Jumalaa.”
Ajatus nousi taas mieleeni kun tänään törmäsin oheiseen videopätkään, jossa brittikoomikko Stephen Fry’iltä kysytään, mitä hän sanoisi kuolemansa jälkeen Jumalalle, mikäli tämä – täysin vastoin Fryin käsitystä – olisi sittenkin olemassa.
Fryi kysyisi Jumalalta, ”mistä lasten luusyövässä oikein oli kysymys? Miten sinä kehtaat? Miten kehtaat luoda maailman, jossa on niin paljon ihmisistä johtumatonta kärsimystä? Se ei ole oikein, se on kerta kaikkiaan väärin. Miksi minun pitäisi kunnioittaa niin oikullista, ilkeää ja typerää Jumalaa, joka on luonut maailman, joka on niin täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja kipua?”
Haastattelija kysyy, että luuletko Fryi pääsevänsä tuolla argumentilla taivaan portista sisään. Fryi ei uskoisi, eikä haluaisikaan. ”En hänen ehdoillaan.”
Vastauksessaan Fry nostaa esille teologeja tuhansia vuosia askarruttaneen ongelman, jota kutsutaan nimellä teodikean ongelma tai pahan ongelma. Wikipedian mukaan varhaisimman tunnetun pahan ongelman muotoilun esittivät antiikin epikurolaiset. Lactantius kuvasi argumentin seuraavasti:
”Jumala joko haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty tähän, tai pystyy mutta ei halua, tai ei halua eikä pysty, tai sekä haluaa että pystyy. Jos hän haluaa mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä?”
Tyydyttävän vastauksen puuttumisesta on tullut joillekin heidän ateisminsa perusta. Esimerkiksi professori V.T. Aaltonen on kirjoittanut asiasta seuraavasti: ”Jos Jumala on tahtonut, että paha tuli maailmaan, ei hän voi olla hyvä. Jos taas paha tapahtuu vastoin hänen tahtoaan, hän ei ole kaikkivoipa. […] Meillä ei ole tämän pulman edessä muuta mahdollisuutta kuin kieltää Jumala tai paha, sillä kaikkihyvä Jumala ei ole voinut luoda pahaa. Mutta pahaa emme voi kieltää.” (Miksi en ole kristitty, 90).
Kaikki pääsevät taivaaseen -kirjan kirjoittaneen Antti Kylliäisen johtopäätös puolestaan on, että meidän on syytä muuttaa tapaamme puhua Jumalasta. ”Maailmassa, jossa on kärsimystä, näkemys kaikkivaltiaasta ja rakastavasta Jumalasta ei ole tosi. Säilyttääkseen uskottavuutensa kristinuskon on lakattava puhumasta Jumalasta, joka on sekä kaikkivaltias että rakastava.”
Kylliäinen siis avaa keskustelun kysymyksestä, millainen Jumala on. Kuka ja mikä on luonut maapallon, ja kuka / mikä sallii pahuuden? Olen aiemminkin kirjoittanut kysymyksestä, miten meidän tulisi määritellä Jumala, vai tulisiko kyseistä käsitettä lainkaan määritellä. Palasin asiaan taas eilen, kun huomasin meitä lähestytyn omaperäisellä keskustelunavauksella Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen Facebook-sivuilla:
”Alotetaapa kunno paskamyrsky.Jumalaa ei ole urpot!”
Vastasin kiittämällä keskustelunavauksesta ja pyytämällä anteeksi etten ollut huomannut viestiä aiemmin, ja jatkoin: ”Ennen kuin voimme keskustella kysymyksestä onko Jumalaa olemassa, meidän on syytä tarkastella mitä käsite Jumala tarkoittaa sinulle, ja mitä se tarkoittaa minulle. Jos määrittelemme Jumalan olennoksi, jolla on yliluonnollisia kykyjä, lienemme yksimielisiä, ettei sellaista ole olemassa. Jos taas määrittelemme Jumalan synonyymiksi sanalle rakkaus, lienemme taas yksimielisiä, että Jumala on olemassa. Oma käsitykseni Jumala-käsitteestä on, ettei sitä voi tyhjentävästi määritellä, mikä kieltämättä tekee keskustelun sen olemassaolosta erittäin vaikeaksi, jollei mahdottomaksi, ja jossain määrin turhaksi ja absurdiksi. Kun käytän käsitettä Jumala, tarkoitan sillä jotain mikä on hyvin lähellä käsitteitä rakkaus, toivo, hyvyys ja ykseys.”
Jatkaakseni samaa teemaa: minä tunnen, aistin, tiedän ja uskon olevan kaiken läpäisevä, määritelmien tuolla puolella oleva tyyneys, rakkaus ja ykseys, pyhä olemassa oleminen itsessään, jonka kuvailemiseen, olemassaolon todistamiseen tai olemassaolon kieltämiseen ei kielemme, rationaalinen ajattelumme eivätkä tieteelliset metodimme pysty. Tätä kutsun Jumalaksi.
Myös kärsimystä on olemassa. Eräiden teorioiden mukaan kärsimys johtuu siitä, että takerrumme identiteettiimme, rakkainpiimme, ideoihimme ja todellisuuskäsityksiimme, sen sijaan että hyväksyisimme todellisuuden sellaisena kuin se on. Niin viisas teoria kuin se onkin, se ei kuitenkaan poista sitä toisiasiaa, että kärsimystä on. Toisinaan tämä kärsimys on väistämätöntä, meistä ihmisistä riippumatonta ja sellaista, jossa kärsijällä itsellän ei ole ollut mahdollisuutta ymmärtää kärsimyksen syytä ja valaistua siitä irti.
Edellä mainitusta johtuen en koe Jumalan olemassaolon ja kärsimyksen olemassaolon välillä ristiriitaa. Teodikean ongelma perustuu ajatukseen Jumalasta kaikkivoipana ja rakastavana persoonana, joka ’luo’, ’sallii’ tai ’päättää olla sallimatta.’ Mutta jos näemme Jumalan määritelmien ja käsityskykymme tuolla puolella olevana hyvyytenä, teodikean ongelma häviää, sillä ei ole hyvää hyvän ja pahan luojaa, vaan on vain todellisuus, joka on sellainen kuin se on. Ja ihminen, joka kokee toiset asiat hyvinä, toiset pahoina. Mutta todellisuus, rakkaudella ja kärsimyksellä höystettynä – se vain on.
Yläkuva (some rights reserved): Kim Seng. Muutoksia 9.2.15: olen tehnyt kolmeen viimeiseen kappaleeseen joitakin selkeyttä lisääviä muutoksia.
Vastaa