Kohdatessamme yksilöinä tai yhteiskuntana epäoikeudenmukaisuutta, aggressiivisuutta tai väkivaltaa – oli kyseessä sitten työpaikkakiusaaminen, nakkikioskitappelu, terrorismi tai kansainvälistä oikeutta rikkova öykkärivaltio – valitettavan usein katsomme vaihtoehtoja olevan vain kaksi: pakeneminen tai taisteleminen. Mikäli päädymme jälkimmäiseen, huudamme kun meille huudetaan, ja suutumme kun meille suututaan. Viranomaisemme rankaisevat lainrikkojia, ja poliitikkomme lisäävät puolustusmenoja, jos naapurissa uhitellaan. Toinen vaihtoehto – alistuminen, passiivisuus tai nöyrtyminen – nähdään syystäkin huonona, sillä paha ei saa palkkaansa, eikä epäoikeudenmukainen tilanne tule korjatuksi.
Mutta on olemassa kolmaskin vaihtoehto, jonka avulla voimme puuttua epäkohtiin. Se on aktiivinen, mutta ei aggressiivinen. Se on taipumaton, mutta ei uhitteleva. Se on todistetusti toimiva, mutta vaatii käyttäjältään rohkeutta, osaamista ja pelisilmää. Tutkimusten mukaan se on tehokkaampi keino kuin väkivalta, vaikkakin vähemmän tunnettu, ja siten myös vähemmän kehitetty, jalostettu ja kokeiltu. Kyseessä ei ole taikatemppu, joka toimisi aina ja kaikkialla automaattisesti, vaan voima, jonka käyttämisessä voi harjoittelun avulla tulla paremmaksi.
Sillä on monta nimeä: satyagraha, moraalinen jiu-jitsu ja väkivallattomuus, vain kolme mainitakseni. Kaliforniassa joitakin vuosia sitten tapaamani, yhdysvaltalainen David Hartshough käytti sitä yhdeksäntoistavuotiaana, kun häntä uhattiin puukolla hänen osallistuessaan tummaihoisten ihmisoikeuskamppailuun. Hän oli katsonut uhkaajaa silmiin ja sanonut: ”Sinä teet niin kuin katsot oikeaksi, mutta minä yritän silti rakastaa sinua.” David ei totellut uhkaajaa eikä nöyrtynyt, mutta ei myöskään ollut aggressiivinen, ei pelännyt eikä pyrkinyt nöyryyttämään vastustajaansa. Davidin rohkeus teki vaikutuksen, ja puukolla uhannut mies laski aseensa ja poistui paikalta.
Pekingissä, Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuussa 1989, sitä käytti tuntemattomaksi jäänyt kapinallinen, joka pysäytti panssarivaunukolonnan asettumalla seisomaan niiden eteen. Hän päätti näyttää kuinka tosissaan muutosta haluttiin, ja onnistuikin siinä, vaikka kokonaisuudessaan kiinalaisopiskelijoiden väkivallaton vallankumous ei onnistunutkaan.
Todistetusti tehokas
Juuri tähän epäonnistumiseen vetosi sissiryhmiä työkseen tutkinut Erica Chenoweth, kun hän osallistui väkivallattomuustutkijoiden konferenssiin, ja halusi ilmaista skeptisyytensä ajatukselle, että väkivallattomuus olisi väkivaltaa tehokkaampi poliittinen vaikuttamiskeino. Eräs tutkijoista esitti Chenowethille haasteen: miksi et todista väitettäsi tilastotieteellisesti. Chenoweth otti haasteen vastaan, ja seuraavien vuosien aikana kokosi tietokannan yli kolmestasadasta väkivaltaisesta ja väkivallattomasta vallankumouksesta, itsenäisyyskamppailusta ja miehitysten vastustamisesta, ja tuli – itselleen yllätykseksi – siihen tulokseen, että väkivallattomat kampanjat ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin väkivaltaiset.
Viime vuosisadan tärkeimpiä onnistuneita väkivallattomia kampanjoita oli Intian itsenäisyyskamppailu 30- ja 40-luvuilla, amerikkalaisten ihmisoikeustaistelu 50- ja 60-luvuilla, Tšekkoslovakian siviilivastarinta Varsovan liiton miehittäjiä vastaan vuonna 1968, Portugalin neilikkavallankumous vuonna 1974, Puolan solidaarisuusliike 1980-luvulla, Filippiinien People Power -vallankumous vuonna 1986, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989-91, apartheid-järjestelmän kaatumiseen Etelä-Afrikassa vuonna 1994 ja Serbian puskutraktorivallankumous vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on toteutettu muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa.
Väkivallattomuuden muodot
Kansalaisaktivismissa väkivallattomuuden voimaa on käytetty niin naisten-, etnisten vähemmistöjen-, seksuaalivähemmistöjen kuin eläinoikeuksienkin ajamisessa. Arkipäiväisessä vuorovaikutuksessa sitä käytetään joka ikinen päivä joka ikisessä maailman kylässä, vaikka useinkaan sen käyttäjä ei tiedä sitä käyttävänsä. Juridiikassa se tunnetaan nimellä restoratiivinen oikeus, ja se on käytössä esimerkiksi rikosten sovittelumenetteyissä. Kansainvälisen kriisinhallinnan puolella on kokemuksia sekä aseellisesta että aseettomasta rauhanturvaamisesta.
Media kiinnittää huomionsa väkivaltaan
Väkivallattomuuden voima jää medioissa ja historiankirjoissa valitettavan vähälle huomiolle. Syy tähän on yksinkertainen: väkivalta on epänormaalia, ja siksi siihen kiinnitetään huomiota. Kuvitelkaa esimerkiksi kahta veljestä, joille tulee erimielisyyttä perinnönjaosta. Jos he ratkaisevat riitansa puhumalla, väkivallattomia metodeja käyttäen, kukaan tuskin saa koskaan tietää, että heillä mitään ristiriitaa on ollutkaan. Mutta jos he yrittävät ratkaista ristiriitansa nyrkkitappelulla, hyvin herkästi naapurit sen kuulevat ja juoruavat eteenpäin. Puukkotappelulla ’ratkaistu’ perintöriita puolestaan päätyisi helposti paikallislehteen, ja mikäli tilanne äityisi ampumavälikohtaukseksi, siitä tulisi valtakunnan tason uutinen. Eli mitä enemmän väkivaltaa, sitä enemmän se saa huomiota.
Sama pätee historiankirjoihin. Kuinka moni muistaa miten Norja itsenäistyi vuonna 1905? Kovin moni ei tapausta muista, koska se ohitetaan historiankirjoissa hyvin nopeasti, koska sodan onnistunut välttäminen ei yleensä katsota tärkeäksi historialliseksi tapahtumaksi.
Tulevaisuus
Mitä asialle tulisi tehdä? Kyse ei ole siitä, että meidän tulisi lakkauttaa puolustusvoimamme ja päästää vangit vankiloistaan, vaan siitä, että meidän tulisi rehellisesti ja tieteellisesti verrata eri vaikuttamiskeinoja. Meidän tulisi tiedostaa, että edellä kuvatun kaltainen voima on olemassa, tutkia sitä, opettaa, testata, ja kehittää siitä yhä vakavammin otettava vaihtoehto väkivallalle.
Tämän tiedon levittämiseksi olen luonut Kertomuksia rohkeudesta -luentosarjan, viikoittaisen nettiradiolähetyksen ja Facebook-sivuston. Työn alla on myös väkivallattomuuden voimaa käsittelevä kirja, jossa kerrotaan esimerkkejä tapauksista, joissa yksilöt tai ryhmät ovat puuttuneet epäoikeudenmukaisuuteen rohkeuden, rehellisyyden ja rakkauden avulla, väkivaltaa käyttämättä ja vastustajaa nöyryyttämättä.
Vastaa