Tammikuun viimeisenä päivänä vietetään kolmatta kertaa kansainvälistä Miesten ja poikien kokeman väkivallan vastaista päivää. Rauhacastin haastateltavana oli yksi teemapäivän puuhamiehistä, Tampereen yliopistossa rauhan- ja konfliktintutkimusta opiskeleva Juho Matinlauri.
“Miehet elävät väkivallalle myönteisessä kulttuurissa, jossa omista kokemuksista puhuminen on vaikeaa. Väkivallan kokeminen on osa miehen roolia, eikä yhteiskunta ymmärrä sitä ongelmaksi,” kirjoittaa Matinlauri Etsijä-lehdessä viitaten Miessakit ry:n kahteen raporttiin, joista toinen keskittyy vaiettuun, eli kodin sisäiseen väkivaltaan, ja toinen normalisoituun, eli kodin ulkopuoliseen väkivaltaan.
Ongelman tunnistamisen ja tietoisuuden lisäämiseksi Marinlauri kokee tärkeäksi, että maailmalla vietettäsiin paitsi naisten ja tyttöjen, myös miesten ja poikien kokeman väkivallan vastaista päivää. Matinlauri pystyi suoralta kädeltä luettelemaan kaikkiaan yhdeksän YK:n tunnustamaa, vain naisille ja tytöile suunnattua sukupuolittunutta teemapäivää. Miehille tai pojille YK ei toistaiseksi ole tunnustanut ensimmäistäkään.
Matinlauri ilahtui löydettyään lopulta Trinidad ja Tobago’ssa yliopistonlehtorina työskentelevän Jerome Teelucksingh’in aloitteen asiasta. Hän otti Teelucksingh’iin yhteyttä, ja nyttemmin he tekevät yhteistyötä pitääkseen esille miesten ja poikien kokeman väkivallan ongelmaa.
Jos Matinlauri saisi päättää, niin olis vaan yksi päivä kaikkea väkivaltaa vastaan. Lisäksi hänen mielestään käsitteen “sukupuolitunut väkivalta” hyödyllisyys olisi syytä arvioida uudelleen. Tästä huolimatta häneltä kuitenkin heruu myös ymmärrystä kahden teemapäivän mallille: “Väkivalta on tietenkin sukupuolittunutta, ajattelen näin kaikesta väkivallasta, ja kun on erikseen tämmöiset päivät, niin silloin näitä sukupuolittuneita näkökulmia on ehkä helpompi tuoda esiin.”
Matinlauri korostaa, että huomion kiinnittäminen miehiin ja poikiin kohdistuvaan väkivaltaan edesauttaa myös tavoitetta naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan eliminoimiseksi.
Keskustelimme myös asevelvollisuudesta, siitä millaisia miehiä varusmiespavelus kasvattaa, ja toisaalta asevelvollisuuden epätasa-arvoisesta luonteesta.
Alustin kysymyksen lukemalla katkelman Pentti Linkolan vuonna 1960 julkaistusta pamfletista Isänmaan ja ihmisen puolesta: “Lauseparteen ‘armeijassa tehdään miehiä’ sisältyy eräs kansakuntamme ja ihmiskunnan suurimpia onnettomuuksia. Synnyttämällä ja kannustamalla valtaosassa sosiaalista elämäntyötään aloittelevia miehiä sydämettömyyttä, kovuutta, karskiutta – niin sanottua miehekkyyttä – yleinen asevelvollisuus on ratkaisevasti hidastanut ihmiskunnan kehittymistä kohti eettisempää tajuamista. […] Asepalveluksessa on henkisesti lamauttava, kaikin puolin veltostuttava [ja] siveellisesti löydyttävä vaikutus.”
Varusmiespalvelus on sittemmin kehittynyt parempaan suuntaan, mutta valitettavan tutulta tuo kuulostaa kun vertaan sitä omaan kokemukseeni 90-luvun puolivälistä. Matinlauri on samoilla linjoilla ja lisää, että “Asepalveluksessa miehestä koulutetaan valmiita tappamaan toinen ihminen ja sillä tavalla se väkivalta tulee niinkuin osaksi sitä roolia, joka miehille – ja Suomessa vain miehille – pakolla annetaan.”
Vastaa