Olipa kerran kuningas, piispa ja kauppias

Olipa kerran kuningas, piispa ja kauppias. He vihasivat toisiaan katkerasti ja halusivat tappaa toisensa. Heillä oli sotilas käskytettävänään, ja nyt kysymys kuuluu, ketä heistä sotilas totteli? Kenellä on eniten valtaa: valtiolla, kirkolla vai sillä jonka hallussa on eniten maallista mammonaa?

Näin tämän arvoituksen Game of Thrones -fantasiadraamasarjan inspiroimassa somepostauksessa, ja ihastuin arvoitukseen heti. Aristoteleen mukaan voima on kykyä saavuttaa haluttu päämäärä. Kuka näistä saa sotilaan liikkeelle ja auttamaan häntä saavuttamaan hänen haluamansa päämäärän?

Kysyjän vastaus kuului: se, jonka tarinaan sotlas uskoo. Vastaus on mielestäni nerokas ja kuvastaa hienosti vallan ja voiman olemusta. Arvoituksen kuultuaan aniharvalle tulee mieleen ajatella sotilasta tästä nelikosta henkilönä, jolla olisi eniten valtaa. Sotilas on hierarkiassa kaikkein alin, se joka tottelee. Valta ei toisin sanoen ole aseissa, fyysisessä voimassa tai kyvyssä käyttää väkivaltaa, vaan jossakin muualla.

Filosofi Hannah Aredtin mukaan valta on yhteistyötä (linkin s. 29). Kun Valko-Venäjällä 2020-2021 viranomaiset pamputtivat mielenosoittajia, pidättivät, kuulustelivat ja kiduttivat heitä, monet tulkitsivat tilanteen niin, että Valko-Venäjän hallitus näytti voimansa. Hannah Arendt, ja nykytutkijoista esimerkiksi väkivallattomuustutkija Erica Chenoweth (kirjan s. 31), tulkitsisivat tilanteen päinvastoin: ihmisten tottelemattomuus todistaa päin vastoin Valko-Venäjän valtion voimattomuuden. Voima ja valta ovat yhteistyötä, ja tarinat, keksityt todellisuudet, mahdollistavat ihmisten yhteistyön.

Raha on tarinoistamme tällä hetkellä kaikkein voimakkain, sillä siihen me kaikki uskomme, sen avulla me kaikki teemme yhteistyötä.

En kirjoita tätä kritisoidakseni enkä vähätelläkseni meidän tarinoita esimerkiksi itsenäisyydestä, demokratiasta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta. Niiden avulla olemme saaneet aikaan valtavasti oikeudenmukaisuutta, onnellisuutta ja vähentäneet maailmasta kärsimystä. Nämä tarinat ovat tukemisen arvoisia, ja tätä yhteistyötä on syytä jatkaa.

Myös nationalismin oli syntyessään 1800-luvulla upea vastavoima taantumuksellisuudelle ja epädemokraattisille hallitsijoille, kuten Erkki Tuomioja yllä olevassa videossa (hänen puheenvuoronsa alkaa n. 44 min kohdalla) kertoo.

Video on kuvattu Helsingin Kaisaniemessä sijaitevassa Rosebud-kustantamon Sivullinen -kirjakaupassa pari kuukautta sitten. Kyseessä oli Jos tahdot rauhaa -kirjan julkaisutilaisuus. Omassa puheenvuorossani (alkaa n. 14 min kohdalla) nostin esille alussa esittämäni arvoituksen ja kerroin kyseisessä kirjassa julkaistun kirjoitukseni (jonka julkaisin edellisessä blogipostauksessani aiemmin) sisällöstä.

Tässä vielä Tuomioijan avauspuheenvuoro kokonaisuudessaan:

”Meillä on historiassa kolme vaihetta, jolloin nationalismi on noussut. Ensimmäinen oli 1800-luvulla, jolloin nationalismi syntyi. Sitä ennen valtakunnat ja imperiumit olivat pääsääntöisesti monikansallisia, monietnisiä ja moniuskontoisia. Tuolloin noussut nationalismi oli edistyksellinen ja demokraattinen voima, eikä sen vihollisia suinkaan olleet toiset nationalistit, vaan päin vastoin, nationalistien välillä oli paljon edistyksellistä yhteistyötä. Sen vihollisia olivat taantumukselliset hallitsijat, keisarit, kuningashuoneet ja ruhtinaskunnat. Nationalismi muodosti demokraattisen voiman.

Mutta sitten ensimmäinen maailmansota muutti tämän, koska sen aikana ja sen jälkeen nationalismi kaapattiin äärioikeiston ja fasismin [toimesta, ja se myös sai] rasistisia piirteitä ja [ryhdyttiin] ajamaan nationalismia toisten valtioiden kustannuksella, ja sehän sitten huipentuu toiseen maailmansotaan. 

Toisen maailmansodan jälkeen pyrimme luomaan tällaisen kansainvälisen yhteistyövaraisen järjestelmän jossa nationalismilla ei enää ollut enään samanlaista [roolia]. Se perustui kyllä kansallisvaltioihin, mutta [myös] siihen, että valtiot sitoutuivat noudattamaan joitakin yhdessä sovittuja pelisääntöjä, alkaen vaikkapa tästä Kellogg-Briand -sopimuksesta vuodelta 1928, ja sen jälkeenhän on sitten tavattomasti kehitetty kansainvälistä oikeutta ja [luotu standardeja sille] millä lailla valtioiden sallitaan ja odotetaan käyttäytyvän. 

Mutta nyt kun nationalismi nousee uudelleen, se on taas tuhoamassa tätä silloin vaivalla luotua yhteystyöjärjestelmää. Ja miksi se on maailmantuhon siemen? Siksi, koska me elämme tällaisessa ajassa, jollaista ei ole koskaan ihmiskunta ei ole aikaisemmin [nähnyt]. Toki meillä on aina ollut maailmanlopun ennustajia, mutta heidän ennustuksensa ovat perustuneet jumalallisiin ilmoituksiin. Mutta tänä päivänä voidaan laatia maailmanlopunskenaarioita, täysin tieteelliseen tietoon perustuen. Ydinaseet, ilmastonmuutos, luontokato… kaikki voivat muodostaa eksistentiaalisen uhan ihmiskunnalle. Ja sellainen nationalismi, joka pyrkii ratkaisemaan kaikki ongelmat muiden kustannuksella ja luottaa omavaraisuuteen [on] tässä maailmanajassa tietysti tällainen tuhoisa siemen koska se estää meitä tarttumassa yhdessä näihin eksistentialistisiin haasteisiin.”


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.