Yksi maailman kuuluisimmista väkivallattomista vastarinnoista jatkuu Kiinalaisten miehittämässä Tiibetissä. Tämä kuva on otettu Kiinan ja Tiibetin raja-alueella vuonna 2005.
Alustus
Kuvitelkaa lapsi, joka hyökkää kimppuunne. Sellainen neli-viisivuotias, joka täydellä raivolla juoksee teitä kohti, alkaa potkia nilkoille, ja lyö ja puree minkä ehtii. Kuinka tähän reagoisitte?
Käsitykseni mukaan kukaan tervejärkinen aikuinen ihminen ei lähtisi osoittamaan fyysistä vahvemmuuttaan. Todennäköisesti yrittäisitte rauhoittaa häntä, saada hänet tulemaan järkiinsä ja selvittäisitte, mistä raivostuminen johtuu. Pyrkisitte kaikin tavoin ratkaisemaan syntyneen konfliktin väkivallattomasti.
Tiedätte olevanne fyysisesti ja henkisesti vahvempia, ja moraalisesti oikeassa. Teillä ei ole mitään pelättävää. Lapsessa sen sijaan on jotain pahasti vialla. Hän pelkää ja on poissa tolaltaan. Te tiedätte olevanne oikeassa, ja haluatte auttaa häiriintynyttä lasta.
Tässä on väkivallattoman konfliktinratkaisun ydin. Kyseessä on moraalisesti ja henkisesti vahvemman keinosta heikompaa kohtaan. Pyrkimyksenä ei ole vastustajan murskaaminen, vaan saada hänet tulemaan järkiinsä.
Väkivallatonta konfliktinratkaisua on ollut aina ja tulee aina olemaan. Väkivallaton konfliktinratkaisu on huomattavasti yleisempää kuin väkivalta. Arkipäiväisyytensä takia väkivallaton konfliktinratkaisu saa vähemmän huomiota kuin väkivalta.
Kuvitelkaa esimerkiksi veljeksiä, joille tulee erimielisyyttä perinnönjaosta. Jos he ratkaisevat riitansa puhumalla, kukaan tuskin saa tietää, että heillä mitään ristiriitaa on ollutkaan. Jos he päätyvät nyrkkitappeluun, saavat naapurit siitä syyn juoruilulle. Puukkotappelulla ”ratkaistu” perintöriita sen sijaan päätyy helposti paikallislehteen, ja ampumavälikohtaus puolestaan valtakunnan mediaan. Jos perintöriita päättyy kirveellä suoritettuun palottelumurhaan, tulee siitä vuosikymmenen uutinen ja sukupolvelta toiselle kerrottu legenda.
Sama pätee maailmanhistoriaan. Historiankirjat keskittyvät kuvailemaan väkivaltaisia sotia, vaikka rauhanaika on normaalimpi olotila.
Huomion kiinnittyminen väkivaltaan on luonnollista, sillä epänormaali kiinnostaa enemmän kuin normaali. Tästä ei kuitenkaan saa vetää sitä johtopäätöstä, että ihmiskunnan historiassa väkivaltainen konfliktinratkaisu olisi yleisempää kuin väkivallaton.
Voidaan jopa kysyä, onko väkivaltaista konfliktinratkaisua edes olemassa. Eikö väkivaltaisen toiminnan jälkeen aina joku jää katkeraksi, vihaiseksi tai pelokkaaksi? Onko olemassa tilanne, jossa väkivallan jälkeen ongelmaa ja konfliktia ei enää ole?
Tappelun jälkeen hävinnyt osapuoli jää yleensä hautomaan kostoa. Vankilaan suljettu osapuoli ei ole kadonnut minnekään, vaan istuu siellä vankilassa. Jos taas vastustaja on murhattu, hänelle jää kymmeniä tai satoja sukulaista ja ystäviä katkeraksi, vihaiseksi ja kostonhimoiseksi.
Anteeksianto on keskeistä väkivallattomassa konfliktinratkaisussa. Anteeksianto, kostokierteen katkaiseminen on nimenomaan vahvemman ja viisaamman mahdollisuus ja velvollisuus. Hiiri ei voi antaa kissalle anteeksi, kirjoitti Mohandas Gandhi.
Asia on kiteytetty myös suomalaiseen sananlaskuun: viisaampi väistää.
Mohandas ”Mahatma” ja Kasturbhai Gandhi Etelä-Afrikassa vuonna 1902. Kuva: Wikipedia.
Käsitteitä
Ahimsa Sanskriitinkielinen termi väkivallattomuudelle (himsa = väkivalta)
Kansalaistottelemattomuus Sellaisten lakien, asetusten, sääntöjen, määräysten tai asevoimien tai poliisien käskyjen noudattamatta jättäminen, jotka koetaan perimmiltään moraalittomiksi
Pasifismi eli rauhanaate. Pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena.
Passiivinen vastarinta Näennäistä mutta hidasta ja tehotonta auktoriteettien tottelemista sen sijaan, että turvauduttaisiin avoimeen vastarintaan tai tottelemattomuuteen
Rauhanaate Pyrkimys sotien välttämiseen ja kansojen rauhanomaiseen kanssakäymiseen, rauhanasia, pasifismi. (Suomen kielen perussanakairja)
SatyÄgraha (sanskritiksi satya ’totuus’ + a-graha ’pyrkimys’) tarkoittaa väkivallattoman vastarinnan filosofiaa. Mahatma Gandhi käytti satyÄgrahaa Etelä-Afrikassa apartheidia vastaan ja taisteli sen avulla Intian itsenäisyyden puolesta. SatyÄgrahan kolme periaatetta ovat 1) satya eli totuus, avoimuus, rehellisyys 2) ahiṃsÄ eli kieltäytyminen muiden vahingoittamisesta 3) tapasyÄ eli uhrautumishalu. ”Satyagraha on totuuden voima, rakkauden voima tai sielun voima. Satyagrahan harjoittaja koettaa voittaa pahan hyvällä, vihan rakkaudella, valheen totuudella, väkivallan väkivallattomuudella.”
Siviilivastarinta Muiden kuin sotilaiden tekemä vastarinta hyökkääjää tai miehittäjää vastaan
Väkivallaton konfliktinratkaisu Keino ratkaista konfliktit väkivallattomasti
Väkivallattomuus tai väkivallaton vastarinta on moraalifilosofia tai toimintastrategia, jonka periaatteena on kieltäytyä fyysisestä voimankäytöstä sosiaalisen, taloudellisen tai poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi. Kyseessä on vaihtoehto alistumiselle ja aseelliselle voimankäytölle, ja sen keinoja ovat muun muassa symboliset protestit, taloudellisesta tai poliittisesta yhteistyöstä kieltäytyminen eli boikotit sekä kansalaistottelemattomuus.
***
Gandhi käytti sanskritin kielisiä termejä ahimsa ja satyagraha myös kirjoittaessaan englanniksi, koska ei pitänyt englanninkielisiä käännöksiä riittävän kuvaavina. Hän ei pitänyt termistä passiivinen vastarinta, koska väkivallaton vastarinta on aktiivista epäkohtiin puuttumista.
(Julkaistu 2.3.09, muokattu 3.3.09 klo 21)
Vastaa