Kumpi seuraavista väitteistä pitää paikansa?
Väite 1: Asevarustelu on turvallisuudestamme huolehtimista, sillä uskottava puolustus tekee tänne hyökkäämisestä kannattamatonta ja siten estää sodan.
Väite 2: Viime vuonna toteutettu maailmanlaajuinen 2,5 biljoonan euron satsaus asevarusteluun oli katastrofaalinen ihmiskunnan kollektiivinen epäonnistuminen. Samaan aikaan kun 28 % maailman ihmisistä eli ruokaturvalttomuudessa, viisi miljardia lasta kuoli aliravitsemukseen ja ilmastonmuutoksen torujunta, luontokadon pysäyttäminen, tutkimus, koulutus, tasa-arvo ja sosiaali- ja terveydenhuoltosektori kärsivät vakavista alirahoituksesta, ihmiskunta satsasi 2 455 000 000 000 €, toisin sanoen 78 000 euroa joka ikinen sekunti, aseisiin ja armeijoihin.
Mielestäni kumpikin – paradoksaalisesti – pitää paikkansa yhtä aikaa. Eikä tilanne, jossa yksittäisen toimijan etu on ristiriidassa suuremman kokonaisuuden, johon tämä toimija kuuluu, edun kanssa, ole edes mitenkään ainutlaatuinen.
Mielestäni on mahdollista ottaa vastuuta ja lähteä ratkaisemaan kumpaakin ongelmaa – siis sekä Suomeen kohdistuvaa sotilaallista turvallisuusuhkaa, että globaalien asevarustelumenojen aiheuttamaa vahingollista rajallisten resurssien suuntautumista sotateolliselle kompleksille – yhtä aikaa.
Ensimmäinen askel tällä tiellä on tarkastella Suomen ja maailman asevarustelumenoja ja sotilaallisen uhan suuruutta objektiivisesti. Tarkoitan tällä sitä, että sotilaallisen uhan olemassaolon tunnustamisen ei pidä tarkoittaa kaikkien muiden yhteiskunnallisten ja globaalien ongelmien unohtamista. Hoitokoteja, kouluja ja sairaaloita ei pidä sulkea säästääksemme rahaa maanpuolustukseen. On olemassa rajat sille, kuinka paljon asevaraiseen turvallisuuteen on järkevää satsata.
Missä tämä raja menee?
Venjäjän hyökättyä täysmittaisesti Ukrainaan helmikuussa 2022 olemme 1) katkaisseet puheyhteytemme Venäjään, 2) sulkeneet itärajamme, 3) tuplanneet asevarustelumenomme, 4) liittyneet Natoon, 5) irtautuneet jalkaväkimiinasopimuksesta, 6) luovuttaneet DCA-sopimuksessa suomalaisten päätäntävaltaa yhdysvaltalaisille sotilas- ja oikeusviranomaisille ja 7) parhaillaan ydinenergialaista ollaan poistamassa kohtaa, joka kieltää ydinaseiden maahantuonnin, hallussapidon ja räjäyttämisen.
Olivatko kaikki nämä askeleet tarpeellisia, järkeviä ja hyödyllisiä?
Mutta ehkä kaikkein tuhoisinta on se, että olemme Nato-sopimuksella sitoneet asevarustelumenomme kansantalouden kehitykseen. Eli asevarustelumenot nousevat tai laskevat tulevaisuudessa sen mukaan miten kansantaloutemme kehittyy. Ei siis sen mukaan miten puolustuskykymme tai Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne kehittyy.
Tällainen politiikka ei ole pelkästään johtamassa, vaan on jo johtanut juurikin mainitsemaani epätoivottavaan tilanteeseen, jossa hoitokotien, koulujen ja sairaaloiden menoja leikataan maanpuolustuksen kustannuksella.
Pohtiessamme millainen panostus aseelliseen maanpuolustukseen on oikein mitoitettua ja milloin militarismissa mennään meillä ja muualla liian pitkälle, Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutti SIPRI:n jokakeväinen raportti antaa hyvää pohjaa keskustelulle.
Viime maanantaina julkaistusta raportista käy ilmi, että kansainväliset asevarustelumenot jatkoivat nousuaan jo 11. vuotta peräkkäin, ja ylsivät myös tänä vuonna SIPRI:n mittaushistorian korkeimmalle tasolle. Asevarustelumenot nousivat sekä rahamääräisesti että suhteessa maailman bruttokansantuotteeseen.
Nousua tapahtui Euroopassa, Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa. Amerikoissa asevarustelumenot laskivat.
Euroopan asevarustelumenot ovat kymmenessä vuodessa kaksinkertaistuneet ja ovat nyt suhteessa bruttokansantuotteeseen toiseksi suurimmat Lähi-idän jälkeen.
USA:n asevarustelumenot kattoivat maailman asevarustelumenoista kolmanneksen, Nato-maiden 55%.
Tähän karttaan on nimetty kymmenen valtiota, jonka militarisaation taakka on suurin.
SIPRI:n raportin lyhennelmää pääsee lukemaan kolmea yllä olevaa kuvaa klikkaamalla.
Lopuksi vielä kuvio, joka ei ole Siprin raportissa, ja jonka julkaisen nyt päivitettynä, koska sen antama informaatio on kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta tärkeä.
Siinä kansainväliset asevarustelumenot esitetään suhteessa maailman bruttokansantuotteeseen vuosikymmenten perspektiivillä. Siitä käy ilmi, että vaikka militarisaatio on nousussa, olemme ainakin vielä toistaiseksi kuitenkin kaukana 1960- ja 1980-lukujen militarisaation taakasta.
Vastaa