Julkaistu Ydin -lehdessä 2 / 2006
Vuosina 1964 – 1973 käytiin Laosissa Royal Lao –armeijan ja Pathet Lao –kommunistien vällä sisällissota, johon suurvallat osallistuivat aktiivisina osapuolina. Kylmä sota kehittyi Laosissa kuumaksi ja suuressa määrin salassa pidetyksi sodaksi. Pinta-alaltaan Romanian kokoiseen Laosiin pudotettiin Vietnamin sodan aikana yli kaksi miljoonaa tonnia pommeja, eli enemmän kuin mitä USA kylvi pommeja koko toisen maailmansodan aikana.
Sodan pimittämisen taustalla oli vuonna 1962 solmittu Geneven sopimus, jossa tunnustettiin Laosin itsenäisyys ja kiellettiin ulkomaalaisten sotahenkilökunnan läsnäolo maassa.
Pohjois-Vietnamilaiset kommunistijoukot eivät sopimusta noudattaneet, josta Yhdysvallatkin sai syyn puuttua peliin, vaikka virallisesti yhä pitikin kiinni Geneven sopimuksesta.
Yhdeksän vuoden sotimisen jälkeen amerikkalaiset vetäytyivät ja jättivät taakseen väkilukuun nähden maailman pommitetuimman valtion. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, kommunistit ovat yhä vallassa. Viimeiset pommit ovat yhä räjähtämättä, ja sodan arvet näkyvät monella tapaa sekä luonnossa että ihmisissä.
Vuokraisäntämme Phaphone Douang Phimvong on yliampuvan ystävällinen. Jatkuvasti hän on tarjoamassa kahvia ja kysymässä, onko kaikki varmasti hyvin. Paidattomana hän puuhastelee milloin minkäkin rakennus- tai korjausprojektin parissa. Seuranaan hänellä on naapurissa asuva tyttärentytär. Suurisilmäinen nelivuotias seuraa isoisäänsä kuin ankanpoikanen emoaan.
Pihapiirimme on kotoisa ja meluisa. Kanat kotkottavat, kukot kiekuvat, kissat tappelevat ja palmusta putoaa kookospähkinä peltikatolle. Rivitalon takana jääkone hurahtaa käyntiin.
Hinnoissa ei ole valittamista. Suihkuttoman ja keittiöttömän huoneemme vuokra on euron päivässä, ja läheisestä katukeittiöstä saa riisi-kala -aterian kolmellakymmenellä sentillä.
Iltaisin Phaphone muistelee usein sotaa. Hän kuului amerikkalaisten tukeman Royal Lao -armeijan helikopterimiehistöön, jonka tehtävänä oli kuljettaa ruokaa sodan jaloista paenneille ihmisille. Kerran heidät ammuttiin alas, mutta hän selvisi pienellä päävauriolla ja kylkeensä saamalla haavalla, jonka arven hän esitteli meille kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin.
Hänen mukaansa pohjoisessa lenteli sodan aikana paitsi vietnamilaisia, myös kiinalaisia ja neuvostoliittolaisia koneita, aivan kuten Vietnamissakin.
– Toisinaan amerikkalaiset ja venäläiset [neuvostoliittolaiset] koneet olivat suorassa tulitaistelussa taivaalla. Aivan kuin tietokonepelissä.
Kiitokseksi panoksestaan hän kertoo saaneensa Amerikan suurlähetystöltä kirjeen, jossa hänelle luvattiin kaikki mahdollinen apu, eli käytännössä maahanmuuttolupa. Hän kuitenkin hukkasi kirjeen. Tapausta muistellessaan hän pyörittelee päätään.
– Jos vain en olisi hukannut tuota paperia…
Yritämme vakuutella, että hänellä on täällä kaikki hyvin. Hänellä on fantastinen vaimo, lapsia, lapsenlapsia, asunto, vuokralaisia ja työ öljyfirman markkinaneuvojana. Yhdysvalloissa hän todennäköisesti raataisi ravintolassa minimipalkalla. Mutta veteraani ei meitä kuuntele.
– Kaikki olisi nyt toisin, hän sanoo.
Aihe on surullisen ajankohtainen, sillä Phaphonen vaimon Manychanhinin Yhdysvalloissa asuva äiti on kuolemansairas. Manychanih ei ole nähnyt äitiään kahteenkymmeneenkahdeksaan vuoteen. Nyt hän haluaisi matkustaa Yhdysvaltoihin, jonne hänen vanhempansa ja sisaruksensa muuttivat heti sodan jälkeen.
Minkä sodan, voi hyvällä syyllä kysyä. Sotatoimia peitelläkseen Yhdysvaltain johto antoi tehtävän ilmavoimien sijaan CIA:lle. Peiteoperaatiosta tuli keskustiedustelupalvelun suurin aina Afghanistanin sotaan ja Bin Ladenin tukemiseen asti. Yhdysvaltojen viranomaisten sisäisessä tiedotuksessa puhuttiin Toisesta teatterista, koska Laosia ei haluttu mainita nimeltä.
Christopher Robbinsin kirjan The Ravens
mukaan tiedustelupalvelun agentteja sijoitettiin diplomaatti- ja kehitysapuvirkoihin johtamaan operaatiota. Ilmavoimien lentäjien työsopimuksia korjattiin niin, että heistä tuli siviililentäjiä. He lensivät käytöstä poistetuilla koneilla, pukeutuneina farkkushortseihin, t-paitoihin, cowboy –hattuihin ja mustiin aurinkolaseihin.
Kuvaavaa on, ettei Toisen teatterin päätukikohtakaupunkia Long Tiengiä edes mainittu kartoissa, vaikka siitä operaation ansiosta kasvoi maan toiseksi suurin kaupunki ja sen lentokentästä tuli yksi maailman kiireisimmistä. Korkealla vuoristossa sijaitsevaan kaupunkiin viitattiin vain koodinimillä ”Lima Site 20 A” tai lempinimellä ”Shangri-La”.
Yksi syy pommitusten laajuuteen on Thaimaasta Laosin yli Pohjois-Vietnamiin matkanneet B-52 pommikoneet, joille oli annettu määräys tyhjentää joka lennolla koko pommilasti, olosuhteista riippumatta. Kaikkiaan Laosiin tehtiin 580 344 pommituslentoa, eli puolitoista kertaa enemmän kuin Vietnamiin. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä pudotettua pommilastillista joka kahdeksas minuutti, 24 tuntia päivässä, yhdeksän vuoden ajan. Osa pommeista oli suunniteltu räjähtämään muutamia tunteja pudottamisen jälkeen. Osa niistä räjähti päiviä, osa kuukausia, osa vuosia ja viimeiset vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen.
Salaisen Ho Chi Minh –radan paljastamiseksi Laosin itäosiin pudotettiin myös runsaasti kasvismyrkkyjä, jotka tuhosivat kaiken alleen joutuneen kasvillisuuden, myrkyttivät viljelyskasvit ja saastuttivat vesijärjestelmät niin, ettei vesi kelvannut enää kasteluun, saati sitten juomavedeksi.
Pommituksista huolimatta Pathet Lao valloitti amerikkalaisten päätukikohdan ja lopulta koko maan. Pääkaupunkiin Vientianeen saavuttuaan he muodostivat maahan kommunistisen yksipuoluejärjestelmän, joka on ollut voimassa vuodesta 1975 lähtien.
Sen sijaan, että olisivat oppineet jotain pommitusten mielettömyydestä, kommunistit käyttivät vastustajiltaan takavarikoimiaan myrkkyjä omia kansalaisiaan vastaan. Juuri näiden vuosien aikana Manychanhinin perhe pakeni Yhdysvaltoihin.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, anoessaan viisumia Yhdysvaltojen suurlähetystössä Manychanhilta kysyttiin, miksei hän paennut perheensä kanssa seitsemänkymmentäluvulla. Nyt se on liian myöhäistä, sillä hänelle ei myönnetä edes turistiviisumia.
”Valitettavasti…”, sanotaan suurlähetystön kirjeessä, ”…meillä on viime aikoina ollut ongelmana, että turistiviisumia hakeneet eivät ole palanneet, vaikka he ovatkin olleet naimisissa ja heillä on Laosissa lapsia.”
– Kuinka hän voisi sinne jäädä? levittelee Phaphone käsiään.
– Hänellä on täällä perhe, asunto, työ ja hyvä elämä. Ei hän sinne halua muuttaa ja aloittaa kaikkea alusta. Hän on 48–vuotias. Haluamme vain yhtä asiaa – sitä, että hän pääsisi katsomaan äitiään vielä viimeisen kerran.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
BBC:n artikkeli vuodelta 1999: Lethal legacy of a secret war
Wikipedia: Secret War
Vastaa