(Julkaistu Itäväylä -lehden yleisönosastolla helmikuussa 2004)
Lapinjärven kunta Itäisellä Uudellamaalla on yksi niistä lukuisista pienistä kunnista, jotka ovat jo vuosia yrittäneet saada alueelleen muuttamaan korkeasti koulutettuja nuoria. Toisinaan keinot tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat luvalla sanoen olleet hieman surkuhupaisia, kuten karkauspäivänä kunnassamme järjestetty julkinen kosintatilaisuus.
Leikkiin mukaan lähteneille pariskunnille luvattiin tontti puoleen hintaan, hääyö Hotelli Hanhessa ja kukkakimppu. Kosintatilaisuus oli hyvin järjestetty ja viihdyttävä, mutta siinä mielessä epäonnistunut, että kaikki seitsemän kihlautunutta pariskuntaa asuivat jo ennestään Lapinjärvellä.
Nyt kun korkeasti koulutettu nuori, amerikkalainen tyttöystäväni, olisi tänne muuttamassa, ulkomaalaisvirasto ja poliisi käännyttävät hänet maasta ennen kuin edes ehdin hänelle kauniin kotikuntaani kunnolla esitellä.
Käännytyksen yhteydessä muistivat myös mainita, että jos hän ei vapaaehtoisesti poistu, vievät väkisin. Kieltämättä tehokasta lainvalvontaa. Käytäntöä voisi laajentaa esimerkiksi myymälävarkauksien estämiseen. Suurikokoiset myymäläetsivät voisivat ottaa satunnaisesti valitsemiaan supermarkettien asiakkaita lujasti käsivarresta kiinni ja varoittaa mahdollisen myymälävarkauden seurauksista. Ajatus varastamisesta kävisi taatusti epämiellyttäväksi, mutta niin taitaisi käydä myös ajatukselle kauppaan menemisestä yli päätään.
Tyttöystävääni on kehotettu hakemaan työlupaa Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystöstä, mikä kuulemma oikeuttaisi oleskeluluvan myöntämiseen. Työluvan saamista varten tarvitaan kuitenkin työ. Oleskelulupapäätöstä odotellessamme meille painotettiin, ettei työtä saa hakemuksen käsittelyn aikana hakea. Nyt päätöksen saamisen jälkeen työn hakemista vaikeuttaa se, ettei maassa saa enää oleskella.
Samainen rajoitus vaikeuttaa myös perhesiteen perusteella oleskeluluvan saamista. Lain mukaan oleskeluluvan saamiseksi tällä perusteella on yhdessä pitänyt asua vähintään kaksi vuotta. Tuo aika ei mahdu lainsäätäjien sallimaan kolmen kuukauden turistiaikaan, ei vaikka sen kuinka intiimisti viettäisi.
Avioliitossa lupa heltyisi tietysti helpommin. Joku saattaa väittää turhamaiseksi, mutta meille ajatus naimisiinmenosta viranomaisten painostuksesta on kuitenkin liian epäromanttinen.
Toivon, että käsittelyssä oleva ulkomaalaislain muutos helpottaisi oleskeluluvan saamista. Vähintäänkin kohta, jonka mukaan ensimmäistä oleskelulupaa on haettava asianomaisen kotimaasta, on poistettava byrokratian, turhan lentomatkustelun ja sydänsurujen vähentämiseksi.
Vastaa