Tekijä: Timo Virtala
-

Itsenäisyyspäivän puhe
Ohessa puheeni Lapinjärven kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2016. Arvoisat veteraanit, hyvät juhlavieraat, Terveisiä Kazakstanista, jossa vierailin viime viikolla ja osallistuin maan itsenäisyyden 25-vuotisjuhlaseminaariin. Siellä tunnelma oli korkealla, itsenäisyys on siellä siinämäärin tuore juttu että se tuntui olevan kaikkien huulilla. ”Itsenäisyydellä ei pidä elämöidä,” sanoi Urho Kekkonen aikoinaan. Pidetään tämä mielessä, mutta tänään, Suomen itsenäisyyden 99-vuotisjuhlan kunniaksi, lienee…
-

Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 1/2
Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 5/2016 ja tullaan julkaisemaan ensi vuonna ilmestyvässä, Liken kustantamassa Kertomuksia Rohkeudesta -kirjassa. Mikäli haluamme laittaa viime vuosisadan väkivallattomat kampanjat tärkeysjärjestykseen, vuoden 1989 vallankumoukset, eli Itä-Euroopan siirtyminen monipuoluejärjestelmään vuosina 1989-1991 ja Neuvostoliiton hajoaminen jouluna 1991, ansaitsevat ehdottomasti paikkansa listan kärkipäässä. Näinä vuosina järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin parlamenttivaalit paitsi…
-

Arndt Pekurinen ja Suomen siviilipalveluslain synty 1931
Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, sitten yhdeksäksi ja lopulta, talvisodan sytyttyä kahdeksi vuodeksi. Syinä vankilatuomioihin oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan varusmiespalveluaan eikä osallistumaan sotaan. ”Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä…
-

Toivoa on
Tervetuloa huomenna keskiviikkona kuuntelemaan alustustani ”Toivoa herättäviä ajatuksia maailman tilasta” Lapinjärven seurakuntakodille klo 18.00. Luvassa keskustelua globaalista elintason noususta, lapsikuolleisuuden vähenemisestä, sotien vähentymisestä ja väkivallattomien kampanjoiden yleistymisestä ja tehostumisesta. Osoite on Lapinjärventie 18. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. Alla kirjoitukseni aiheesta vuoden takaa, joka julkaistiin Timo’s Time -vaalilehdessä. Moni oikeistopoliitikko on viime aikoina antanut ymmärtää, ettei…
-
Elina Vuola
Kertomuksia rohkeudesta -ohjemasarjassa vieraana 14.5.2015 Kepa ry:n puheenjohtaja, akatemianprofessori Elina Vuola. Keskustelun aiheena kehitysapu, sen haasteet, hyödyt ja haitat.
-

Kalle Sysikaski
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraana on tällä kertaa kokenut rauhanaktivisti Kalle Sysikaski. Sysikaski on saanut Itä-Timorin parlamentin myöntämän valtionpalkinnon työstään maan rauhanrakentamisen, ihmisoikeuksien edistämisen sekä konfliktien ehkäisyn hyväksi. Ohjelmassa tutustutaan Itä-Timorin historiaan sekä Sysikasken omiin kokemuksiin.
-
Tuomas Rantanen
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa puhutaan tällä viikolla kansalaisaktivismista Puolan Solidaarisuusliikkeen muodossa. Kuinka Lech Walesan perustama kansanliikkeeksi kasvanut ammattiliittofederaatio vei Puolan demokratisoitumisen tielle ja samalla vauhditti Neuvostoliiton romahtamista? Timo Virtalan kanssa aiheesta keskustelemassa on Helsingin kaupunginvaltuutettu, kansalaisaktivisti, Voima-lehden kustannuspäällikkö Tuomas Rantanen. [Edit: Valitettavasti keskustelumme ei ole tällä hetkellä kuunneltavissa.]
-
Marjaana Toiviainen
Mitä on rohkeus? Tähän kysymykseen omasta puolestaan vastaa Kallion seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen. Toiviainen on avannut oman kotinsa apua tarvitseville. Tämän lisäksi hän on mukana järjestämässä pakolaisten kotimajoitusta. Kuinka ihmiset voivat auttaa tarpeessa olevia? [Edit: Valitettavasti keskustelumme ei ole tällä hetkellä kuunneltavissa.]
-
Jussi Ojala
Vieraana tällä viikolla Timo Virtalan seurassa pohtimassa väkivallattomuutta ja rauhantyötä on Kirkon Ulkomaanavun työntekijä ja Suomen Kristillisen rauhanliikkeen puheenjohtaja Jussi Ojala. Keväällä Jussi kävi ohjelmassa kertomassa ebolaepidemiasta ja vapaaehtoisten roolista sen torjumisessa. Uusia tartuntoja ei ole enää ilmaantunut, millainen tilanne läntisessä Afrikassa nyt ebolan suhteen on? Perjantai-iltana tapahtunut terrori-isku Pariisissa järkytti maailmaa ja sai ihmiset…
-

Pekka Haavisto
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraaksi saapuu ulkoministerin erityisavustaja Afrikan kriisialueilla, vihreitten kansanedustaja Pekka Haavisto. Haavisto on rauhanvälitystyön veteraani joka on ehtinyt kiertää monilla konfliktialueilla. Kuinka yhteistyö ulkoministeri Soinin kanssa on lähtenyt käyntiin? Miten rauhantyötä käytännössä tehdään, kuinka saadaan niin paikalliset kuin kansainväliset yhteisöt toimimaan yhdessä?
-

Soliman Saad
Alkuvuodesta 2011 alkanut, Arabikevääksi kutsuttu kansalaisliikehdintä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä herätti toiveita alueitten demokratisoitumisen vauhdittumisesta. Käytännössä näin ei ole kuitenkaan käynyt. Miksi? Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa vieraana egyptiläissyntyinen arkeologi Soliman Saad. Keskustelunaiheena vuonna 2011 alkanut arabiherääminen ja Egyptin demokratisoitumisen historia.
-

Riikka Piri
Onko olemassa oikeutettua väkivaltaa? Miten sotilaan käyttämä väkivalta eroaa terroristin käyttämästä? Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa pureudutaan väkivallan luonteeseen, sen laillisuuteen sekä oikeutukseen torstaiaamuna yhdeksältä. Timo Virtalan kanssa studiossa on keskustelemassa Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston varapuheenjohtaja ja teemavastaava Riikka Piri. [Edit: Tässä oli linkki SoundCloudiin, mutta valitettavasti tämä taltio on hävinnyt sieltä.]
-

Elias Erämaja
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelma paneutuu vuonna 2014 alkaneisiin demokratiaa puolustaviin protesteihin Hong Kongissa. Miksi ihmiset alun perin lähtivät kaduille, miten protestit etenivät ja millainen tilanne on tällä hetkellä? Timo Virtalan vieraana on ekonomisti, Loviisan kaupunginvaltuutettu Elias Erämaja (kok.), jonka kanssa myös pohditaan globalisaatiota sekä varallisuuden jakautumista maailmassa. [Edit: Valitettavasti nämä vuonna 2015 RaPu-kanavalle pitämäni podcastit ovat…
-

Risto Kekkonen
Torstaina 10.9.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa haastateltavana 90-vuotias DI, sotaveteraani ja rauhantyön veteraani Risto Kekkonen. Keskustelunaiheina ohjelmassa ovat #rauhantyö, #väkivallattomuus, #asevarustelu, #kehitysyhteistyö, #ihmisoikeudet, #aseistariisunta sekä #rauhankasvatus. Lisäksi muistellaan Riston edesmennyttä puolisoa, Helsingin ja Oulun yliopistojen kunniatohtoria ja Unescon rauhankasvatuspalkinnon saanutta Helena Kekkosta.
-

Mikael Böök
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa keskustellaan torstaiaamuna ydinaseista, ydinaseriisunnasta, internetistä sekä Euroopan tulevaisuudesta. Vieraana on telakkatyöläinen, internetyrittäjä ja tietokirjailija Mikael Böök. Miten vanha vasemmistolainen näkee nykyään Euroopan unionin, sen hyvät ja huonot puolet? Onko eurooppalainen federalismi mahdollista kun talousliitto natisee liitoksissaan?