Kategoria: Kehitys
-
”Jo joutui armas aika…”
Julkaistu
kirjoittanut
Kesä alkoi Kaunissaaresta. Lapset olivat iloisia, ystävät hyviä ja saari leppoisa, vehreä ja lämminhenkinen. Saaren ainoa kylä on rakennettu sympaattisen tiiviiksi, ja autottomuuden ansiosta tiet ovat saaneet jäädä kapeiksi ja mutkikkaiksi, mikä luo kotoisaa tunnelmaa. Suuri osa taloista on rakennettu 1800-luvulla. Wikipedian mukaan varhaisimmat merkinnät Kaunissaaren asutuksesta ovat 1560-luvulta, jolloin silloin saari kuului kirkolle. ”Saaressa…
-
Mörkö
Julkaistu
kirjoittanut
Valokuvatorstain aiheena on tällä viikolla mörkö. Koska mörkö on epämääräinen, outo ja hämärä, lähdin etsimään mörkökuvia epäonnistuneiden kuvien kansiosta. Kuva on otettu Pekingissä, keisarin kesäpalatsissa keväällä 2005. Sen kytkeminen viikon teemaan vaati hiukan runoilua, joten osallistun tällä kertaa myös runotorstaihin: Lapsi, jonka isä on juuri tappanut köyhyyden hirviön, juoksee rahan, elintason ja kulutuksen portaita. Nyt…
-
Työn jakamisesta
Julkaistu
kirjoittanut
Bullet building lontoossa. (Julkaistu Loviisan sanomien yleisönosastolla 11.4.2007) Vuosituhansia ihmiskunta on pyrkinyt kehittelemään apuvälineitä, joiden avulla se voisi vähentää työtaakkaansa. On raivattu peltoja, kesytetty eläimiä, taottu auroja ja ideoitu hehkulamppu, lentokone ja internet. Kolmannen vuosituhannen alussa työn välttelyssä ollaan edetty niin pitkälle, että kymmenen prosenttia työikäisistä ja työkykyisistä suomalaisista pystyy elämään työtä tekemättä. Tyytyväisyyden, hurraahuutojen…
-
Kertomus kalastajasta
Julkaistu
kirjoittanut
Laos, Ban Tha Heua syyskuussa 2005. Oletteko kuulleet kertomusta kalastajasta, joka kävi kalassa vain sen verran kuin häntä huvitti? Aamuisin hän nukkui pitkään, päivisin pelasi jalkapalloa lastensa kanssa, iltaisin istuskeli ystäviensä kanssa oluella ja öisin piahtaroi vaimonsa kanssa. Kalastamassa hän kävi vain jos sää oli siihen suotuisa, yleensä jossain vaiheessa jalkapallon jälkeen, vähän ennen olutta.…
-
Usko tekee ihmeitä
Julkaistu
kirjoittanut
Didi ja Sally. Niihin aikoihin kun mietimme, jäisimmekö Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, jatkaisimmeko Thaimaan eteläosiin vai kenties Malesian saarille, tutustuimme Didi Punyashilaan, vietnamilaiseen Ananda Marga -henkisen polun nunnaan. Hän ehdotti, että lähtisimme hänen kanssaan Burman pääkaupunkiin Rangooniin perustamaan köyhille tarkoitettua englanninkielistä koulua. Burma ei kuulunut matkasunnitelmiimme, ovathan länsimaat boikotoineet Burmaa jo vuosikausia Aung San Suu Kyin…
-
Out of Gas
Julkaistu
kirjoittanut
(Ote matkapäiväkirjasta USA: 2006/08) Matkalukemiseksi kahdentoista tunnin automatkalle Länsi-Virginian Charlestonista Yhdysvaltojen pienimmän osavaltion Rhode Islandin Point Judithiin nappasin David Goodsteinin kirjan Out of Gas – The End of the Age of Oil. Goodstein ei juurikaan peräänkuuluta vähemmän luonnonvaroja kuluttavaan elämäntyyliin siirtymistä tai edes tuhlauksesta luopumista, vaan hänen missionsa tuntuu olevan nykyisenkaltaisen länsimaisen elämäntyylin säilyttäminen. Fossiilisilla…
-
Lähetyslentäjä lensi Mongoliasta Suomeen
Julkaistu
kirjoittanut
(Julkaistu Sana -lehdessä 2.2.2006) Suomen lähetysseuran Nimikko- ja keräysyksikön yhteyspäälliköna vuodenvaihteessa aloittaneella Janne Ropposella on takanaan neljän ja puolen vuoden komennus Mongolian pääkaupungissa Ulaan Bataarissa, jossa hän toimi Blue Sky Aviationin johtajana ja pääohjaajana. Ropposen lähdettyä Suomen lähetysseuran ja Mission Aviation Fellowship –järjestön alaisuudessa toimiva Blue Sky Aviation jatkaa toimintaansa norjalaisvetoisena. Työ täynnä dramatiikkaa Ulkomaankokemus…