Bullet building lontoossa.
(Julkaistu Loviisan sanomien yleisönosastolla 11.4.2007)
Vuosituhansia ihmiskunta on pyrkinyt kehittelemään apuvälineitä, joiden avulla se voisi vähentää työtaakkaansa. On raivattu peltoja, kesytetty eläimiä, taottu auroja ja ideoitu hehkulamppu, lentokone ja internet. Kolmannen vuosituhannen alussa työn välttelyssä ollaan edetty niin pitkälle, että kymmenen prosenttia työikäisistä ja työkykyisistä suomalaisista pystyy elämään työtä tekemättä. Tyytyväisyyden, hurraahuutojen ja juhlinnan sijaan asia nähdään aikamme suurimpana ongelmana.
Kaiken kukkuraksi toiset meistä yhä rehkivät, stressaavat ja kuluttaavat itseään loppuun. Sen sijaan että jakaisimme taakkamme työttömien kanssa, syytämme heitä laiskuudesta, saamattomuudesta, haluttomuudesta ja systeemin hyväksikäytöstä. Heidän elättämisekseen olemme rakentaneet niin monimutkaisen tukiverkoston, etteivät edes viranomaiset sitä enää hallitse.
Tarvitsemme muutosta sekä asenteisiimme että sosiaaliturvajärjestelmämme. Systeemin täytyy tukea työn jakamista ja arvostaa myös sellaista työpanosta, jonka tulosta ei voi laskea rahalla. Vuorotteluvapaakorvaus oli ensimmäinen askel tähän suuntaan, ja seuraava voisi olla vihreiden esittämä perustulomalli.
Siinä jokaiselle täysi-ikäiselle kansalaiselle maksettaisiin kuukausittain vastikkeetta ja verotta 440 euroa. Tämä ei ole niin radikaalia kuin se äkkiseltään kuulostaa, sillä taataanhan jo nykyisessä perustuslaissa jokaiselle perustoimeentulo. Ero olisi siinä, että avustusta ei tarvitsisi anoa eikä yksilön tarvitsisi määritellä itseään kuuluvaksi johonkin tiettyyn elämäntilannelokeroon.
Erityisen tärkeää säännöllinen tuki olisi lapsiperheille, yrittäjille, opiskelijoille, taiteilijoille, pätkätyöläisille ja muille yhä kasvavalle joukolle, jotka joutuvat tai valitsevat elää hetkellisesti tai pysyvästi ilman vakituista palkkatyötä.
Nykyisin työttömäksi leimattu henkilö voisi tehdä päivän tai kaksi viikossa palkkatyötä, ilman että hänen tarvitsisi pelätä tukien loppumista tai laskeskella kannattaako työnteko. Oikein toteutettuna tällaisen järjestelmän ei maksaisi enempää kuin nykyisten tukien sekava viidakkokaan.
Kyseessä on ehdotus, ei lopullinen malli. Mutta keskustelua näistä perusasioista on syytä käydä. Kansainvälisten onnellisuustutkimusten mukaan teollisuusvaltioiden vaurastuminen ei ole enää pitkään aikaan lisännyt kansalaisten onnellisuutta. On siis korkea aika kysyä, mihin suuntaan haluamme yhteiskuntaamme kehittää ja mitä vauraudellamme tehdä. Opimmeko vihdoin ohjaamaan työn tehostumisen vapauttamat resurssit laatuun eli taiteeseen, tieteeseen ja toisistamme välittämiseen?
Vastaa