”Kaunis ajatus, mutta faktaa on, että se voittaa jolla on isompi pyssy,” oli ensimmäinen kommentti sosiaalisessa mediassa alettuani markkinoida aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksia käsittelevää YK-päivän seminaaria. Reaktio on tyypillinen, ja kertoo paljon suhtautumisestamme väkivaltaan ja käsityksistämme väkivallan ja voiman suhteesta.
Räikeiden ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin alkaa länsimaissa keskustelu siitä, pitäisikö alueelle iskeä sotilaallisesti vai ei. Sotilaallisen intervention kannattajien mielestä olisi moraalitonta olla puuttumatta tilanteeseen. Vastustajat puolestaan muistuttavat sotilasiskun kalleudesta, siviiliuhreista, koston kierteestä ja siitä, ettei pommittamalla ole ennenkään demokratiaa onnistuttu rakentamaan.
Neuvotteluiden, diplomaattisten painostuskeinojen, YK:n rauhanturvaamisen ja EU:n siviilikriisinhallinnan kannattajien ääni on heikko. Usko siihen, että pahikset saadaan ruotuun vain käyttämällä heidän omia keinojaan, on vahva.
Ratkaisua etsittäessä aivan liian harvoin lähdetään miettimään, mitä oppimista meillä olisi tapauksista, joissa pyssytön on saavuttanut haluamansa. Väkivallattomuus voimana ja taktiikkana tunnetaan kyllä Intian itsenäisyystaistelusta 30- ja 40-luvuilta ja amerikkalaisten 50- ja 60-lukujen ihmisoikeustaistelusta – ja jotkut osaavat yhdistää sen myös Tšekkoslovakian siviilivastarintaan vuonna 1968, Puolan solidaarisuusliikkeeseen 1980-luvulla, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989–91 tai apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994. Mutta harva tietää, että vastaavia esimerkkejä tapauksista, jossa yksittäiset ihmiset tai suuret massat ovat totuuden, sinnikkyyden, rohkeuden ja uhrautumisvalmiuden avulla lopulta saaneet – hetkellisesti tai kokonaan – voitettua väkivaltaa käyttäneen tai sillä uhanneen tahon sympatiat puolelleen, löytyy satoja ja kaikista maanosista. Portugalissa kaatui diktatuuri väkivallattomasti vuonna 1974, Filippiineillä vuonna 1986 ja Serbiassa vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on ollut muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa.
Myös epäonnistuneita väkivallattomia vallankumouksia ja kampanjoita on olemassa, mutta niiden olemassaolo ei ole todiste väkivallattomuutta vastaan sen enempää kuin huonosti suunniteltu ja toteutettu sotilaallinen operaatio olisi todiste sotilaallista voimankäyttöä vastaan. Sen sijaan yhdenkin onnistuneen väkivallattoman kampanjan olemassaolo – ja Global Nonviolent Action Database on listannut niitä satoja – on todiste väkivallattomuuden voiman olemassaolosta.
Sotilaallinen interventio on kuin työkalupakin moukari – sitäkin saatetaan joskus tarvita – mutta huomattavasti useammin tarvitaan työkalupakin muita työvälineitä. Näistä yksi on yllä mainituista väkivallattomista kampanjoista oppia ammentava aseeton rauhanturvaaminen. Olisiko siitä ratkaisuksi Syyrian kriisiin? Ei näillä resursseilla, mutta en näe mitään syytä, miksei väkivallattomuuden tutkimiseen ja testaamiseen kannattaisi satsata tosissaan, ja kehittää aseettomasta rauhanturvaamisesta varteenotettava vaihtoehto sotilaalliselle interventiolle.
Väkivaltaisten ja väkivallattomien kampanjoiden tieteellisellä vertailulla voi saada käsityksen, millaisesta potentiaalista on kysymys. Erica Chenoweth ja Maria Stephan ottivat vertailuun 323 väkivaltaista ja väkivallatonta kampanjaa reilun sadan vuoden ajanjaksolta. Tutkimuksen tulos oli heille itselleenkin yllätys: väkivallattomat kampanjat saavuttivat tavoitteensa yli kaksi kertaa useammin kuin väkivaltaiset. Väkivallattomissa kampanjoissa myös kuoli vähemmän ihmisiä ja tuloksena oli demokraattisempi ja rauhanomaisempi yhteiskunta.
Suurin pyssy ei ratkaise konfliktia, muttei myöskään suurin sydän. Toimiakseen tehokkaasti ja laajamittaisesti väkivallattomat metodit tarvitsevat tutkijoita, strategioiden suunnittelijoita, organisoijia, johtajia ja operaatioiden toteuttajia. Ne, joiden mielestä on vastuutonta olla puuttumatta laajamittaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ovat oikeassa. Juuri siksi meidän tulee kehittää entistä monipuolisemmin kriisinhallintatyövälineitä, niin että kriisin syttyessä niitä on valittavina enemmän kuin yksi.
TIMO VIRTALA
Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri
Kirjoitus on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisätietoja torstain 24.10. tapahtumasta:
Paikka, aikataulu, puhujat: www.rauhanfoorumi.fi/archives/2618
NP-Suomi Facebook-sivut: www.facebook.com/nonviolentpeaceforcesuomi
Tapahtuman Fb-sivut: www.facebook.com/events/569962583041551
Vastaa