Kohtaloa ja vapaata tahtoa; aikaa, ikuisuutta ja nykyhetkeä; Dresdenin pommitusta ja sodan järjettömyyttä – muun muassa näitä teemoja käsittelee Kurt Vonnegutin (1922-2007) vuonna 1969 kirjoittama romaani Teurastamo 5. Se annettiin minulle luettavaksi yläasteella, ja se teki minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen. Eilen kyseisen romaanin vuonna 1972 toteutettu filmatisointi näytettiin Yle Teemalla. Elokuva yllätti positiivisesti. Ensinnäkin en olisi ikinä uskonut, että romaanista, jonka päähenkilö on irronnut ajasta ja kaapataan Tralfamadore-nimiselle planeetalle (jonka asukkaat muistuttavat karhupumppua), voisi saada järkevää elokuvaa, mutta niin vain saatiin. Toisekseen, lapsuusvuosien kirja- ja elokuvaihastukset tuntuvat olevan järjestään pettymyksiä, kun niiden pariin palaa aikuisena. Mutta Vonnegutin satiiri puree yhä.
Tralfamadore-planeetan lisäksi tarinassa liikutaan toisen maailmansodan aikaisessa Dresdenissä ja eletään Yhdysvalloissa sodanjälkeistä perhe-idylliä. Yläkuva on koillis-Saksassa sijaitsevasta Dresdenistä suunnilleen vuodelta 1910. Toisen maailmansodan lopussa, helmikuussa 1945, Yhdysvaltain ja Iso-Britannian joukot tuhosivat tämän silloin Saksan seitsemänneksi suurimman kulttuurikaupungin maan tasalle massiivisilla, kolme päivää kestäneillä pommituksilla. Pommituksissa sai surmansa arviolta 25 000 ihmistä. Kurt Vonnegut tietää mistä kirjoittaa, sillä hän oli pommitusten aikana kaupungissa sotavankina. Sotavankien majapaikkana oli teurastamo numero viisi.
PS. Lue myös kymmenen päivää ennen Vonnegutin kuolemaa kirjoittamani kirja-arvostelu: A Man Without a Country.
Vastaa