Tekisi mieli kirjoittaa, että Marcus Aureliuksen Itselleni -nimellä julkaistu päiväkirja kuuluu kirjoihin, jotka kaikkien pitäisi lukea. Mutta mitä siihen sanoo Marcus itse:
Älä enää harhaile, sillä et sinä ehdi lukea muistikirjasiasi etkä muinaisten roomalaisten ja kreikkalaisten tekoja ja valikoimia kirjallisuudesta, jotka varasit vanhuutesi varalle. Kiirehdi siis kohti päämäärää ja hylkää tyhjät toiveet ja auta itseäsi, jos yhtään itsestäsi välität, kun siihen vielä on tilaisuus.
Hyviä tekoja haaveilun sijaan hän peräänkuuluttaa, kuten myös omien voimavarojen realistista arviointia. Neuvoa on syytä noudattaa, mutta kannattaa kuitenkin ainakin vilkaista tätä teosta. Siitäkin huolimatta, että Marcuksesta itsestäänkin on tullut muinainen roomalainen.
Marcus Aurelius toimi Rooman keisarina vuodesta 161 kuolemaansa asti eli vuoteen 180. Hän oli viimeinen niin sanotuista viidestä hyvästä keisarista, jotka hallitsivat valtakuntaa vuosina 96 -180 maltillisemmin kuin vallanhimoisemmat edeltäjänsä ja seuraajansa. Marcus Aurelius tunnustetaan myös yhdeksi tärkeimmistä stoalaisista filosofeista. Hänestä on jäänyt jälkeen vain tämä teos, jonka hän kirjoitti ollessaan yli 50-vuotias, sairaalloinen ja kuolemaa odottava sotaa käyvän maan johtaja. Hän kirjoitti teoksen nimenomaisesti itselleen, hänen oman henkisen kehityksensä oppikirjaksi.
”Maailma on muutosta, elämä käsitystä.” Tätä keisari toistaa läpi päiväkirjansa. Maailma muuttuu, ja ajan myötä kaikki katoaa. Maine, kunnia, omaisuus, suuret teot ja muistomerkit – pian kaikki on tyhjää, mätää ja vähäpätöistä. Ihmiset ovat kuin näykkiviä koiranpentuja ja kinastelevia lapsia, jotka nauravat ja heti perään itkevät. ”Hetken perästä tuhkaa tai luuranko, nimi tai ei edes nimeä, ja se nimi on vain hälyä ja kaiku.”
Hän kehottaa itseään miettimään menneen äärettömyyttä ja tulevan ammottavaa kuilua, ja asettamaan sitten mahtailunsa, tuskailunsa ja sadattelunsa oikeisiin mittasuhteisiin. Ja edelleen: elämä on käsitystä, ja käsitys on sinun vallassasi. Onnellisuus on asenteesta kiinni. ”Todellisuus ei tarraa kiinni sieluun, vaan lepää ulkopuolella liikahtamatta.”
Pääsin testaamaan Marcus Aureliuksen peräänkuuluttamaa asennetta käytännössä viime viikolla noustessani bussiin. Sain bussikuskilta haukut, koska en ollut odottanut bussia viimaisella pysäkillä, vaan lämpimässä tuulikaapissa muutamaa metriä taaempana. Koska pidin bussikusin vihanpurkausta täysin tarpeettomana ja hyvin tahdittomana, jouduin tärkeän valinnan eteen: suutunko, turhaudunko, loukkaudunko, närkästynkö… vai annanko asian olla.
Aina kun närkästyt jonkun hävyttömyydestä, kysy heti itseltäsi: ”Olisiko mahdollista, ettei maailmassa olisi hävyttömiä ihmisiä?” Ei ole. Älä siis vaadi mahdotonta. Tämäkin on yksi noista hävyttömistä, joita maailmassa väistämättä on. Ole valmis ajattelemaan samoin myös roistosta ja petturista ja jokaisesta väärintekijästä, sillä kun muistat, että on mahdotonta, ettei heikäläisten sukukuntaa olisi, suhtaudut heihin hyväntahtoisemmin yksilöinä.
En haluaisi rinnastaa bussikuskiani roistoon enkä petturiin, mutta tarvitsin lainausta päästäkseni kysymään erinomaisen tärkeän kysymyksen: miksi pilaisin hyvän tuuleni vain siksi, että joku toinen on huonolla tuulella? Tai jos joku toinen on sosiaalisesti kyvytön, huonosti kasvatettu, peloissaan tai vain eri mieltä kanssani. Miksi minä tuntisin sen takia ensimmäistäkään negatiivista tunnetta? Tunteminen on minun päässäni. Minä tunnen ja minä päätän mitä minä tunnen: vihaa, katkeruutta, kateutta, suuttumusta, ärtymystä, pelkoa… vai ohitanko ärtyneen bussikuskin, äksyilevän pomon, nalkuttavan partnerin ja päätään aukovan teinin olan kohautuksella.
Suututko sille, joka löyhkää pukille? Suututko sille, jonka henki haisee? Mitä apua siitä olisi? Hänellä on sellainen suu, hänellä on sellaiset kainalot; sellaisesta syntyy väistämättä tuollainen haju. ”Mutta onhan hänellä järki tallessa”, sanoo tuo. ”Jos hän vain pysähtyisi miettimään, hän tajuaisi kyllä tökeryytensä.” Onnea sinulle. Sinullakin on muuten järki. Herätä järjellisesllä asenteella järjellinen asenne, osoita, kehota. Jos hän kuuntelee, parannat hänet eikä suuttumusta tarvita. Et ole tragediarunoilija etkä portto.
Kunnioita jumalia, pelasta ihmisiä, kehottaa keisari. Elämä on lyhyt. ”Ainoa maanpäällisen elämän hedelmä: pyhä mielenlaatu ja yhteisölliset teot.” Hyviä tekoja pitää tehdä yhtä itsestäänselvästi kuin viiniköynnös tuottaa rypäleitä, mehiläinen valmistaa hunajaa ja koira jäljestää. ”Kun olet tehnyt hyvää ja toiselle on tehty hyvää, miksi vaadit tämän lisäksi vielä kolmatta, niin kuin mielettömät – että sinun tiedettäisiin tehneen hyvää tai että saisit vastapalveluksen.”
Ihmisen ilo on tehdä, mikä on ihmiselle ominaista. Ihmiselle ominaista on hyväntahtoisuus lajitoveria kohtaan, aistillisten liikkeiden halveksiminen, uskottavien vaikutelmien erottelu, kaikkeuden luonnon ja sen tahdon toteutumisen mietiskely.
Kirjan nimi: Itselleni. Keisarin mietteitä elämästä.
Tekijä: Marcus Aurelius
ISBN: 952-9842-98-8
Julkaisija: Basam Books
Suomentaja: Marke Ahonen
Julkaisuvuosi: 2004
Vastaa