Adnan Smajić kiinnostui teebisneksestä maistettuaan saksalaista filtterikahvia. Hän ei pitänyt sen mausta sen enempää kuin tuoksustakaan. Tuohon aikaan hän asui Saksassa, opiskeli lääketiedettä ja sairasti masennusta.
”Kaikki oli niin kontrolloitua. Jokaiseen ongelmaan löydettiin heti ratkaisu. Kaikelle oli oma paikkansa ja kaikelle oli omat lakinsa. Ihmiset olivat passiivisia kehittelemään asioita. Aina odotettiin että valtio hoitaa. Täällä on juuri päinvastoin. Ihmiset pyrkivät itse kehittelemään asioita, valtio toimii vain satunnaisesti. Olimme jopa vuoden ilman hallitusta, mutta silti asiat rullasivat eteenpäin.”
Hän on kotoisin pienestä, 40 000 asukkaan kaupungista koillis-Bosniasta eli nykyisen Serbitasavallan puolelta. Hän osallistui vuoden sotaan, jonka jälkeen muutti Saksaan. Saksassa hänellä oli kavereita ja opiskelut, jotka hän myös suoritti loppuun, mutta jotenkin hän ei vain viihtynyt. Hän muutti tyttöystävänsä kanssa takaisin Bosniaan, toimi kolme vuotta lääkärinä, kyllästyi, muutti tyttöystävänsä ja äitinsä kanssa Sarajevoon ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa avata oma teepuoti.
”Täällä asiat on koko ajan liikkeessä. Harmaa alue on laajempi. Minulla on ollut tämä teetupa nyt kaksi kuukautta, ja siinä ajassa pelkästään tällä kadulla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Uskomattomia asioita. Tuossa naapurissa esimerkiksi, siinä missä on kaksi pientä pölyistä ikkunaa, siinä asui vanha nainen nimeltä Eugenia. Hän ruokki puluja. Ei mitään leivänmurusten heittelyä silloin tällöin, vaan oikein kunnon ruokintaa, hän kantoi kotiinsa sellaisia kahdeksankymmenen kilon maissisäkkejä. Voit kuvitella millainen tämä paikka oli. Pulunpaskaa kaikkialla. Naapurit tulivat hulluiksi.
”Eugenialla oli vähän mielenterveysongelmia. Hänellä oli kirkkaat hetkensä, mutta yleensä jutut olivat aika hurjia. Hän ihaili George W. Bush. Hän väitti, että sodan aikana George W. oli pelastanut hänet keskitysleiriltä lähettämällä paikalle kaksi lentokonetta.
”Mutta sitten eräänä päivänä hän katosi. Häntä ei näkynyt missään, eikä hän vastannut koputuksiin eikä puhelinsoittoihin. Soitin sosiaaliviranomaisille ja kerroin asiasta. He kehottivat soittamaan poliisille. Soitin poliisille, joka lähetti yhden miehen paikalle, mutta joka heti sanoi, ettei voi tehdä mitään. Että minun pitäisi tehdä. ”Tehdä mitä?” kysyin. Hän vastasi että murtautua Eugenian taloon, hän lupasi katsoa vieressä. Näin teimme.
”Kämpässä oli valtava sotku. Näytti siltä että Eugenia oli kantanut sinne kadulta kaikenlaista roskaa useiden vuosikymmenten ajan. Ja sen rojun keskellä hän makasi lattialla, jonkun sairauskohtauksen saaneena, pystymättä nousemaan ylös. Soitimme ambulanssin ja hänet vietiin sairaalaan, jossa hän on vieläkin. Eikä tule enää takaisin, hänelle etsitään hoitopaikkaa.”
Adnan on ehtinyt kertomaan kaiken tämän ennen kuin olen edes ehtinyt valita itselleni juomaa. Nousen hyllyköiden luokse ja katselen kymmeniä eri teelaatuja: valkoisia, vihreitä ja mustia etikettejä. Adnan kertoo, että valkoinen tee on vanhin tapa juoda teetä. Valkoisessa teessä lehdet poimitaan aikaisin keväällä niiden ollessa vielä nuoria. Kiinassa he kouluttavat apinoita tähän työhön. Valkoisen teen valmistamiseen liittyy monenlaisia salaisuuksia. Toiset teelajit kuivataan auringossa ja toiset varjossa. Myös vihreä ja musta tee on samaa teelaatua, valmistusprosessi vain on erilainen. Musta tee on prosessoidumpaa. Joukossa oli yksi ainoa ruskea etiketti. Adnan kertoi, että kyseessä on musta tee joka poimimisen jälkeen on jätetty kuukausiksi tai jopa vuosiksi maan alle säilöön. Toisin kuin muilla tavoilla valmistetut teet, ruskea tee säilyttää arominsa ja vain paranee vanhentuessaan.
Päätän kokeilla sitä. Adnan annostelee kuivatut teelehdet tyhjälle pannulle vaa’an päällä, tasan sata grammaa, jonka jälkeen kaataa päälle kuumaa vettä. Tee jätetään hautumaan ja Adnan kertoi vielä lisää Eugeniasta. Hänen isänsä oli ollut venäläis-juutalainen ja äiti saksalainen. Hän ei ole ollut koskaan naimisissa eikä hänellä ollut lapsia. Kun Adnan meni katsomaan häntä sairaalaan, nainen oli muistanut hänet heti: sinä olet teemaailma, oli Eugenia huudahtanut.
Kysyn vielä tarkemmin hänen päätöksestään jättää lääkärinura. Adnan vastaa suhtautuvansa lääketieteeseen hyvin skeptisesti. ”Sitä on nykyään kaikkialla, ja sitä käytetään rahan tekemiseen. Ja ennen kaikkea, sille asetetaan liian suuria odotuksia. Ihmiset syövät perunalastuja ja hampurilaisia ja juovat liikaa kokista – mitä muuta voit odottaa kuin sairastuvasi? Länsimainen elämäntapa on saanut ihmiset sairaiksi, mutta he odottavat lääketieteen – ei elämäntapamuutoksen – parantavan heidät.”
Maistan ruskeaa teetä. Maku on maanläheinen ja makea. Adnian näyttää pöydällä olevaa tyttöystävänsä kirjoittamaa runokirjaa, joka tullaan pian julkaisemaan myös ruotsiksi. Läheisestä musiikkiopistosta kuuluu huilunsoittoa.
Kysyn teemaailman nimen, Franz & Sophie, taustaa. Adnan kertoo saaneensa nimi-idean jo viisi – kuusi vuotta sitten, kun koko teepuoti oli pelkkä haave. Hänen yllätyksekseen monet eivät osaa yhdistää nimeä viime vuosisadan alussa Sarajevossa murhattuun kuninkaalliseen pariskuntaan.
”Tähän pariskuntaan, heidän sarajevonvierailuunsa ja murhaansa, liittyy niin uskomattoman monenlaisia yksityiskohtia ja intohimoja. Franz Ferdinandista ei olisi tullut kruununperillistä ilman hänen serkkunsa itsemurhaa. Monet vastustivat hänen avioitumistaan Sophien kanssa, sillä Sophien ei katsottu olevan riittävän ylhäisestä suvusta. He olivat bosnialaisille sankareita, vaikka Bosnia oli Itävalta-Unkarin valloittama, mutta serbeille vihollisia, vaikka Serbia oli itsenäinen valtio. Murha sai aikaiseksi paitsi ensimmäisen maailmansodan, myös kahden imperiumin, Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien valtakuntien, lopullisen tuhon, Venäjän kommunistivallankumouksen, Hitlerin valtaannousun ja sitä kautta toisen maailmansodan.”
Kerroin Adnanille hiljattain lukemani tarinan 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa eläneistä serbialaisveljeksistä, joista toinen oli kuuluisa, vaikutusvaltainen ja historiankirjoihin jäänyt runoilija ja toinen tavallinen lääkäri. Tarinan kirjoittaja kysyy, kumman elämä vaikutti ympäröivään todellisuuteen ja maailmanhistoriaan enemmän. Runoilija käytti vaikutusvaltaansa koko elämänsä ajan, hän osallistui politiikkaan ja hänellä oli runsaasti ihailijoita ja seuraajia. Hänen veljensä pelasti erään Gavrilo Princip -nimisen pikkupojan hengen. Pojan, joka teiniksi kasvettuaan murhasi arkkiherttua Ferdinandin ja hänen raskaana olleen vaimonsa.
Sunnuntai-ilta teepuodissa on ollut hiljainen, minun lisäksi paikalla ei ole käynyt muita asiakkaita. Hyllyköillä on myös runsaasti yrttijuomia, mutta Adnan korostaa, etteivät ne ole teetä ollenkaan. Sarajevossa järjestettiin hiljattain yrttiteekonferenssi, mutta Adnan ei osallistunut siihen. ”Siellä oli kaikenlaisia parantajia ja huuhaaväkeä, minä en halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.”
Puheeksi nousee Bosnian pyramidit. Nauramme Sam Osmanagich’ille, joka pani koko homman alulle kuutisen vuotta sitten. Hän oli ystävänsä kanssa kävelemässä Visoko -nimisessä kaupungissa, näki pyramidinmuotoiset kukkulat ja sai ajatuksen, että ne ovat ihmisten tekemiä. Suurempia, vanhempia ja mahtavampia kuin Egyptin pyramidit, ja että niiden alla on luolia ja kirjoituksia, joka saattaa olla ihmiskunnan ensimmäistä kirjoitusta. Sam osasi perustella teoriansa niin hyvin että sai valtavasti kansainvälistä huomiota, suuren joukon kannattajia ja taloudellista tukea valtiolta. Nykyään kolmen vartin ajomatkan päässä Sarajevosta sijaitseva Visoko on turistinähtävyys. Adnanin mielestä minun pitäisi haastatella Samia.
Alan tekemään lähtöä, mutta vielä lopuksi Adnan kertoo ihailevansa suomalaista tangoa, erityisesti M. A. Nummisen saksankieliset tangotulkinnat ovat hänen mieleensä. Hän tietää myös kertoa, että Kaurismäki tulee Sarajevoon parin viikon kuluttua avaamaan Sarajevon filmifestivaalit. Lähden muistamatta maksaa laskua. Palaan takaisin, mutta hän ei suostu ottamaan vastaan rahaa.
[Kirjoitus on osa Savukeidas -kustantamon Sarajevon matkaopasta, joka tullaan julkaisemaan tämän vuoden lopussa.]
Vastaa