Sri Lankasta, Indonesiasta, Etelä-Sudanista ja Etelä-Kaukasukselta saatujen hyvien kokemusten rohkaisemana yksi maailman suurimmista aseetonta rauhanturvaamista harjoittava kansalaisjärjestöistä, Nonvoilent Peaceforce (NP), laajentaa toimintaansa kesäkuussa Burmaan (Myanmariin).
”Toiminta tullaan aloittamaan varovasti,” kertoo Brysselistä tavoitettu tulevan operaation maajohtaja, pakistanilaissyntyinen Atif Hameed. ”Ensimmäisessä vaiheessa Yangoniin lähetetään kolmen kansainvälisen työntekijän joukko, ja heidän lisäksi paikan päältä palkataan kaksi lisää.” Toimisto tulee sijaitsemaan Burman suurimmassa kaupungissa ja entisessä pääkaupunki Yangonissa. Ensimmäisenä tehtävänä on jatkaa paikallisen Shalom Foundationin kanssa jo aloitettuja, parlamentin, kansalaisjärjestöjen ja eri poliittisten ryhmittymien jäsenille tarkoitettuja aseettoman rauhanturvaamisen peruskursseja.
Työnsarkaa riittää, sillä kyseessä on maailman pisimpään (vuodesta 1948) jatkunut sisällissota. Eri puolilla maata on voimassa 11 eri aseleposopimusta, joiden sisältö on suppea ja valvonta heikkoa. Jos asiat lähtevät luistamaan, NP lähettää projektin toisessa vaiheessa paikalle 9-10 rauhanturvaajaa lisää, ja laajentaa toimintaansa Chin ja Mon -osavaltioiden alueelle. Kolmanteen vaiheen suunnitelmiin kuuluu toiminta Shanin maakunnassa, jossa sekä Karen että Shan -ryhmät käyvät sotaa hallituksen joukkoja vastaan.
Hameedin mukaan aloitukseen on varattu noin puoli miljoonaa euroa. Maailman nuorimmassa valtiossa, Etelä-Sudanissa, NP:n vuosibudjetti on kutakuinkin kymmenkertainen, ja palkattuna on yli sata rauhanturvaajaa. Kaikkiaan NP:llä on yli 200 työntekijää, kymmenkunta Brysselin toimistossa ja loput Etelä-Sudanissa, Etelä-Kaukasuksella ja Filippiineillä. Suunnitelmissa on, että Burmassa rauhanturvaajina toimivat lähtevät vielä tämän vuoden aikana opintomatkalle Filippiineille, ja että Filippiineiltä siirtyy osa kokeneista rauhanturvaajista Burmaan.
Etelä-Sudanissa Nonviolent Peaceforcen toiminta on saanut kiitosta nopeutensa ja joustavuutensa ansiosta. YK:n raskas byrokratiakoneisto ei ehdi edes käynnistyä, kun ketterän, lahjoitusvaroilla pyöritettävän kansalaisjärjestön työntekijät ovat jo siirtyneet uudella alueella uuden tilanteen vaatimaan käytännön työhön. Etelä-Sudanin maajohtaja Tiffany Eastholm mainitsee yhtenä rauhanturvaamisesimerkkinä vedenhakureissulla olevien naisten suojelemisen.
Nonviolent Peaceforce sai alkunsa vuonna 1999 David Hartsoughin ja Mel Duncanin kohdatessa rauhanaktivistien kansainvälisessä kokoontumisessa Haguessa. Hartsoughilla oli takanaan pitkä ura rauhanaktivistina, hän osallistui muun muassa 1960-luvulla Martin Luther King Jr:n johtamiin ihmisoikeuskamppailuihin, ja vei kokemuksiaan eteenpäin kouluttaen väkivallattomia konfliktinratkaisumalleja Kosovossa 1990-luvulla. Duncan puolestaan huomasi 80-luvun sisällissodan riivaamassa Nicaraguassa, että kansainvälisen kansalaisjärjestön aktiivit ennaltaehkäisevät konflikteja jo pelkällä läsnäolollaan. Miehet yhdistivät ideansa ja voimavaransa, mistä sai alkuunsa toiminta, jolle epäilemättä on hyvin laaja kysyntä. Parhaillaan NP:n tunnustelijatiimi vierailee Syyriassa.
Kolmas vaihtoehto
Oli kyse sitten Balkan, Iran, Libya tai Syyria, sisällissotien tai muiden laajojen ja systemaattisten ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin länsimaissa herää keskustelu sotilaallisen väliintulon mahdollisuudesta. Vastustajien mielestä on moraalisesti väärin ja kestämätöntä käyttää väkivaltaa ongelmanratkaisuna, kun taas väliintulon kannattajien mielestä on moraalisesti väärin olla puuttumatta ihmisoikeusrikkomuksiin. Keskustelu junnaa yleensä paikallaan. Mutta entä jos kumpikin osapuoli onkin oikeassa? Entä jos ratkaisua pitääkin lähteä hakemaan aivan muualta, sotilaallisen väliintulon ulkopuolelta, aseettomasta rauhanturvaamisesta?
Idea aseettomista väkivallattomuusjoukoista lähti liikkeelle Mahatma Gandhilta, joka käytti siitä nimitystä Shanti Sena, rauhan armeija. Gandhi ehdotti Intian kongressipuolueelle kymmenistätuhansista vapaaehtoisista koostuvan, Intian sisäisiä väkivaltaisuuksia rajoittavan väkivallattoman armeijan perustamista. Shanti sena näki päivänvalon vasta Gandhin kuoleman jälkeen. Gandhin ystävä, nykyisen Pakistanin ja Afghanistanin rajaseudun pataaniväestön uskonnollinen ja poliittinen johtaja Khan Abdul Ghaffar Khan kokosi lähes 100 000 hartaasta muslimista koostuvan maailman ensimmäisen rauhanarmeijan, joka taisteli väkivallattomasti brittihallintoa vastaan. Intiassa puolestaan perustettiin vuonna 1957 suurimmillaan 6 000:n jäsenen shanti shena, jonka jälkeen Gandhin unelmaa ovat olleet toteuttamassa mm. Peace Brigades International, Witness for Peace, Christian Peacemaker Teams, Volunteers for International Solidarity ja viimeisimpänä Nonviolent Peaceforce.
Väkivallattomuus, ihmiskunnan suurin voima
Osallistuessani Metta Center for Nonviolence -järjestön koulutukseen Kalifornian Petalumassa tammikuussa 2012 sain kunnian tavata Nonviolet Peaceforcen toisen perustajan David Hartshougin. Se, mitä Davidille tapahtui vuonna 1960 hänen osallistuessa Martin Luther King Jr:n kampanjaan rotuerottelun lopettamiseksi, kuvaa erinomaisella tavalla väkivallattomuuden voimaa. Hän oli ystäviensä kanssa istunut kaksi päivää virginialaisessa lounaskahvilassa protestoiden osavaltiossa tuolloin laillista rotuerottelua. Heitä hakattiin, potkittiin, nimitettiin ja heidän päälleen heiteltiin palavia tupakantumppeja. Toisen päivän lopussa yksi miehistä, ilmeisesti Amerikan Natsipuolueen jäsen, uhkasi häntä linkkuveitsellä ja sanoi, että ”jos et poistu täältä kahdessa sekunnissa, työnnän tämän sydämesi lävitse.” David kuvailee tapahtumaa seuraavasti ”Minulla oli kaksi sekuntia aikaa päättää, uskonko todella väkivallattomuuteen. Katsoin häntä silmiin ja sanoin: Ystävä, tee niin kuin sinusta tuntuu oikealta, minä yritän silti rakastaa sinua.” Puukolla uhannut mies poistui paikalta.
Kuva ja teksti: Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri TIMO VIRTALA. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Pax-lehdessä 2/2013.
Vastaa