Miten me aikuiset perustelemme sodat? Oman edun tavoittelulla? Pelolla? Kunnialla? Isänmaan puolustamisella? Pitkän tähtäimen suunnitelmalla? Kokonaiskuvalla? Sillä, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa? Että tarkoitus pyhittää keinot? Toisten auttamisella? Lapsen näkökulmasta tämä kaikki on liirumlaarumia. Lapsen näkökulmasta oleellista on, onko perhe ja ystävät hengissä, ja onko heillä vettä, ruokaa, sähköä ja lämpöä. Oleellista myös on, ettei lapsen tarvitsisi miettiä näitä asioita. Että hän voisi keskittyä leikkimiseen, oppimiseen ja kasvamiseen.
Zlatan päiväkirja antaa lapsen näkökulman Bosnian sotaan ja erityisesti Sarajevon piiritykseen (1992-1996). Päiväkirja alkaa maanantailta 2.9.1991. Takana on pitkä kuuma kesä ja edessä uusi kouluvuosi. Zlata on kymmenvuotias, siirtymässä viidennelle luokalle ja odottaa käsimättömästi luokkatovereidensa uudelleentapaamista. Koulu alkaa, käsitöiden opettaja on ihana, pianotunteja, Ivana Varunekin syntymäpäivä, MTV:tä, pizzaa ja isoäidin omenapiirakka.
Zlata on perheensä ainoa lapsi ja luokkansa paras oppilas. Hänen isänsä on asianajaja ja äiti kemisti. He kuuluvat bosniakkien ryhmään, eli niihin, joita länsilehdistö kutsui muslimeiksi. Meille sodan ymmärtämisen kannalta niin tärkeisiin tekijöihin, etnisiin taustoihin ja uskontoihin, Zlata ei kuitenkaan viittaa puolella sanallakaan. Hän ei myöskään kirjoita sopimuksista, sotajoukkojen vahvuuksista, etenemisistä, vaatimuksista, kartoista, johtajista, taktiikoista eikä suunnitelmista. Hänelle sota on jotain aivan muuta.
Tullessaan kotiin lauantaina 19.10.1991 Zlata näkee isänsä pukeutuneena uniformuun. Äiti itkee, Zlata rutistaa isäänsä ja ruokoilee, ettei tämä lähtisi. Isä sanoo että hänen on pakko. Alkaa sota, johon kuuluu kahdenlaisia päivä. Niitä, joina ammutaan ja niitä, joina ei ammuta. Ampumispäivinä laskeudutaan kylmään kellariin ja odotetaan. Muina päivinä sinnitellään vaikeaksi muuttuneiden arkiaskareiden parissa. Haetaan vettä, lainataan naapurien uunia ja surraan puiston kaadettuja puita.
Toisinaan kranaattituli vaikenee niin pitkäksi ajaksi että palataan kouluun, mutta pian sota saa taas yliotteen. Yhtenä päivänä jännitetään selviääkö häkkilintu hengissä kun se putosi häkkeineen ikkunalaudalta, toisena päivänä tuleekö äiti elävänä töistä. Sähköstä, vedestä, kaasusta ja ruuasta on jatkuva pula. Pikku hiljaa lähes kaiki Zlatan ystävät ovat paenneet kaupungista. Yksi on kuollut uskaltauduttuaan vääränä päivänä puistoon leikkimään.
Kumman näkökulma sotaan on lapsellisempi, aikuisten vai lasten? Tässä ote aikuisten näkökulmasta:
Helmikuun 5. päivänä 1992 Markalen torille osui 120 mm kranaatti, joka tappoi 68 ja haavoitti 144:ää siviiliä. Aluksi läntisten YK-sotilaiden keskuudessa liikkui vääriä tietoja, joiden mukaan kranaatti olisi ollut bosniakkien ampuma. Todennäköisimmin kranaatin ampuivat kuitenkin serbit, jotka syyttivät bosniakkeja tapauksesta. Tämän erityisen tuhoisan ja siviiliuhreja paljon vaatineen iskun jälkeen YK teki serbijoukoille uhkavaatimuksen, jossa heitä vaadittiin vetämään raskas aseistus kauemmas kaupungista tiettyyn aikarajaan mennessä. Tähän suostuttiin ja Sarajevoon kohdistunut kranaattituli vaimeni huomattavasti.
Zlatan perhe selvisi hengissä, ja he pääsivät pakenemaan Pariisiin loppuvuodesta 1993. Zlata sai ottaa mukaansa yhden laukun. Mitä ottaisit mukaasi, jos saisit ottaa mukaan vain yhden laukun? Zlata pakkasi ainakin päiväkirjansa.
Nimi: Zlatan päiväkirja – Nuoren tytön elämä Sarajevossa
Kirjoittaja: Zlata Filipović
Kustantaja: wsoy
Vuosi: 1994
ISBN: 951-0-19678-9
Vastaa