Tokihan sen arvasin, että Epämiellyttävä totuus -elokuva olisi vakuuttava. Pääosassa Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut mies ja aiheena ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos. Jälkimmäisestä sai minut vakuutetuksi jo peruskoulun biologian-maantiedonopettajani kahdeksankymmentäluvulla. Siitä huolimatta, ettei hänellä ollut käytössään PowerPointtia, internettiä, viimeisiä tutkimuksia eikä nostolavaa, jolla nousta osoittamaan ilmaston lämpenemistä osoittavan asteikon yläpäätä. Amerikkalaispoliitikon karismasta puhumattakaan.
Lapsikin ymmärtää, että luonnon järjestelmä on monimutkaisempi kuin ihminen pystyy koskaan ymmärtämään. Ja että tuossa monimutkaisessa järjestelmässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun sorkimme yhtä kohtaa, vaikutamme toiseen, joka edelleen vaikuttaa kolmanteen. Siksi jokainen lajikuolema, jokainen mereen kaatunut öljytankkeri, jokainen ydinkoe ja jokainen ihmisen välinpitämättömyyden ja ahneuden ansiosta aavikoksi muuttunut metsä on liikaa.
Kuten elokuvan jälkeiseen paneelikeskusteluun osallistunut RKP:n Thomas Rosenberg huomautti, ilmastonmuutoksen vastaiset toimenpiteet, kuten energiankulutuksen hillitseminen ja metsien suojelu, ovat välttämättömiä, oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta tai ei.
Ja totta se on, siitä kyseinen elokuva saa vakuuttuneeksi viimeisetkin skeptikot. Rosenberg mokasi pahasti todetessaan, ettei ole asiasta täysin vakuuttunut. Tokaisu olisi ehkä saattanut jäädä vähäisemmälle huomiolle jossain muussa seurassa, mutta ei näin vihreässä, eikä ainakaan välittömästi tämän elokuvan jälkeen. Itse hän ei, hänestä riippumattomista syistä, ehtinyt elokuvaa tällä kertaa näkemään.
Eeva Kauppinen
Viime kuukausina asiasta näyttää tulleen vakuttuneeksi myös Jorma Ollila ja Eero Heinäluoma. Terho Pursiaista ei miesten kaapista ulostulo juurikaan saanut hurraamaan. – Vasta nyt! hän huudahti omassa vaalitilaisuudessaan joitakin viikkoja sitten. – Tuollaiset vatipäätkö ovat tätä maata johtaneet kaikki nämä vuodet? hän huudahti. (Hän ei tainnut käyttänyt juuri tuota vatipää -termiä, mutta jotain sen suuntaista.) – Asiastahan on ollut päivänselvää tieteellistä näyttöä jo vuosikymmenet.
Eiliseen Janne Länsipuron vaalitilaisuuteen palatakseni kerrottakoon, että myös toinen paikalla ollut vieraileva poliitikko, sosialidemokraattien Eeva Kauppinen, mokasi vähintään yhtä pahasti kuin kollegansa. Hän perusteli ydinvoimamyönteistä kantaansa sillä, että energiankulutus tulee Suomessa kasvamaan.
Panelistin vetäjänä toimi Timo Noroviita
Kommentti on ällistyttävän ajattelematon, sillä eikö elokuvan ydin juuri ollut, että toivoa on, että me ihmiskuntana voimme muuttaa asioita, jos vain tarpeeksi haluamme! Al Gore kävi läpi Amerikan ja Ranskan vallankumoukset, natsismin voittamisen, Intian itsenäistymisen, kuussa käynnin, Etelä-Afrikan rotusorron päättymisen, väkivallattoman vastarinnan voittokulun ja kommunismin luhistumisen. Ihmiskuntana pystymme suunnattomiin muutoksiin, jos vain panemmemme hihat heilumaan. Nyt on tullut aika suunnata yhteiset voimavaramme ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ensimmäinen askel, jonka demaripoliitikon tällä tiellä voi ottaa, on siihen uskominen, että muutos on mahdollista.
Muutoksen aikaansaamiseen ei riitä yksi keino, kuten Al Gore elokuvassaan ja Janne Länsipuro omassa puheenvuorossaan toivat esille. Tarvitaan energiatehokkuuden lisäystä, panostusta uusiutuviin energianlähteisiin, uutta teknologiaa, maailmanlaajuistan tavarakuljetusten järkeistämistä ja kulutuksen vähentämistä. Viimeksimainittu ei ole hinta, jonka joudumme maksamaan, vaan mahdollisuus tehdä elämästämme entistä sisältörikkaampaa.
(Kirjoitus on julkaistu Janne Länsipuron Vihreä valoa! -tukiblogissa)
Vastaa