Kun sana pasifismi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Glasgow’n rauhankonferenssissa vuonna 1901, sitä käytettiin kuvaamaan nopeasti kasvavaa ja hyvin laajapohjaista kansainvälistä rauhanliikettä. Sillä viitattiin hyvin monenlaisten järjestöjen ja yksilöiden työhön rauhan säilymisen ja sotien ehkäisemisen puolesta. Pasifismilla ei tarkoitettu pelkästään filosofiaa, vaan kyse oli myös poliittisesta ohjelmasta, sitoutumisesta yhteiskunnalliseen muutokseen.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen pasifismi-sanan merkitys on useimmissa tieteellisissä ja arkipäiväisissä keskusteluissa kaventunut merkitsemään sen ehdottominta muotoa, kaikkien sotien ja kaiken väkivallan kieltämissä kaikissa sen muodoissaan. Tällainen määrittely on jättänyt suurimman osan rauhan hyväksi työskentelevistä määritteellisesti kodittomaksi. Yhtenä uutena käsitteenä tälle aihealueelle on tullut väkivallattomuus, joka tarkoittaa rauhanomaisten keinojen käyttöä poliittisen tai sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseksi.
Millaisia yhteiskunnallisia muutoksia pasifismilla ja väkivallattomuudella on saavutettu? Mitkä ovat niiden vahvuudet? Missä, koska ja miksi niiden käytössä ollaan epäonnistuttu?
Tervetuloa kuuntelemaan aiheesta luentoa Poriin 16.1. klo 19.00, Ouluun 26.3. klo 19.00 (Snooker Timen alakerta, Asemakatu 28) tai Tampereelle 2.4. klo 19.00. Luennoitsijana Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala, järjestäjinä mm. Vihreä Puolue.
Kuva: The Inkwell
Vastaa