Samana päivänä kun Suomessa juhlittiin viime kesänä juhannusta, kokoontui Etiopian pääkaupunki Addis Abeban pääaukiolle paikallisen lehdistön arvion mukaan kolmesta neljään miljoonaa ihmistä. Tilaisuuden koollekutsuja oli hiljattain virassaan aloittanut pääministeri Abiy Ahmed. Hän kutsui paikalle kaikki jotka olivat hänen taloudellisista ja poliittisista uudistuksista samaa mieltä.
Valtaan päästyään hän on lopettanut maan poikkeustilan, vapauttanut toisinajattelijoita vankilasta, toteuttanut kauan kaivattuja talousuudistuksia, lisännyt lehdistönvapautta ja kitkenyt korruptiota. Kesäkuun alussa hän ilmoitti, että Etiopia aikoo panna täytäntöön vuonna 2000 Eritrean kanssa allekirjoitetun rauhansopimuksen.
Hänen kanssaan on siis helppo olla samaa mieltä, mutta silti saavuin paikalle auttamattomasti myöhässä, väenpaljouden jo valuessa poispäin. Mutta millainen väenpaljous se olikaan! ’Dr Abiy’ t-paidat olivat olleet epäilemättä kaupungin myydyin hittituote jo viikkoja ennen puhetilaisuutta. Autojen takapuskureissa uuden pääministerin kasvot olivat päässeet itseoikeutetuille paikoilleen jeesuksien, cheguevarojen, neitsytmariojen ja haleselassieiden viereen. Meskelin aukiolta palaavat kansalaiset hurrasivat ja rummuttivat, nauroivat ja lauloivat, tervehtivät ja heluttivat Etiopian lippuja. Pääministerin puhetta kehuttiin ja meille turisteille haluttiin kilvan kertoa, kuinka kansa nyt huokuu yhtenäisyyttä.
Nuoren pääministerin suurista saavutuksista suurin lienee hänen Eritrean presidentti Isaias Afwerkin kanssa allekirjoittama julistus, jolla valtiojohtajat julistivat lopettavansa maiden välisen, yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen rajakiistan. Rajasta oltiin sodittu vuosina 1998-2000. Sodan jälkeiset rajaerimielisyydet ja rauhansopimuksen toimeenpanon puuttuminen olivat estäneet maiden välisen kaupankäynnin, matkustelun, diplomaattiset suhteet ja suuressa määrin myös kansalaisten kommunikoinnin rajan ylitse.
Uppsalan yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen mukaan Etiopian ja Eritrean välisessä sodassa kuoli yhteensä lähes satatuhatta sotilasta, joista suurin osa etiopialaisia. Sodan silminnäkijät kuvasivat näkemäänsä ensimmäisen maailmansodan taiteluihin: sotilaita juoksemassa miinakenttien läpi konekivääritulituksessa, tykistyn moukaroidessa ei kenenkään maata.
Rauhanneuvotteluissa Etiopialla olisi luullut olevan puolellaan moraalinen etulyöntiasema: sodan aloitti Eritrea, ja etiopialaiset hallitsivat kiistanalaisia alueita sekä ennen sotaa että sodan jälkeen. Epäilemättä juuri näistä syistä etiopialaisten olikin ollut niin vaikea panna käytäntöön Algeriin vuoden 2000 rauhansopimusta: siinä vaadittiin rajakomission ehdotuksen mukaisesti Etiopiaa vetäytymään kyseisiltä alueilta. Rajakomission päätös perustui 1900-luvun alun rajalinjoihin, jolloin Eritrea oli ollut Italian kuningaskunnan hallitsema siirtomaa. Toisesta maailmansodasta 1990-luvun alkuun Eritrea oli osa Etiopiaa.
Tässäkin sodassa oli kyse siis kahdesta valtiosta ja yhdestä maa-alasta. Kumpikin valtio julistaa kyseisen maa-alan kuuluvan heille, ja perustelee kantansa kansalaisilleen ja kansainväliselle yhteisölle niin mittavan propagandakkoneistan avulla kuin suinkin mahdollista. Argumenteillään valitiokoneisto pyrkii todistamaan paitsi oman kantansa aukottomuuden, myös toisen valtion näkökulman epäloogisuudet.
Rauhantutkija Johan Galtungin sanoin kyse on ’joko-tai’ -ajattelussa tilanteessa, jossa järkevään, kaikkia osapuolia hyödyttävään ratkaisuun pääsemiseksi tarvittaisiin ’sekä-että’ -ajattelua. Jälkimmäisessä tunnustettaisiin myös toisen osapuolen kannan oikeellisuus. Todettaisiin, että vaikka meillä onkin nämä painavat perustelut, myös naapurivaltiomme perustelut ovat todellisia, vaikka lähestyvätkin ongelmaa eri näkökulmasta.
Sekä-että -ajattelussa myös tunnustetaan, että ratkaisuna voi olla myös jokin muu kuin meidän vaatimusten ehdoton hyväksyminen. Että ratkaisu voi olla kompromissi, joka ottaa huomioon kummankin osapuolen vaatimukset.
Klassinen esimerkki tällaisesta kompromissista on Ahvenanmaan kysymyksen ratkaiseminen Suomen ja Ruotsin välillä 1920-luvun alussa. Ruotsi vaati Ahvenanmaata itselleen, koska se on niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin lähempänä Ruotsia kuin Suomea, koska siellä puhutaan Ruotsia ja koska se on Ruotsin kannalta sotilasstrategisesti tärkeällä paikalla. Suomi puolestaan vaati Ahvenanmaata itselleen, koska se yli sata vuotta ennen Suomen itsenäistymistä kuului Suomen suuriruhtinaskunnan alueeseen, ja koska Ahvenanmaan ja Turun välissä on saaria, kun taas Ahvenanmaan ja Ruotsin välissä ei.
Asia annettiin kolmannen osapuolen, YK:n edeltäjä Kansainliiton päätettäväksi. Heidän ratkaisu oli kompromissi, jossa annettiin kaikille kolmelle osapuolelle jotakin: Suomi sai suvereniteetin Ahvenanmaahan, Ruotsi uskottavat takuut siitä, ettei Ahvenanmaata muodostu sotilaallist uhkaa ja ahvenanmaalaiset saivat itsehallinnon sekä takuut kielen ja kulttuurin säilyttämisestä.
Löytyikö Etiopian pääministeri Abiy Ahmedilta sekä-että -ajattelua, vai syntyikö rauha ’vain’ sen mukanaantuomien taloudellis-poliittisten etujen ansiosta? En tiedä, mutta varmaa on, että myös tämän konfliktin pituutta ja traagisuutta lisäsi syndrooma, jota Yuval Harari kutsuu uusimmassa Homo Deus -kirjassaan ’Meidän poikamme eivät kuolleet turhaan’ -syndroomaksi.
Tämä syndrooma on tuttu paitsi sodista, myös yksilöiden ja yhteisöjen taloudellisista ratkaisuista, kuten myös yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista valinnoista. Mitä enemmän sotilaita kuolee epätoivoisessa sodassa, mitä enemmän rahaa huonosti suunniteltu projekti nielee, tai mitä pidemmälle huono parisuhde etenee, sitä vaikeampaa on sen tunnustaminen, että koko projekti alun alkaenkin oli huono idea.
Mitä sodan aloittaneen johtajan pitäisi sanoa ensimmäisessä yhteenotossa kuolleiden sotilaiden omaisille? Vaikka hän huomaisikin hyökkäyksensä olleen virhe, onko hänellä rohkeutta tunnustaa se kansalaisilleen? Valitettavan usein johtaja päin vastoin julistaa kaatuneet marttyyreiksi, jotka kuolivat jalon asian hyväksi, jonka puolesta taistelu jatkuu vääjäämättömään voittoon asti. Todennäköisesti johtaja tekee kaikkensa peittääkseen virheensä. Usein vasta johtajan vaihtuminen avaa mahdollisuuden rauhalle, ja näin kävi myös Etiopian tapauksessa.
Etiopian ja Eritrean sota vei paitsi kymmenien tuhansien sotilaiden hengen, maksoi myös osapuolille satoja miljoonia dollareita. Koska ennen sotaa Etiopia ja Etritrea kuuluivat kymmeniä vuosia samaan valtioon, sota ja sen jälkeinen kylmä sota katkaisi lukemattomilta perheiltä ja yrityksiltä siteet kumppaneiltaan kahdeksi vuosikymmenksi. Niin ja mainittakoon vielä, että kiistan kohteena ollut alue on pääasiassa asumatonta erämaata. Tärkein kohde on Badmen kaupunki, jossa asukkaita on alle 2000 henkilä.
Nyt maiden väliset diplomaattiset suhteet on taas avattu ja paksu pölykerros pyyhitty Addis Abeban Eritrean suurlähetystöstä löytyneiden olutpullojen ja autojen päältä. Maiden välinen rajanylityspaikka ja puhelinlinjat ovat taas avatut. Ihmiset ovat soitelleet sukulaisilleen, ystävilleen ja myös tuntemattomille rajan yli ystävyyden osoituksena.
TIMO VIRTALA
Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Antimilitaristi -lehdessä kevät 2019.
Vastaa