Kunnallisvaalikone kysyi perhearvoista, todellisuuden hallinnasta ja Jumalan olemassaolosta. Onneksi MTV3 antoi enemmän vaihtoehtoja kuin Puolustusvoimat aikoinaan, jossa psykologisessa testissä vaihtoehtoja oli vain kaksi, ja valintaansa ei saanut perustella.
Olen ehdokkaana lokakuun kuntavaaleissa Vihreiden listoilla. Siihen liittyen kävin juuri täyttämässä elämäni ensimmäisen vaalikoneen. Se oli paljon hauskempaa kuin olisin uskonut: kysymykset olivat inspiroivia, laajoja ja hyviä. Mielipiteensä sai laittaa janalle haluamansa etäisyyden päähän ääripäistä. Parasta oli rajoittamaton tila kommentointiin.
Tässä joitain vapaaseen kenttään kirjoittamiani vastauksia kysymyksineen. Loput löytynee parin päivän päästä osoitteesta www.mtv3.fi.
Perusarvot: Uskotko Jumalaan?
Jumalan olemassaolo riippuu Jumalan määritelmästä. Mikäli Jumalan määrittelee pilven harjalla salama kädessä istuvaksi harmaapartaiseksi herraksi, en tietenkään usko Jumalaan. Mikäli Jumala on rakkaus, tietysti uskon Jumalaan.
Ruotsin entisen arkkipiispa K.G. Hammarin mukaan Jumala on se, mitä ei voi määritellä. Se on hyvin sanottu, mutta miten sellaisen olemassaoloon voisin ottaa kantaa kunnallisvaalikoneen kyselyssä?
Ehkä lähemmäksi pääsisi jos tanssisi, laulaisi, maalaisi, rukoilisi, meditoisi tai kertoisi vertauskuvia. Uskonkysymysten pohtiminen ja niistä keskustelu on tärkeää, mutta väittelemään, tappelemaan saati sitten sotimaan en asiasta lähtisi. Anthony De Mello ilmaisi asian jotenkin niin, että Jumalan olemuksesta väittelevät tietävät asiastaan yhtä vähän kuin syntymästään asti sokeat tietävät vihreästä väristä.
Koen itseni pikemmin koti-äidiksi tai koti-isäksi kuin tavoitteelliseksi uraihmiseksi / Kirkossa käynti kuuluu tapoihini / Kaljalla käynti kuuluu tapoihini
Viihdyn kotona erittäin hyvin, mieluiten hoitaisin elantonikin tienaamisen täältä käsin. Toisaalta elämän tarkoitukseni on ympäröivään maailmaan vaikuttaminen positiivisessa mielessä, mikä edellyttää toisinaan myös kodin ulkopuolella käymistä. Esimerkiksi kirkossa ja kaljalla käynti kuuluu tapoihini, kumpikin on tosin jäänyt aika vähälle sen jälkeen kun muutimme syrjäseudulle.
Arkiarvot: Internet on minulle tärkeä viestintämuoto
Kyllä, internet on tärkeä, ylläpidän kolmea blogia: www.timovirtala.net, www.kristillinenrauhanliike.fi ja www.rauhanfoorumi.fi
Tämä talo materialisoitui todellisuuteen samana vuonna kun tänään sata vuotta täyttävä Mika Waltari.
Todellisuuden ja elämän hallinta on nykyisin yhä vaikeampaa.
Todellisuuden hallinta? Siis että pystyy ohjaamaan todellisuutta, vai että ymmärtää todellisuuden?
Yhteiskunnan ja luonnon tulevaisuuteen pystyy kyllä vaikuttamaan, mutta ei todellisuuteen, siihen miten asiat ovat juuri nyt.
Mitä todellisuuden ymmärtämiseen tulee, niin se on informaation lisäännyttyä muuttunut entistä haastavammaksi. Entä onko auttanut ymmärtämään, onko se tuonut meitä lähemmäksi todellisuutta? Meillä on pyöräretken, napin painalluksen tai parin klikkauksen päässä luettavissa ihmisen vuosituhansien sivistyshistoria. Siellä on luettavissa viisaita ajatuksia enemmän kuin kukaan ehtii yhden ihmiselämän aikana lukea.
Mutta on siellä (kirjastossa, televisiossa, radiossa ja internetissä) niin paljon häiritsevää soopaakin, että ei, en usko että se olisi tuonut meitä lähemmäksi todellisuutta. Jos vähän rauhoittuisimme, kävelisimme metsässä enemmän, nukkuisimme hyvin, varaisimme aikaa rakastelulle, elämän ihmeen ihmettelylle, taiteelle, lapsillemme, kirkossa käyntiin ja meditaatioon, uskon että pääsisimme lähemmäksi todellisuutta, mikä helpottaisi myös viisaiden kunnallispoliittisten päätösten tekoa.
Onko elämän hallinta nykyisin yhä vaikeampaa?
Vaihtoehdot ovat ainakin lisääntyneet huimasti, varsinkin nuorilla. He ovat pakotettuja valitsemaan itselleen identiteetin (hiphoppari, nörtti, urheilija, uskovainen, rastafa tai mitä vaan), kouluksen, ammatin, asuinpaikan, puolueen, siviilisäädyn ja jopa seksuaalisuuden (siinä mielessä että useimmat homot joutuivat ennen vanhaan teeskentelemään heteroja vaikka hampaat irvessä). Ennen 1960-luvun nuorisovallankumousta nämä kaikki tuli annettuna: asuinpaikka, uskonto, puolue, varallisuus ja ammatti riippui paljolti siitä, mihin perheeseen sattui syntymään.
Itse olen aina viihtynyt tässä valinnanvapauden kaaoksessa, enkä vaihtaisi sitä pois. Kannattavathan vihreät tällaista post-materialistista, liberaalia yhteiskuntaa, jossa erilaistuutta kunnioitetaan ja ihmisten valinnanvapautta korostetaan. Mutta huomionarvoinen, ja erityisesti meille arvoliberaaleille pohtimisen arvoinen seikka on, että vakaampi, vähemmän joustava yhteiskunta – jollaiseen suuntaan George W. Bushin kaltaiset fundamentalistikristityt ja heitä vastaan taistelevat islamistit yhteiskuntiamme haluaisivat kehittää – on onnellisuustutkimusten mukaan hedelmällisempi pohja onnelliselle elämälle.
Voisiko meillä olla siis konservatiivisemmilta yhteiskunnilta jotain opittavaa? Voisiko se olla yhteisölisyys? Suurena haasteena on, miten säilytämme valinnanvapauden ja erilaisuuden kunnioittamisen tappamatta yhteisöllisyyttä.
Holhoaminen on mennyt liian pitkälle. Ihmisten pitää myös kantaa vastuu itsestään.
Aiemmin ajattelin että holhoaminen on mennyt liian pitkälle. Kuuluin Ruotsissa Folkpartietiin ja Suomessa Nuorsuomalaisiin. Ihailin Viron vapaata alkoholipolitiikkaa, ja olin suorastaan loukkaantunut siitä, etten saanut ostaa viiniä maitokaupasta aamuyöllä, ja että pohjoismaissa yksytyisyrittäminen on korkean verotuksen ansiosta tehty niin vaikeaksi.
Mutta mielipiteeni ovat muuttuneet, ja sitä kautta myös puolue. Olen oppinut, etteivät kaikki saa niin hyviä lähtökohtia elämälleen kuin minä. Monet tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja rajoitteita välttääkseen esimerkiksi syrjäytymistä, alkoholisimia, itsemurhia ja perheväkivaltaa. Yhteiskunnan velvollisuus on puuttua näihin asioihin silläkin uhalla, että se rajoittaa toisinaan sellaisten ihmisten elämää, jotka pystyisivät elämään vapaammassa yhteiskunnassa.
Tämä ei ole vastakohta sille, että ihmisen pitää myös kantaa vastuu itsestään!
Vastuu on ennen kaikkea aikuisilla ihmisillä, mutta yhteiskunnan tehtävänä on tehdä vastuunkantamisesta edes siedettävää. Globaalisti asiaa tarkasteltuna pohjoismainen hyvinvointimalli on onnistunut hyvin vastuiden ja vapauksien tasapainottelussa. Esimerkkeinä mainittakoon, että kannatan korkeaa verotusta, tiukkaa alkoholilainsäädäntöä ja laittomien huumeiden säilyttämistä laittomina.
Usko ydinperheeseen
Jos vastaan kyllä, joku saattaa tulkita että olen jollakin tapaa sinkkuja, vanhanaikaisia suurperheitä ja homoja vastaan. Jos vastaan ei, olen ydinperhettä vastaan. Kumpikaan ei pidä paikkansa, joten jätän vastaamatta.
Naapurikuntamme Liljendal liittyi Loviisaan vapaaehtoisesti.
Olen valmis kuntaliitokseen/-liitoksiin oman kuntani kohdalla.
Kannatan Lapinjärven liittämistä Loviisaan. Suurimpana syynä on kunnallishallinnon vaatimustason nousu. Lapinjärvellä on liian vähän asiantuntijoita, sekä poliitikkojen että virkamiesten puolella. Suuremmassa yksikössä vastuu ja tietotaito eivät lepäisi yksittäisten ihmisten harteilla, vaan saman alan työntekijöitä olisi useampia.
Hyväksyn kuntien pakkoliitokset.
Lähtökohdan tulisi olla, etteivät kunnat saa kilpailla keskenään Suomelle vahingollisella tavalla. Valtion tehtävänä on olla tässä asiassa tuomarina.
Hyvänä esimerkkinä on suurten ostoskeskusten kaavoituspäätökset. Moni kunta epäilemättä haluaisi alueelleen verotuloja tuovan ja työllisyyttä parantavan hyperostoskeskuksen. Mutta sellaisten rakentaminen ilman laajaa liikennepoliittista näkökulmaa ei ole järkevää. Toinen esimerkki on kaatopaikat ja lentokentät. Kukaan ei niitä halua, mutta niin kauan kun me roskaamme ja lennämme, jonnekin ne pitää sijoittaa. Toisinaan valtion on ajateltava kokonaisuutta ja tultava väliin lähidemokratiankin kustannuksella.
Toisinaan kuntaliitoskin ovat tällaisessa tilanteessa. Pääkaupunkiseudun kaupungit tulisi liittää yhteen ja Pernaja olisi pitänyt katkaista Loviisan ja Porvoon kesken kahtia maantieteellisesti järkevällä tavalla. Katso kartta. Itänaapurina on Loviisa ja länsinaapurina Porvoo. Isnäsistä on esimerkiksi paljon lyhyempi matka Porvooseen kuin Loviisaan, ja enemmistö isnäsiläisistä haluaisi kansanäänestyksen perusteella kuulua mieluimin Porvooseen kuin Loviisaan.
Kuntani elinympäristö: Koen maahanmuuttajatilanteen ongelmalliseksi kunnassani.
Mielestäni myös Lapinjärven tulisi huolehtia omasta osuudestaan globaalissa vastuunkannossa ja ottaa vastaan pakolaisia.
Olen huolissani lasten koulunkäynnin ja sivistymisen tasosta kunnassani.
Globaalista perspektiivistä katsottuna Suomen koulujärjestelmä on erittäin tasokas. Opettajat ovat sivistyneitä ja motivoituneita. Suurimmat ongelmat ovat perheissä, ja toisinaan opetajien on myöhäistä niihin puuttua. Mutta kunnan on ehdottomasti huolehdittava, että kouluilla on riittävästi resursseja yrittää parhaansa.
Rasismia ja vierauden pelkoa esiintyy paikallisten lasten keskuudessa valitettavan yleisesti. Lapinjärvellä sijaitsee Suomen ainut siviilipalveluskeskus, sitä tulisi käyttää tehokkaammin hyödyksi. Siviilipalvelusmiehet voisivat esimerkiksi käydä kouluissa pitämässä oppitunteja suvaitsevaisuudesta.
Mikäli ongelmia ilmenee – kuten eräänäkin päivänä kun paikalliset nuoret humalapäissään yrittivät ajaa sivariporukan päälle – niihin tulisi aktiivisesti puuttua, eikä niitä saisi lakaista maton alle, kuten tuolloin tapahtui.
Siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, että Suomen maaseudulla ilmenee sivarivastaisuutta. Ratkaisevaa on, miten kuntamme tällaisiin asioihin suhtautuu: vaijetaanko tapahtunut maineen menettämisen pelossa kuoliaaksi vai tehdäänkö jotain asian korjaamiseksi.
Vastaa