Maanantaina 2.12. klo 18.00 Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa aiheena on ikoniseen valokuvaan tallentunut tuntematon kapinallinen Pekingissä Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989. Keskustelua voidaan käydä esimerkiksi siitä, millaisissa tilanteissa Väkivallattomuuden voima toimii: Miksi Pekingin tuntematon kapinallinen onnistui pysäyttämään panssarivaunut tulematta ammutuksi, kun sama ei onnistunut Kairossa vuonna 2013?
Siviilien puolustus -projektin keskustelusarjassa käydään läpi Timo Virtalan teos Väkivallattomuuden voima luku kerrallaan. Kukin luku käsittelee jotakin historiallista väkivallatonta kamppailua. Keskusteluihin kokoonnutaan etäyhteydellä joka toisen viikon maanantaina klo 18. Osallistumaan pääset tästä linkistä.
Keskusteluihin voi valmistautua kuten lukupiiriin lukemalla valmiiksi kulloinkin käsiteltävän luvun kirjasta. Osallistuminen ei vaadi sitoutumista, vaan voit liittyä mukaan vaikka vain niille kerroille, joiden aiheet kiinnostavat sinua. Toisaalta keskusteluihin voi tulla paikalle kuuntelemaan ja osallistumaan, vaikkei kirjaa olisi lukenutkaan. Tarvittaessa kirjaa voi tilata AKL:ltä. Tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteeita. Keskustelusarjaa luotsaa Juhani Mastokangas.
Vastaa