Vuorisaarna on ylilyönti. Veljeään hulluksi haukkuva joutuu helvettiin. Viettelevä silmä pitää repiä pois. Vannoa ei saa ollenkaan, eikä tuomita. Pahalle ei saa tehdä vastarintaa, vaan pyytävälle pitää antaa, vihollista rakastaa ja vainoojien puolesta rukoilla. Aarteita ei saa kerätä, ruuasta ei tulisi huolehtia eikä vaatteista murehtia.
Pystyykö kukaan koskaan saavuttamaan näitä päämääriä? Tuskin.
Mutta toisaalta: jos Jeesus olisi asettanut meille sellaiset moraalitavoitteet, jotka olisi mahdollista saavuttaa, olisi meillä suuri houkutus jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin. Itsemme kehittämisen sijaan saattaisimme keskittyä toistemme mollaamiseen.
Ehkäpä vuorisaarnan tarkoituksena on antaa meille suunta, jota kohti liikkua. Siinä riittää tekemistä meille kaikille, jopa kaikkein jaloimmillekin.
Helsingin kulttuurikeskus Caisassa on ensi kuussa näyttely kolmesta miehestä, jotka etenivät tällä tiellä esimerkillisen pitkälle. Mahatma Gandhi, Martin Luther King Jr ja Daisaku Ikeda elivät eri kulttuureissa ja edustivat eri uskontokuntia, mutta vuorisaarnan hengessä he taistelivat rauhan, rakkauden ja jokaisen ihmisen synnynnäisen ihmisarvon kunnioittamisen puolesta.
Juuri vuorisaarna teki aikoinaan Mahatma Gandhiin suuren vaikutuksen. Kristuksen kuva oli arvokkaimmalla paikalla hänen työhuoneessaan Etelä-Afrikassa.
Jeesuksen, Tolstoin ja hindujen pyhien kirjoituksen inspiroimana hän pyrki kaikin keinoin rakastamaan vihollisiaan. Viettäessään vuosia vankilassa hänellä oli hyvä tilaisuus harjoitella myötätuntoa vangitsijoitaan ja häntä kaltoin kohtelevia vartijoita kohtaan.
Vankilassa ollessaan hän valmisti vangitsijalleen ja poliittiselle vastustajalleen Jan Smutsille sandaalit, vain yhden esimerkin mainitakseni. Tämä pieni symbolinen rakkauden ele oli riittävän suuri muuttamaan vihollisen ystäväksi.
”Olen pitänyt niitä sandaaleja monena kesänä,” kirjoitti lahjan saanut brittikenraali vuosia myöhemmin. ”joskin minusta tuntuu, etten minä ole arvollinen kulkemaan niin suuren miehen valmistamissa kengissä.”
Näyttelyn toinen hahmo, amerikkalainen kristitty pappi ja ihmisoikeustaistelija Martin Luther King Jr, kehotti kannattajiaan olemaan kostamatta hänen kotiinsa tehtyä pommihyökkäystä.
Hänellä on paljon annettavaa nykyongelmien ratkaisijoille. Surullisen usein paremman maailman ja yhteiskunnan luomisessa päällimmäisenä motiivina on viha niitä kohtaan, joiden ei katsota toimivan oikein.
King ei tätä hyväksyisi. ”Vastarinta ja väkivallattomuus eivät yksin riitä.”, hän kirjoitti. ”Tarvitaan myös jotain, joka tekee kamppailusta tarkoituksenmukaista. Tarvitaan sovinnonhalua. Päämäärämme on oltava rakastetun yhteiskunnan luominen.”
Näyttely ylistää näitä miehiä ja heidän tekojaan, mutta ei korota heitä korkeammalle kuin mitä on tarpeellista. Täydellisesti eivät hekään vuorisaarnan oppeja pystyneet noudattamaan. Mutta juuri ihmisinä he näyttivät meille, kuinka lähellä on taivasten valtakunta. Jos he siihen pystyivät, pystymme mekin.
”Ihmisen ainutlaatuisuus on hänen epäitsekkäässä toiminnassaan.”, kiteyttää näyttelyn hiukan tuntemattomampi hahmo, japanilainen 76-vuotias Daisaku Ikeda.
Daisaku on buddhalainen, joten hän tuo näyttelyyn kolmannen uskonnon ulottuvuuden. Myös aikakausi on eri, sillä vaikka hän on syntynyt saman vuosikymmenen lopulla kuin King, hänen työnsä pääpaino sijoittuu Kingin kuoleman jälkeisiin vuosikymmeniin.
Hän on mukana ennen kaikkea kahdesta syystä. Ensinnäkin osoittaakseen, että rauhan ja välittämisen sanoma on yhteinen kulttuurista, uskonnosta ja aikakaudesta riippumatta. Toisekseen hänen aktiivinen ja tuloksellinen toimintansa nykymaailmassa muistuttaa, etteivät suuret teot kuulu vain historian kirjoihin.
Joka päivä teemme ratkaisuja, joilla rakennamme joko parempaa tai huonompaa maailmaa. Toisinaan tekojemme seurauksia on mahdoton ennustaa, ja juuri siksi yksittäisen teon hyvyys onkin olennaisinta, huomauttaa Gandhi. Pahoja tekoja ei saa perustella edes hyvyyden edistämisellä.
Paremman maailman rakentamisen keinoja on loputtomasti. Tässä näyttelyssä voi tutustua kolmeen hyvään esimerkkiin.
Vastaa