Ikivihreät metsät, lumihuippuiset tulivuoret, satoja vuosia vanhat puut, kapeat, korkeat ja lukuisat vesiputoukset, Tyynen valtameren rannikko, kuvankauniit järvimaisemat ja virkistävän viileät joet toivottivat meidät tervetulleeksi Amerikan luoteisrannikolle. Washingtonin Seattlessa ja Oregonin Portlandissa olen käynyt kahdesti aiemminkin, mutta keskittynyt tuolloin ihmettelemään kaupunkitunnelmia. Mutta nyt menimme metsään. Ajoimme Portlandista kaksi tuntia sisämaahan, lähelle Hood River-kaupunkia, Klickitak-joen rannalle. Siellä meitä odotti kolmikerroksinen huvila täynnä ystäviä, joita vaimoni Sally oli tavannut viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten. Naimisiin oltiin menty, valmistuttu, lisäännytty ja vanhennuttu, mutta henki oli sama, sitä vakuuteltiin ja sen helposti uskon, ulkopuolisena leppoisaa tunnelmaa, huonoja vitsejä ja kuulumisien vaihtoa seurattuani.
Ihmiset ovat täällä kohteliaita, supliikkeja ja mukavia. Klisee, kieltämättä, mutta totta. Ei vain vanhat ja uudet ystävät, vaan myös myyjät, virkailijat, kuskit ja satunnaiset vastaantulijat. Se piristää olemassaoloa ja antaa energiaa. Kuukautta ennen matkaamme Heather soitti Seattlesta ja kertoi, että hänen naapurinsa on vierailumme aikana matkoilla, joten voimme käyttää hänen asuntoaan. Ilmaiseksi, kukkienkasteluvelvollisuutta vastaan. Tämä sopi meille, kuten myös se, että saimme käyttää Heatherin myynnissä olevaa autoa, vanhaa Mazdaa, jossa on automaattinen turvavyökiinnitys ja maailmanrauhaa vaativia puskuritarroja. Hyvä kiertää, vaikka emme aina tiedä miten: päivää ennen Heatherin soittoa olimme tarjonneet Suomessa omaa kämppäämme ystäväpariskunnan käyttöön.
Tällä kertaa saimme kämpän paljolti sattumalta, mutta internet mahdollistaa tällaisen ihmisten verkostoitumisen ja tarpeiden ja tarjonnan kohtaamisen ennennäkemättömällä tavalla. Sohvapaikkoja matkaajille tarjoava couchsurfing.org on tästä erinomainen esimerkki, kuten myös Uber-taksipalvelu, jota kokeilimme aamulla Seattlen lentokentälle mennessämme. Uber-kuskiksi kelpaa käytännössä kuka tahansa ajokortin ja auton omistava. Auto tilataan asiakkaan älypuhelimen sovelluksen avulla, josta voi seurata kuinka kauan nopeasti ja mitä reittiä lähin auto saapuu paikalle. Kuskin älypuhelin toimii taksimittarina. Meidän tilaama auto tuli ajallaan, neljässä minuutissa, kuski oli kohtelias ja maksu onnistui Uberin sivustolle etukäteen näppäilemälläni luottokorttitiedoilla. Puolen tunnin matka lähiöstä lentokentälle maksoi 40 dollaria, eli kymmenisen dollaria vähemmän kuin taksimatka. Perillä Salt Lake Cityssa sama juttu: parinkymmenen minuutin matkat lähiöstä keskustaan ja takaisin onnistuivat, auto tuli äkkiä, hinta 15 dollaria, ja kummallakin kertaa juttlelimme kuljettajien kanssa, jotka olivat tyytyväisiä työhönsä. Toinen heistä teki sitä osa-aikaisesti, toinen kokoaikaisena. Lontoossa taksikuskit protestoivat Uberia vastaan. Heidän täytyi opiskella kolme vuotta Lontoon katuja saadakseen taksiluvat, mutta Uberin taksikuskiksi pääsee ilman koulutusta. Suomessa yhtiö kartoittaa parhaillaan edellytyksiään päästä markkinoille.
Ihmisten tarpeita ja resursseja kartoittavat kännykkäsovellutukset tulevat muuttamaan maailman lopullisesti ja vääjäämättömästi. Tämä lisää tehokkuutta ja käyttöastetta, ja säästää sitä kautta myös resursseja. Ajatellaan vaikka henkilöautoja, jotka tällä hetkellä seisovat suurimman osan eliniästään käyttämättömänä parkkipaikoilla. Mitä jos tulevaisuudessa autot olisivatkin itseajavia ja yhteisomisteisia niin, että ne tilataan paikalle silloin kun halutaan ja niistä maksetaan sen verran kun niillä ajetaan. Pärjäisimme murto-osalla nykyisestä automäärästä.
Vastaa