Avainsana: Sarajevo

  • Sarajevo 12.11.2009

    Istun lähiöbaarissa kaupungin halkovan Miljacka –joen eteläpuolella kirjoituksiini syventyneenä. Sulkemisaika (klo 21!) lähestyy ja miehet baaritiskillä laulavat kaihoisia bosnialaisia lauluja. Kyse ei ole mistään juoppojen hoilauksesta, vaan korkeatasoisesta kuorolaulusta, ainakin minun korvaani. Junassa Emina kysyi, mitä eroa on suomalaisilla ja ruotsalaisilla. Sanoin suomalaisten olevan suorempia ja päättäväisempiä, että ruotsalaiset hakevat kompromisseja pitempään ja vatvovat päätöksiään…

  • Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 4

    Kahdentoista tunnin junamatkaan mahtuu kaikenlaista, tällä kertaa jopa puolentunnin bussimatka. Jossain vaiheessa vähän ennen Kroatian rajan ylittämästä koko juna tyhjennettiin ja meidät siirrettiin busseihin, joka vei meidät seuraavalle asemalle, josta taas jatkoimme junamatkaa. Bosnian puolella Tuslassa Velid jäi pois. Kuulin käytävällä puhuttavan englantia, ja arvasin että jollain muullakin Sarajevoon matkaavalla oli nälkä. Käytävällä selviteltiin, ehtiikö…

  • Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 2

    Emina. Emina kertoi olevansa kotoisin pienestä Foca -nimisestä kaupungista Sarajevosta kaakkoon. Sodan aikana hän oli alle kymmenvuotias, ja hänen perheensä joutui lähtemään kotikaupungistaan serbialaisten hyökättyä sinne. He harkitsivat Itävaltaan lähtemistä, mutta hänen isänsä halusi suorittaa velvollisuutensa ja puolustaa maataan. He muuttivat Sarajevoon, mutteivät löytäneet sieltä sukulaisiaan, koska kutakuinkin kaikki kommunikaatioyhteydet olivat poikki. Kun kysyin, oliko…

  • Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 1

    Aamukuudelta nousin kirjoittamaan Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin –näyttelyn lehdistötiedotetta. Kirjoitin kuumeisesti, kävin aamupalalla ja kirjoitin lisää, mutta valmista ei tullut. Kello löi yhdeksän, tuli aika pakata ja lähteä. Rautatieasemaa lähestyessäni sain eräänlaisen backpackers high’n. Vähän niin kuin maratoonari saattaa saada kesken juoksun hormoonipiikin ja nousta jonkunlaiseen huumaustilaan, vähän niin kuin pianisti tai runoilija voi riittävän intohimoisesti…

  • Siviilikriisinhallinnasta työkalu rauhan rakentamiseen

    Siviilikriisinhallinta on kovassa nousussa. Kymmenen vuotta sitten siviilikriisinhallinta -sanaa ei edes tunnettu, mutta vuodesta 2003 lähtien EU on aloittanut viisitoista siviilikriisinhallintaoperaatiota yhdessätoista eri maassa, kolmella eri mantereella. Kymmenen operaatiota on parhaillaan käynnissä, ja lähtövalmiudessa EU:n alueella on – ainakin periaatteessa – noin 13 000 siviilikriisinhallinnan ammattilaista. EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioita suoritetaan maailman pahimmissa kriisipesäkkeissä, kuten Afganistanissa, Irakissa,…

  • 10 minuta

    Suosittelen kirjoittamaan YouTuben hakuun “short movie”. Toisin kuin pari vuotta sitten, jolloin viimeksi kokeilin, siellä on nykyään suuri määrä korkealaatuisia lyhytelokuvia. Yksi eilen katsomistani oli ohessa oleva Ahmed Imamovic’in vuonna 1994 ohjaama 10 MINUTA, joka voitti parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan tittelin vuonna 2002. Myös Our Time Is Up oli loistava, kuten myös My Name Is Lisa.…

  • Zlatan päiväkirja

    kirjoittaja

    in

    Miten me aikuiset perustelemme sodat? Oman edun tavoittelulla? Pelolla? Kunnialla? Isänmaan puolustamisella? Pitkän tähtäimen suunnitelmalla? Kokonaiskuvalla? Sillä, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa? Että tarkoitus pyhittää keinot? Toisten auttamisella? Lapsen näkökulmasta tämä kaikki on liirumlaarumia. Lapsen näkökulmasta oleellista on, onko perhe ja ystävät hengissä, ja onko heillä vettä, ruokaa, sähköä ja lämpöä. Oleellista myös…