Kaksi poikaa, kissa ja varis
Julkaistu
kirjoittanut
Julkaistu
kirjoittanut
Eilen oli koronakevään viimeinen päivä. Koko kevään kirjoitin päiväkirjaa, mutta jollain käsittämättömällä kyberveivauksella onnistuin hävittämään sen bittiavaruuteen. Mutta muistoja keväästä kuitenkin jäi. Tulevissa postauksissa niistä jotain. Aloitetaan yllä olevasta kuvasta. Kuvassa vasemmalla tasapainoilevaa kissaa katsoo poikani, joka selvisi koronakeväästä terveenä ja reippaana. Maaliskuun puolestavälistä toukokuun puoleenväliin kestänyt kotikaranteeni ja etäopetus eivät tuntuneet häntä juuri haittaavan. […]
Julkaistu
kirjoittanut
Monet ovat kertoneet kuinka äänikirjojen saatavuuden helpottuminen on mullistanut heidän kirjojenkulutustottemuksensa. Näin on käynyt myös minulle. BookBeat-sovelluksen ladattuani olen parin viime vuoden aikana kuunnellut enemmän kirjoja kuin mitä luin kymmenenä vuotena ennen sitä. Yllättävää kyllä, kirjojen kuuntelu ei ole vähentänyt kirjojen lukemista. Päin vastoin, nälkä on kasvanut syödessä. Näin on mitä ilmeisimmin käynyt myös helsinkiläiselle […]
Julkaistu
kirjoittanut
Tässä ensimmäinen varsinainen kirja-arvostelu. Rauhan Puolesta -lehdessä ollut juttu kun oli lähinnä puffi, ja Loviisan sanomissakaan ei kirjaa varsinaisesti arvosteltu, kerrottiin vain että tämmöinen kirja on ilmestynyt ja haastateltiin kirjailijaa. Paljon kehuja tässä on, nöyränä ja kiitollisena otan ne vastaan! Arvostelu on Goodreads.com -sivustolta, jossa olen viime aikoina aktivoitunut itsekin, se on erinomainen paikka verkostoitua […]
Julkaistu
kirjoittanut
Internetin englanninkielisessä maailmassa olen viime aikoina törmännyt huolestuttavassa määrin mitä käsittämättömiimpiin salaliittoteorioihin. Suomessa somekuplani ja uutislähteeni lienevät siinä määrin sivistyneitä, ettei huoli tästä asiasta ole samalla tavalla hyppinyt silmille. Siitä huolimatta en voi olla postaamatta yllä olevaa keskustelua, niin terävää argumentaatiota, jälleen kerran, Yuval Noah Hararilta. Miksi salaliittoteorioita on erityisesti nyt niin paljon liikkeellä? Yuval […]
Julkaistu
kirjoittanut
Julkaistu
kirjoittanut
Julkaistu
kirjoittanut
Viisi kuukautta sitten ostin vuoden 2016 Nissan Leaf täyssähköauton, jossa 30 kWh moottori ja jolla oli ajettu 34 000 kilometriä. Hinta oli 19 000 €. Olen ollut autoon hyvin tyytyväinen. Yhdellä latauksella pääsee reilut sata kilometriä [EDIT: siis talvisin, nyt kesän tultua ajoin esim. viime viikonloppuna 136 km], ja lataaminen maksaa K-Lataus -pikalatauspisteissä noin 10 […]
Julkaistu
kirjoittanut
En ole koskaan polttanut kymmenen euron seteliä, mutta voisin kuvitella, että suoriutuisin tehtävästä noin kymmenessä sekunnissa. Mitään järjettömämpää kuin rahojen polttaminen on tietysti vaikea keksiä. Mutta jos oikein pinnistelee, saattaa sellaisenkin asian löytää. Kansainvälinen #MovieTheMoney -kampanja kysyy, mihin käyttäisit 1 770 miljardia euroa. Se on summa, joka viime vuonna käytettiin maailmassa asevarusteluun. Se on 2,2 […]
Julkaistu
kirjoittanut
Filosofi ja kirjailija Jari Ehnrooth kritisoi Ylen kolumnissaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen reaktioita Turun loppukesän 2017 puukotuksiin. Hänen mukaansa Jeesus Nasaretilaisen saarnaama ’äärimmäinen ja sekava ihanteellisuus’ on johtanut kirkon eettiseen kriisiin. Äärimmäisyydellä hän viittaa vihollisen rakastamiseen ja kysyy, pitäisikö Isisin raiskaamien tyttöjen muka rakastaa sadistisia alistajiaan, ”aivan kuten nämä ihmishirviöt itsekin vaativat.” Provosoivuudestaan huolimatta kysymys […]
Julkaistu
kirjoittanut
Kuultuani 5.4. Pentti Linkolan (1932-2020) kuolemasta menin kirjahyllylle etsimään Linkolan teosta Isänmaan ja ihmisen puolesta. Muistini mukaan luin sen aikoinaan tarkasti ja alleviivaten. Pettymyksekseni löysin vain vuonna 2010 painetun, lukemattoman version. Kirjoitin blogini hakuun Linkola, koska aivan oikein muistin kirjasta joskus blogissa maininneeni. Linkola-maininta löytyi huhtikuun 2005 trans-Siberia junamatkan matkapäiväkirjasta. Sieltä sain myös selville, miksi […]
Julkaistu
kirjoittanut
Yuval Noah Hararin haastattelu Helsingin Sanomissa 11.4.20. “Nyt täytyisi tehdä nopeasti globaali taloussuunnitelma. Ilman sellaista lopputuloksena on Hararin mukaan lukuisten köyhien valtioiden täydellinen romahdus, joka koskettaisi lopulta myös ihmikunnan vaurasta puoliskoa.” Juuri näin. Ja täsmälleen päinvastoin kuin Trump ja muut populistit väittävät: tarvitsemme lisää kansainvälistä yhteistyötä, voimakkaampia kansainvälisiä järjestöjä ja enemmän rahoitusta tieteeseen. Sillä ihmiskunnan […]
Julkaistu
kirjoittanut
Katsoin tällä viikolla Netflixistä kaksi elokuvaa kahden eri aikakauden yhdysvaltalaisesta whistleblowerista eli pilliin puhaltajasta: Daniel Ellsbergistä kertovan The Post’in ja Edward Snowdenista kertovan Snowden’in. Kumpikin toimii erinomaisesti sekä ajanvietteenä että historian opiskelun kannalta. Daniel Ellsberg vuoti lehdistölle Vietnamin sotaa koskevaa salaista tutkimusaineistoa vuonna 1971. Hän työskenteli tuolloin RAND Corporations tutkimuslaitokselle ja oli ollut mukana laatimassa […]
Julkaistu
kirjoittanut
Puolesta ja vastaan – Esseitä kirjoista ja aatteista, on juuri tullut painosta. Mukana on kirjoitukseni Albert Einsteinin pasifismista. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta tässä kirjassa on siitä laajennettu versio. Kirja on myynnissä tämän linkin takana, hinta 20 € toimituskuluineen. Mutta lyhyesti: oliko Albert Einstein pasifisti? Vastaus riippuu pasifismin määritelmästä. Nykysuomen sanakirjan mukaan pasifismi tarkoittaa samaa […]
Julkaistu
kirjoittanut
”In the days ahead, each one of us should choose to trust scientific data and healthcare experts over unfounded conspiracy theories and self-serving politicians. If we fail to make the right choice, we might find ourselves signing away our most precious freedoms, thinking that this is the only way to safeguard our health.” Hieno kirjoitus […]
Julkaistu
kirjoittanut
Vuosikausia uurastamani kirja, Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta, on vihdoin ennakkomyynnissä. Hinta on 15 e (tämä ennakkotilaajan etu on voimassa 3.4.2020 asti, jonka jälkeen normihinta 23 e). Kirjaksi se kehittyi aikoinaan luennosta. Luentoidea puolestaan syntyi viiden kuukauden Intian matkani aikana keväällä 2003. Matkalukemisena minulla oli siellä Mohandas Gandhin oma elämäkerta nimeltä Kokemukseni totuuden kanssa. Kotosuomeen […]
Julkaistu
kirjoittanut
Samana päivänä kun Suomessa juhlittiin viime kesänä juhannusta, kokoontui Etiopian pääkaupunki Addis Abeban pääaukiolle paikallisen lehdistön arvion mukaan kolmesta neljään miljoonaa ihmistä. Tilaisuuden koollekutsuja oli hiljattain virassaan aloittanut pääministeri Abiy Ahmed. Hän kutsui paikalle kaikki jotka olivat hänen taloudellisista ja poliittisista uudistuksista samaa mieltä. Valtaan päästyään hän on lopettanut maan poikkeustilan, vapauttanut toisinajattelijoita vankilasta, toteuttanut […]
Julkaistu
kirjoittanut
Mitä sinä tekisit, jos kaksi päivää vaalien jälkeen huomaisit kaikkien oppositioon jääneiden puolueiden avainhenkilöiden olevan vangittuja tai murhattuja? Mitä tekisit, jos seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana ne järjestöt, joista välität, olisivat lakkautettuja? Jos kaikki media olisi hallitsevan puolueen hallussa, jos puheluitasi kuunneltaisiin, kirjeitäsi luettaisiin ja poliittinen keskustelu julkisella paikalla oli ilmiantajien takia mahdotonta? Nämä kysymykset […]
Julkaistu
kirjoittanut
Addis Abeba 12.6.2018 Heti ensimmäisenä etiopianpäivänäni päädyin Piazza-kaupunginosan poliisiasemalle. Täällä ei ole ovea tai seiniä, joten tarkasti ottaen en ole sisällä, vaikka katto pääni päällä onkin. Sisustus on pelkistettyä, lähes olematonta. Aseman lattia, seinät ja katto on valettu betonista. Joitakin puistonpenkin näköisiä istumapaikkoja. Edessäni on vastaanottotiski, sen takana kaksi toimistoa, jotka voi kiertää, ja kiertäessään […]
Väkivallattomuuden voiman avulla on syösty diktaattoreja vallasta, itsenäistytty ja puolustettu valtioita. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin.
Tämä kirja kertoo esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Kirjan kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on väkivallan käytön ja passiivisuuden rinnalla kolmaskin vaihtoehto. Julkaistu vuonna 2020, kustantaja Rosebud. Myytävänä Adlibris-kirjakaupassa hintaan 9,90 €.
Sarajevo, Euroopan Jerusalem, symboloi rauhaa ja eri uskontojen onnistunutta yhdessäoloa. Se on myös sisällissotien, herkullisen kahvintuoksun ja puheensorinan kaunis balkanilainen kaupunki.
Laajoine historiankatsauksineen, matkakertomuksineen ja paikallisten haastatteluineen kyseessä on enemmän kuin pelkkä matkaopas. Kirjassa syvennytään Bosnian historiaan ja tarkastellaan viime sotaa useista eri näkökulmista.
Lisäksi otetaan selvää, mitä mieltä freestyle-jalkapalloilija on deittiarvonnasta ja neuroradiologi nuorisotyöttömyydestä, muistellaan Titon aikoja sekä kauhulla että kaiholla, juodaan snapsit fransiskaaniveljen kanssa, vieraillaan modernisaation helppouksien tuhoamassa vuoristokylässä, löydetään parantolan Srebrenicasta, ja lähdetään ennakkoluulottomasti ratkaisemaan Bosnian pyramidien arvoitusta.
Myytävänä esimerkiksi Booky.fi -palvelussa hintaan 24,90 €.
Vuonna 2002 kirjoittamaani Arndt Pekurinen -luentonäytelmää esitettiin siviilipalveluskeskuksella vuonna 2002 ja vuosina 2005-2020.
FM Timo Virtala, luennoitsija ja tietokirjailija. Olen luennoinut siviilipalveluskeskuksessa jo neljännesvuosisadan ajan. Asun Loviisassa vaimoni ja neljän lapsemme kanssa. Minulla on toiminimi nimetä Rauhala Vox. Yhteystiedot: timo.j.virtala@gmail.com ja 045 784 05574.
Arndt Pekurinen Asevarustelu Asevelvollisuus Bosnia ja Herzegovina Bosnian sota Burma EU Globaali etiikka Globalisaatio Historia Ihmisoikeudet Ilmastonmuutos Jeesus Kansalaistottelemattomuus Kehitys Kertomuksia rohkeudesta Kiina Kirjat Kristinusko Lapinjärvi Leo Tolstoi Loviisa Mahatma Gandhi Martin Luther King Jr Matkustelu Media Musiikki Onnellisuus Pasifismi rauha Rauhantyö rohkeus Sarajevo Satyagraha Sota Ukraina USA Uskonnot Valokuvia Venäjä vihreät väkivallaton vastarinta väkivallattomuus Väkivalta YK