Soliman Saad
Julkaistu
kirjoittanut
Julkaistu
kirjoittanut
Alkuvuodesta 2011 alkanut, Arabikevääksi kutsuttu kansalaisliikehdintä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä herätti toiveita alueitten demokratisoitumisen vauhdittumisesta. Käytännössä näin ei ole kuitenkaan käynyt. Miksi? Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa vieraana egyptiläissyntyinen arkeologi Soliman Saad. Keskustelunaiheena vuonna 2011 alkanut arabiherääminen ja Egyptin demokratisoitumisen historia.
Julkaistu
kirjoittanut
Onko olemassa oikeutettua väkivaltaa? Miten sotilaan käyttämä väkivalta eroaa terroristin käyttämästä? Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa pureudutaan väkivallan luonteeseen, sen laillisuuteen sekä oikeutukseen torstaiaamuna yhdeksältä. Timo Virtalan kanssa studiossa on keskustelemassa Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston varapuheenjohtaja ja teemavastaava Riikka Piri. [Edit: Tässä oli linkki SoundCloudiin, mutta valitettavasti tämä taltio on hävinnyt sieltä.]
Julkaistu
kirjoittanut
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelma paneutuu vuonna 2014 alkaneisiin demokratiaa puolustaviin protesteihin Hong Kongissa. Miksi ihmiset alun perin lähtivät kaduille, miten protestit etenivät ja millainen tilanne on tällä hetkellä? Timo Virtalan vieraana on ekonomisti, Loviisan kaupunginvaltuutettu Elias Erämaja (kok.), jonka kanssa myös pohditaan globalisaatiota sekä varallisuuden jakautumista maailmassa. [Edit: Valitettavasti nämä vuonna 2015 RaPu-kanavalle pitämäni podcastit ovat […]
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 10.9.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa haastateltavana 90-vuotias DI, sotaveteraani ja rauhantyön veteraani Risto Kekkonen. Keskustelunaiheina ohjelmassa ovat #rauhantyö, #väkivallattomuus, #asevarustelu, #kehitysyhteistyö, #ihmisoikeudet, #aseistariisunta sekä #rauhankasvatus. Lisäksi muistellaan Riston edesmennyttä puolisoa, Helsingin ja Oulun yliopistojen kunniatohtoria ja Unescon rauhankasvatuspalkinnon saanutta Helena Kekkosta.
Julkaistu
kirjoittanut
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa keskustellaan torstaiaamuna ydinaseista, ydinaseriisunnasta, internetistä sekä Euroopan tulevaisuudesta. Vieraana on telakkatyöläinen, internetyrittäjä ja tietokirjailija Mikael Böök. Miten vanha vasemmistolainen näkee nykyään Euroopan unionin, sen hyvät ja huonot puolet? Onko eurooppalainen federalismi mahdollista kun talousliitto natisee liitoksissaan?
Julkaistu
kirjoittanut
Maailmankouluverkoston koordinaattori Hanna Niittymäki oli Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraana 27.8.2015. Keskustelunaiheina #Gandhi, #kasvatus, #väkivallattomuus, #Maailmankoulu, #Rauhankoulu, #rauhankasvatus.
Julkaistu
kirjoittanut
@timovirtala’n ‪#‎kertomuksiarohkeudesta‬ -ohjelmassa vieraili torstaina 20.8.2015 Teemu Matinpuro, Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja. Keskustelu kuultavissa alla olevasta linkistä. Aiheina ‪#‎väkivallattomuus‬ ‪#‎rauhanliike‬ ‪#‎Nato‬ ‪#‎Venäjä‬ ‪#‎Ukraina‬
Julkaistu
kirjoittanut
Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa haastateltavana koreografi Hanna Brotherus. Miksi ihmisen on tärkeää tanssia? Millaisten esitysten parissa Brotherus on työskennellyt ja työskentelee parhaillaan? Mitä hän tanssitaiteellaan haluaa muuttaa? Hannan teoksissa tulee voimakkaasti esiin yhteiskunnallinen näkemys ja tiedostavuus. Hänen teoksensa Faina tullaan näkemään 8.8.2015 Loviisan Rauhanfoorumissa. Voiko tanssilla luoda rauhaa?
Julkaistu
kirjoittanut
Alla olevasta linkistä pääsee kuuntelemaan viimeisintä Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmaa, jossa haastattelen Suomen Punaisen Ristin kouluttajaa ja sotilaslakimies Juhani Parkkaria. Aiheena sodankäynnin oikeussäännöt, Geneven sopimukset ja kansainvälisen oikeuden kehitys.
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 16.7.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa haastateltavana Nonviolent Peaceforcen (NP) hallituksen jäsen Outi Arajärvi. NP toteuttaa aseetonta rauhanturvaamista mm. Filippiineillä, Burmassa ja Etelä-Sudanissa. Mitä on aseeton rauhanturvaaminen ja miten NP sai alkunsa, mm. näistä kysymyksistä keskustellaan. (Tervetuloa tykkäämään Nonviolent Peaceforce Suomi -Facebook -sivusta.)
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 11.6. Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa vieraana oli kansanedustaja, Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola. Keskutelunaiheena ‪#‎maanpuolustus‬ ‪#‎asevelvollisuus‬ ‪#‎aseistariisunta‬ ‪#‎rauhantyö‬ ‪#‎väkivallattomuus‬ ‪#‎politiikka‬ ‪#‎asevarustelu‬.
Julkaistu
kirjoittanut
Haastateltavana 4.6.2015 oli Vantaan Nicehearts ry’n projektijohtaja Sanna Heikkinen-Velican, jonka kanssa keskustelimme väkivallattomuuden näkökulmasta mm. Sarajevosta, rauhantyöstä, rauhankasvatuksesta, Bosnia Herzegovinasta ja siirtolaisuudesta. [Edit: Valitettavasti nämä vuonna 2015 RaPu:lle tekemäni podcastit ovat kadonneet netistä.]
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 28.5.2015 Kertomuksia rohkeudesta -lähetyksessä haastateltavana oli filosofian tohtori, kulttuuriantropologi, tietokirjailija, lukuisia Kolmannen maailman puheenvuoroja -ohjelmia ja muita radiokuunnelmia toimittanut Futura-lehden päätoimittaja Tapio Tamminen. Keskustelunaiheena oli Khan Abdul Ghaffar Khan (1890-1988), joka syntyi brittiläisessä Intiassa, nykyisen Pakistanin alueella, jossa hän perusti yli 100 000 miehen ja naisen aseettoman armeijan ja väkivallattoman kansanvalistusjoukon. Hänen johtamansa kansalaistottelemattomuuden […]
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 21.5.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraana oli Kirkon Ulkomaanavun johtava rauhantyön asiantuntija Jussi Ojala. Ojalan erityistehtävänä on myös Ebolan vastainen taistelu. Mikä on Ebola-epidemian tilanne tällä hetkellä? Millaista rauhantyötä Kirkon Ulkomaanapu tekee? Mitä Suomi ja suomalaiset voivat tehdä parantaakseen rauhan edellytyksiä maailman kriisipesäkkeistä?
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 14.5. Kertomuksia rohkeudesta -lähetyksessä keskusteltiin Kepa ry:n puheenjohtaja, akatemiaprofessori Elina Vuolan kanssa kestävästä ja vähemmän kestävästä kehityksestä, kehitysyhteistyöstä, kansainvälisestä solidaarisuudesta ja mm. Kepan järjestämästä 23.-24.5 Helsingissä toteutettavasta Maailma kylässä -festivaalista. Kuka tai mikä ryhmä on esimerkillisesti, rohkeasti ja aktiivisesti puuttunut epäkohtiin ilman väkivaltaa ja nöyryytystä -kysymykseen Vuola vastasi Martin Luther King, Jr, joten myös […]
Julkaistu
kirjoittanut
Alla olevasta linkistä pääsee kuuntelemaan torstaina 7.5.2015 taltioitua Kertomuksia Rohkeudesta -ohjelmaa, jossa Timo Virtalan vieraana on Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) järjestösihteeri Kaj Raninen. Keskustelunaiheena muun muassa AKL:n aiemmin tällä viikolla avaama eroa-armeijasta.fi -sivusto. Miksi tällainen sivusto on perustettu ja minkälaisen reaktion se on herättänyt? Mitä mieltä Raninen on parhaillaan 900 000:lle reserviläiselle lähetettävästi reservikirjeestä? Entä yleisestä asevelvollisuudesta, […]
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 30.4.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmasarjassa vieraana dosentti, neurologian erikoislääkäri, Lääkärin Sosiaalinen Vastuu -järjestön puheenjohtaja ja ydinaseita vastustavan, viime viikonloppuna perustetun Ican Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva. Keskustelunaiheina mm. ydinaseriisunta, ydinaseiden läheltä piti -tilanteet, rauhantyö ja neuropsykiatria.
Julkaistu
kirjoittanut
Torstaina 23.4.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa vieraana Icah Finlandin puheenjohtaja ja Lähi-idän politiikkaan perehtynyt toimittaja Bruno Jäntti. Aiheena Israel / Palestiina -konflikti, media, turismi, entisistä israelilaissotilaista ja entisistä palestiinalaistaistelijoista koostuva Combatants for Peace -järjestö, Wikileaks & Julian Assange sekä Gazassa Israelin armeijan puskutraktorin alle vuonna 2003 kuollut rauhanaktivisti Rachel Corrie.
Väkivallattomuuden voiman avulla on syösty diktaattoreja vallasta, itsenäistytty ja puolustettu valtioita. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin.
Tämä kirja kertoo esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Kirjan kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on väkivallan käytön ja passiivisuuden rinnalla kolmaskin vaihtoehto. Julkaistu vuonna 2020, kustantaja Rosebud. Myytävänä Adlibris-kirjakaupassa hintaan 9,90 €.
Sarajevo, Euroopan Jerusalem, symboloi rauhaa ja eri uskontojen onnistunutta yhdessäoloa. Se on myös sisällissotien, herkullisen kahvintuoksun ja puheensorinan kaunis balkanilainen kaupunki.
Laajoine historiankatsauksineen, matkakertomuksineen ja paikallisten haastatteluineen kyseessä on enemmän kuin pelkkä matkaopas. Kirjassa syvennytään Bosnian historiaan ja tarkastellaan viime sotaa useista eri näkökulmista.
Lisäksi otetaan selvää, mitä mieltä freestyle-jalkapalloilija on deittiarvonnasta ja neuroradiologi nuorisotyöttömyydestä, muistellaan Titon aikoja sekä kauhulla että kaiholla, juodaan snapsit fransiskaaniveljen kanssa, vieraillaan modernisaation helppouksien tuhoamassa vuoristokylässä, löydetään parantolan Srebrenicasta, ja lähdetään ennakkoluulottomasti ratkaisemaan Bosnian pyramidien arvoitusta.
Myytävänä esimerkiksi Booky.fi -palvelussa hintaan 24,90 €.
Vuonna 2002 kirjoittamaani Arndt Pekurinen -luentonäytelmää esitettiin siviilipalveluskeskuksella vuonna 2002 ja vuosina 2005-2020.
FM Timo Virtala, luennoitsija ja tietokirjailija. Olen luennoinut siviilipalveluskeskuksessa jo neljännesvuosisadan ajan. Asun Loviisassa vaimoni ja neljän lapsemme kanssa. Minulla on toiminimi nimetä Rauhala Vox. Yhteystiedot: timo.j.virtala@gmail.com ja 045 784 05574.
Arndt Pekurinen Asevarustelu Asevelvollisuus Bosnia ja Herzegovina Bosnian sota Burma EU Globaali etiikka Globalisaatio Historia Ihmisoikeudet Ilmastonmuutos Jeesus Kansalaistottelemattomuus Kehitys Kertomuksia rohkeudesta Kiina Kirjat Kristinusko Lapinjärvi Leo Tolstoi Loviisa Mahatma Gandhi Martin Luther King Jr Matkustelu Media Musiikki Onnellisuus Pasifismi rauha Rauhantyö rohkeus Sarajevo Satyagraha Sota Ukraina USA Uskonnot Valokuvia Venäjä vihreät väkivallaton vastarinta väkivallattomuus Väkivalta YK